Kommentti: Liigan kurinpito lähti vaaralliselle tielle

Liiga on ollut viime aikoina poikkeuksellisen kirkkaassa valokeilassa. Hetken aikaa näytti, että kurinpito selviää myrskystä kuivin jaloin, mutta ilo oli liian aikaista.

Viimeisin tapahtumasarja sai alkunsa viime viikon keskiviikkona Lahdesta, kun Sportin Filip Riska taklasi Taavi Vartiaista törkeästi kyynärpäällä päähän. Ottelun tuomaristo ei tuominnut tilanteesta lainkaan rangaistusta, mutta kurinpidosta mätkäistiin viiden ottelun pelikielto. Näin pitikin tehdä, sillä teko oli poikkeuksellisen törkeä. Kyseessä oli toiseksi isoin tällä kaudella jaettu pelikielto, minkä oletettiin olevan selvä merkki tiukentuneesta linjasta päähän kohdistuneiden taklausten suhteen.

Seuraavat otsikot saatiin perjantaina Jyväskylästä. Joe Finley taklasi Michel Miklikiä keskialueella ja slovakialaiselle tuli tilanteesta aivotärähdys ja solisluu sekä nenä murtuivat. Finleylle ei tuomittu tilanteesta rangaistusta tai pelikieltoa, mikä oli taklauksen valtavaan julkisuuteen nähden yllättävän linjakas veto Liigalta. Vaikka jälki oli ikävää, niin taklaus oli puhdas.

Finley sai kuitenkin kahden ottelun pelikiellon tapeltuaan Nolan Yonkmanin kanssa päätöserässä. Tappelu oli ”ei-spontaani”, joten aikoinaan aivan eri syistä säädettyjen pykälien mukaan näin pitikin tuomita. Tässä tilanteessa kurinpidossa olisi voitu käyttää pelisilmää, mutta nyt sääntöjä tulkittiin aivan kirjaimellisesti. Mitään virhettä ei varsinaisesti tehty, mutta tapaus osoitti, että sääntökirjaan on tehtävä hieman viilauksia.

Liiga ja kurinpito näyttivät selviävän kuivin jaloin valtavasti huomiota saaneista tapauksista. Iso testi oli kuitenkin edessä, kun Lahdessa rytisi jälleen lauantaina.

Lukon Ilmari Pitkänen taklasi törkeästi Pelicansin Kimi Koivistoa päähän. Kohujen keskellä ollut kurinpito joutui jälleen testiin. Aikaisemmat tuomiot olivat menneet varsin hyvin, joten odotettavissa oli jälleen pitkä pelikielto, olihan teko sen verran selkeä.

Videotallenteelta tehtyjen havaintojen mukaan Pitkänen suorittaa taklauksen voimakkaasti ponnistamalla ylöspäin ja osuen ensimmäisenä Koivistoa päähän. Kontakti Koiviston päähän tapahtuu olkapäällä – ei kyynärpäällä – joka nousee ylös vasta kontaktin jälkeen. Kyseessä on päähän kohdistuva taklaus, jolla on piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa ja josta tulee tuomita ottelurangaistus säännön 124 iii-kohdan mukaisesti.

Näillä perusteilla Pitkäselle tuomittiin kolmen ottelun pelikielto. 

Pitkänen suorittaa taklauksen voimakkaasti ylöspäin ja kontakti osuu suoraan päähän. Pelikielto jäi niin lyhyeksi vain, koska Koivisto ei loukkaantunut eikä kontakti tapahtunut kyynärpäällä. Tämä on vaarallinen signaali Liigan kurinpidolta. Mikäli törkeät taklaukset todella haluttaisiin kitkeä pois, niin pelikieltojen pitäisi olla tuntuvampia.

Riska ei saanut ottelun tuomaristolta mitään rangaistusta, mutta kurinpito antoi sentään asiallisen kakun. Pitkänen sai ottelussa 2+10 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta, mutta kurinpito ei antanut tuntuvaa rangaistusta. Liiga on vaarallisella tiellä, jos päähän kohdistuneista taklauksista pääsee jatkossakin yhtä helpolla. Pitkäsen tapauksessa olisi ollut sauma jatkaa tiukempien tuomioiden linjalla, mutta Liiga valitsi toisen reitin. Se voi muodostua vielä todella vaaralliseksi tieksi.

Unibet tarjoaa kattavan kerroinvalikoiman Liigaan – kierroksen kertoimet löydät täältä!

Liiga jatkuu tänään neljän ottelun kierroksella. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta sekä Ruutu+ -palvelusta.

Kansikuva: All Over Press