Kommentti: Täystyrmäyksistä toipunut SaiPa tarvitsee voittoputkesta huolimatta vahvistuksia

Ruutu LogoSaiPa on seuraavan kerran tositoimissa lauantaina Lukkoa vastaan. Voit katsoa kaikki Liigan ottelut tuttuun tapaan Ruutu+ -palvelun kautta.

SaiPan alkukausi on ollut värikäs. Viime aikoina joukkueen kurssi on kääntynyt nousuun, mutta tämän pitäminen vaatii lisää vahvistuksia joukkueeseen.

Tero Lehterän alku SaiPan peräsimessä oli katastrofaalinen. Lappeenrantalaiset hävisivät kauden avausottelunsa kotikaukalossaan KooKoolle peräti maalein 1-7. Kouvolalaiset olivat parempia myös heti seuraavana päivänä numeroin 2-4.

Vaikka SaiPa sai avattua voittotilinsä seuraavassa ottelussa, niin syksyyn on mahtunut useampia pahoja konttauksia. HPK:lle, Pelicansille ja Kärpille joukkue hävisi yhteismaalein 4-18. Tähän kun lasketaan mukaan kauden avausottelu, niin SaiPa on päästänyt näissä neljässä kamppailussa yhteensä peräti 25 takaiskua. Muissa yhdeksässä ottelussa joukkueen verkkoon on tehty yhteensä 18 maalia.

Sport kaatoi keskiviikkona Sportin voittomaalikilpailun jälkeen maalein 3-2 ja nappasi peräti neljännen peräkkäisen voittonsa. Näistä kolme viimeisintä on tullut varsinaisen peliajan jälkeen, joista SaiPa onkin napsinut kovalla prosentilla lisäpisteitä. Lappeenrantalaisten otteluista kuusi on venynyt jatkoille ja näistä peräti viisi on päättynyt Lehterän suojattien juhliin. Nämä pisteet voivat osoittautua vielä arvokkaiksi keväällä. Varsinaisen peliajan voittoja SaiPa on ottanut sarjan vähiten, kun täysi pistepotti on irronnut vain kahdesti.

Neljän peräkkäisen voiton myötä SaiPa on noussut sarjataulukon yhdeksännelle sijalle. Eroa kuuden parhaan joukkoon on vain yksi piste.

Vaikka lappeenrantalaisten osakkeet ovat nousussa, niin joukkue kaipaa lisää vahvistuksia. Esimerkiksi keskiviikkoinen kamppailu Sportia vastaan oli kotijoukkueelta pelillisesti jopa heikompi kuin surullisenkuuluisa kauden avausottelu KooKoota vastaan. Lappeenrantalaisten hyökkäyspelaaminen oli käytännössä olematonta ja ainoastaan Frans Tuohimaan loistopeli tolppien välissä takasi voiton. 26-vuotias maalivahti venyi kiekon eteen peräti 45 kertaa. Torjunnoista 17 tuli päätöserässä.

Tuohimaa onkin ollut SaiPan tärkein palanen syyskaudella. Etenkin kun Jussi Markkanen on kärsinyt selkävaivoista ja pystynyt pelaamaan toistaiseksi vain kahdessa ottelussa. Mikäli konkarivahti ei toivu nopeasti pelikuntoon tai vaiva on vakavampi, niin SaiPa tarvitsee vahvistuksen tolppien väliin. Nyt kakkosvahtina on toiminut 20-vuotias Niclas Westerholm, joka ei ole pelannut vielä yhtään ottelua aikuisten tasolla. Tuohimaan loukkaantuminen olisikin SaiPalle katastrofi. Eikä lepo silloin tällöin olisi pahitteeksi, koska SaiPa pelaa esimerkiksi seuraavan kahden viikon sisään kuusi ottelua.

SaiPalla on tarvetta vahvistuksille myös hyökkäyspäähän. Joukkue on viimeistellyt 13 ottelussa 27 maalia, mikä ei ole erityisen mairitteleva lukema.

SaiPa lähti kauteen kapealla materiaalilla, ja kuten jo syksy on osoittanut, niin loukkaantumiset puraisevat lappeenrantalaisten nippua todella kipeästi. Varsinkin kokeneiden Anssi Löfmanin ja Ville Kohon puuttumiset näkyvät nuoressa joukkueessa välittömästi. Ylipäätään neljän tasaisen ketjun saaminen kasaan vaatii käytännössä edellä mainitun kaksikon mukana olemisen.

Lehterällä on käytössään monia nuoria ja potentiaalisia pelureita, mutta hyppy pääsarjaan on aina iso. Nyt SaiPa on ollut pitkälti Cody Kunykin johtaman ykkösnyrkkinsä varassa eikä muilta ketjuilta ole tullut tarpeeksi tulitukea. Lisäksi joukkueen ylivoima on ollut surkeaa. SaiPa on päässyt pelaamaan ylivoimalla lähes 80 minuuttia, mutta onnistunut vain neljästi maalinteossa.

Kiekko on pomppinut SaiPalle hieman suotuisasti viime aikoina eikä yhtä hyvä onni jatku ikuisesti. Esimerkiksi Pelicans, KalPa ja HIFK ovat vahvistaneet hiljattain hyökkäyskalustojaan, joten myös Lappeenrannassa pitäisi reagoida. Nyt kun joukkue on noussut keskikastiin mukaan, niin joukkueen vahvistaminen olisi erittäin suotavaa. Edes yksi laadukas hyökkäyspään vahvistus voisi tehdä jo ison vaikutuksen lappeenrantalaisten nippuun.

Kansikuva: All Over Press