Kommentti: Liigan alkukausi on ollut odotettua mielenkiintoisempi

Liigan tylsyys nostetaan aina syksyisin esiin, mutta totuuden nimissä tällä kaudella startti on ollut poikkeuksellisen mielenkiintoinen, mikä lupailee myös loppukaudelle hyvää.

Samat ongelmat ovat olleet taas esillä ja negatiivista palautetta tulee sieltä sun täältä. Totta kai, niin sen pitääkin mennä, kun on kyseessä maan suurin palloilusarja. Katsojaluvut ovat alhaalla, mikä ei enää pitäisi olla yllätys. Jukurien nostaminen Liigaan suututti monet fanit ja niin edelleen. Farssin ainekset ovat aina ilmassa.

Kaikki negatiiviset asiat ovat kuitenkin kentän ulkopuolisia tapahtumia. Se mitä kentällä on tapahtunut, täytyy nostaa keskiöön ja sen turvin voidaan todeta, että Liigan alkukausi on ollut odotettua mielenkiintoisempi:

1) Sarjataulukko. Kasvaneen Liigan tasoerojen pelätään tekevän sarjasta epätasaisen, mutta ainakaan vielä ei olla saatu siitä merkkejä. Monet pienet seurat ovat yltäneet urotekoihin eikä totaalisia heittopusseja ole löytynyt. Tasaisen sarjan kärjessä ei heilu Tappara tai Kärpät. Suursuosikit ovat olleet tavallisia kuolevaisia muiden joukossa. Pienistä seuroista SaiPa ja Ilves ovat aloittaneet kautensa vahvasti ja olleet koko sarjan eliittiä. Perinteikäs Turun Palloseura on osoittanut, että hankaluudet ovat historiaa ja matka kohti kärkeä on alkanut. Tärkeintä on se, että kaikki joukkueet pystyvät taistelemaan voitosta joka ilta. Se on sarjan kannalta elintärkeää.

2) KooKoo. Kouvolassa on Liigan nimettömin porukka ja sen pelättiin ajautuvan suoraan Liigan hännille kauaksi muista. KooKoon piti olla pisteautomaatti ja sarjan ainut totaalinen heittopussi, mutta tarina ei mennytkään käsikirjoituksen mukaan. KooKoo on taistellut, taistellut ja taistellut, minkä seurauksena Kouvolassa on kasassa jo 14 sarjapistettä, mikä oikeuttaa joukkueen sarjataulukon 10. sijalle. KooKoo pysyy Liiga-kärjen mukana ja seisoo samalla viivalla häntäpään joukkueiden kanssa. Se on kova suoritus nousijajoukkueelta tämän päivän Liigassa.

Malinen-kookoo-liiga

Jarkko Malisen KooKoo on yllättänyt monet. (AOP)

3) Jatkoaika. 3 vs. 3 -jatkoaikapeli on ollut onnistunut uudistus. Tällä kaudella 20 peliä on päättynyt varsinaisella peliajalla tasapeliin. Näistä 11:ssä ottelussa ratkaisu on tullut jatkoajalla ja vain yhdeksässä on ratkottu voittaja voittolaukauskilpailussa. Kaiken lisäksi 3 vs. 3 -peli on ollut huippuviihdyttävää eikä peli ole mennyt odotteluksi ja kyttäilyksi. Voittaja ratkotaan yhä useammin pelaamalla, mikä on oikea ratkaisu.

4) Pistepörssi. Pörssin kärkikolmikko näyttää tältä: 1. Toni Koivisto, 2. Janne Niskala, 3. Sam Lofquist. Yksi uudelleensyntynyt sekä kaksi puolustajaa. Pistepörssin kärkiporukoissa on myös nimiä, kuten Turo Asplund, Markku Flinck sekä Otto Paajanen. Olisi ollut suoraa sanoen tylsää, jos pörssin kärkipäässä porskuttaisi nimet, kuten Eric Perrin, Teemu Ramstedt, Tomas Zaborsky, Mika Niemi, Jani Tuppurainen ja niin edelleen. Yllättäjät ovat jääkiekon suola ja niitä on tällä kaudella riittänyt.

husso-koivisto-hifk-lukko-liiga

Lukon Toni Koivisto on palannut vanhalle tasolleen. (AOP)

5) Nuoret. Nuoriso-osasto herättää aina kiinnostusta, ja vaikka tulokaskilpailusta on tulossa tänä vuonna melko tylsä, on Liigassa riittänyt mielenkiintoisia nuoria. Patrik Laine on ollut kauden kovin nuorukainen eikä Jesse Puljujärvikään ole huonosti pelannut. Tämä kaksikko on on herättänyt mielenkiintoa ja juuri tällaisia nimiä Liiga tarvitsee. Posia täytyy antaa myös Veini Vehviläiselle, Aleksi Mustoselle, Henrik Haapalalle, Sebastian Repolle, Niko Ojamäelle, Aleksi Saarelalle ja monille muille. Nuoret lupaukset ovat juuri sellaisia pelaajia, jotka vetävät hallille väkeä ja tuovat seuroille näkyvyyttä.