KooKoo joutuu isoon testiin – kuinka kauan liito kestää?

Ensimmäistä kauttaan Liigassa pelaava Kouvolan KooKoo on ylittänyt kaikki odotukset, sillä kouvolalaiset ovat ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pudotuspelituntumassa 25 runkosarjapisteellään.

KooKoolle ei pedattu minkäänlaisia mahdollisuuksia ennen kautta, mutta niin vain joukkue majailee kahden pisteen päässä kymmenentenä olevasta Lahden Pelicansista, joka on vieläpä pelannut kaksi ottelua kouvolalaisia enemmän.

Joukkueen alku oli suorastaan loistava, kun kouvolalaiset nappasivat ensimmäisestä seitsemästä ottelustaan neljä voittoa ja jäi vain kertaalleen ilman pisteitä. Nousijajoukkueelta ei odotettu sellaista saldoa, sillä pelaajamateriaali on paperille suorastaan heikko.

Tuloksia voidaan selitellä esimerkiksi alkuhuumalla, joka varmasti on siivittänyt joukkuetta pitkälle, mutta kuinka kauan huuma voi kestää? Runkosarjasta on pelattu kolmasosa, ja KooKoo porskuttaa vieläkin muiden mukana. Arki oli jo koittaa lokakuussa, kun joukkue ajautui viiden ottelun tappioputkeen, mutta ennen maajoukkuetaukoa tapahtui yllättävä käänne: KooKoo voitti kaksi viimeistä otteluaan upealla pelillä ja tarrasi itsensä pudotuspeliviivan tuntumaan.

Nyt takana on ensimmäinen tauko, mikä teki joukkueelle varmasti hyvää. KooKoo on joutunut juoksemaan koko syyskauden muiden joukkueiden perässä ja taistelemaan urhoollisesti illasta toiseen. Kuluttava pelityyli vie voimia normaalia enemmän.

Pelaajien akut ovat taas ladattu täyteen, mutta tärkempi kysymys on, voiko kuherruskuukausi jatkui vielä marraskuussakin? KooKoon metkut ovat muille tuttuja eikä kouvolalaiset pysty haastamaan vastustajia kiekollisessa pelissä.

Tämän vuoksi onkin suuri vaara, että KooKoolle alkaa totuus iskeä päin naamaa ja voittaminen ei olekaan enää yhtä helppoa. Kuorma voi kasvaa liian isoksi, milloin KooKoo löytyy hyvin nopeasti sieltä, mihin joukkuetta uumoiltiin ennen kautta – sarjataulukon viimeiseltä sijalta.

On kuitenkin todettava se, että kouvolalaisten taistelulla tullaan jatkossakin nappaamaan tärkeitä pisteitä, sillä joukkueen huikea puolustustaistelu ja loistava maalivahtipeli takaavat tasaisia otteluita. Tähän asti hyökkäyksessä on ollut tehoja Josh Greenin, Jarkko Malisen ja Juha-Pekka Haatajan myötä. Puolustajista hyökkäyspäässä ovat kunnostautuneet Ryan O’Connor sekä Mikko Lehtonen.

Kärkimateriaali on ohkainen, mikä tulee pitkässä juoksussa aiheuttamaan ongelmia. Tähän asti kaikki on mennyt kuin elokuvissa, mutta tämäkään elokuva ei voi kestää loputtomiin.

JYP vierailee Kouvolassa

KooKoo kohtaa tänään kotiluolassaan JYPin, joka on pelannut kouvolalaisia yhden ottelun enemmän, mutta JYP on onnistunut saalistamaan vain kolme pistettä enemmän kuin KooKoo.

JYPissä näkyy murrosvaihe, sillä joukkueessa ei ole enää montaa ison profiilin pelaajaa vaan pelipaikat ovat täytetty nuorilla ja kokemattomilla pelaajilla. Joukkueesta on yli puolet JYP Akatemiasta tulleita pelaajia, mikä kertoo JYPin omavaraisuudesta. JYP on saanut Akatemian kautta tärkeitä pelaajia riveihinsä, sillä esimerkiksi Valtteri Kemiläinen, Juuso Pulli ja Mikko Salmio ovat nousseet isoksi palasiksi Keski-Suomessa.

JYPissä on myös nimellisesti laatua Jani Tuppuraisen, Tuomas Pihlmanin, Anssi Löfmanin, Petr Hubacekin, Mikko Luoman ja Janne Tavin ansiosta, mutta tulos ei ole vielä kaukalossa tyydyttänyt. Esimerkiksi Hubacek ja Pihlman ovat olleet täysin pimennossa eikä Tuppurainenkaan ole enää samassa lennossa kuin parhaina vuosina. Jotain kertoo sekin, että JYPin paras pistemies on puolustaja Kemiläinen tehoillaan 4+6=10.

Maajoukkuetauko teki jyväskyläläisille terää, sillä joukkueella oli heikompi jakso menossa lokakuun loppupuolella. JYP on voittanut viimeisestä viidestä ottelustaan vain yhden.

Hurrikaanipaitojen maalivahti- ja puolustusosasto ovat melko hyvällä mallilla, mutta joukkueen hyökkäyspäässä piilee isoja puutteita, minkä vuoksi JYP ei ole onnistunut saalistamaan tuttuun tapaan voittoja. Joukkueessa ei ole tällä hetkellä yhtään huippuvaarallista pelaajaa eikä selvää ykköskenttää.

Suurin ongelma piilee sentteriosastolla, jonne Eric Perrin jätti lähtiessään liian suuren aukon. JYPin säästökuurin myötä joukkueeseen ei hankittu pomminvarmaa ykkössentteriä ja se maksaa tällä hetkellä kovaa hintaa. Joonas Nättiselle ja Löfmanille on pedattu loistava sauma, mutta totuuden nimissä he eivät ole muuta kuin hyviä kakkossenttereitä.

Arvio:

JYP tulee hallitsemaan kenttätapahtumia, mutta KooKoon työteliäs joukkue pitää ottelun tasaisena. KooKoon maalivahti – Juha Järvenpää tai Frederic Cloutier – antaa isännille mahdollisuuden voittoon, mutta löytyykö kouvolalaisilta hyökkäyspäässä tehoja? JYP saa taatusti maaleja aikaiseksi, mutta sen täytyy myös onnistua omassa päässä. KooKoon kärkimateriaali on ehkä ohkainen, mutta se on äärimmäisen vaarallinen. JYP hallitsee, mutta maalinteko tuottaa pienoisia ongelmia, minkä vuoksi KooKoo pitää lukemat tasaisena ja ratkaisua haetaan jatkoajalta. Betsson antaa tasapelille kertoimen 3.80.

Kierroksen muut ottelut:

Tappara-KalPa

Seuraa Liiga-kierrosta Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa. Ottelut alkavat kello 18.30.

Kansikuva: All Over Press