Mikko Koskinen uransa kovimmassa paikassa

Pietarin SKA:n tolppien väliin siirtyi kesken kauden parimetrinen suomalaismaalivahti. Siirrostaan lähtien hän on torjunut vakuuttavasti pietarilaisten veräjänsuulla ja on yksi puolustuksen lukoista nimivahvassa pietarilaisjoukkueessa.

Koskinen pyysi valmentajalta mahdollisuutta - käytti sen (AOP)

Koskinen pyysi valmentajalta mahdollisuutta – käytti sen (AOP)

Sunnuntai-ilta Pietarissa, illan ottelu 12 326 katsojan edessä on juuri päättynyt. Ottelu ei ollut sieltä helpoimmasta päästä eikä 60 minuuttia riittänyt voiton ratkaisuun. Ratkaisua haettiin rangaistuslaukauksilla, jossa voittaja lopulta selvisi. Voiton vei kotijoukkue ja voiton suurin avaintekijä oli tämä parimetrinen suomalaismaalivahti, Mikko Koskinen.

– Tällä kaudella ei hirveästi ole rankkareita tullut ja pari kertaa valmentaja on vaihtanut minut pois maalilta, kun on ollut rankkarit. Tänään sanoin sille, että mä hoidan tämän tänään ja sitten se piti hoitaakin, paljasti Koskinen.

Lupaukset on pidettävä ja Koskinen sen piti tänään. Saa nähdä tuleeko torjuntavastuuta rankkareissa myöhemminkin. Entisestään suoritusta nostaa toki myös se, että tällä kertaa katsomossa oli myös paljon maanmiehiä, kun vastassa oli Helsingin Jokerit.

Sopeutuminen sujunut

Mikko Koskinen pelasi alkukauden aivan eri puolella Venäjää kuin aikaisemmin. Novosibirsk, missä Koskinen pelasi puolitoista kautta, sijaitsee Siperiassa ja kaupungissa asuu 1,5 miljoonaa asukasta. Viime joulukuussa mies pakkasi tavaransa ja siirtyi 4000 kilometriä länteen, kaupunkiin jonka väkimäärä on yhtä paljon kuin Suomessa yhteensä, 5 miljoonaa asukasta.

Maalilla suuntavaistot kohdillaan, mutta ei liikenteessä (AOP)

Maalilla suuntavaistot kohdillaan, mutta ei liikenteessä (AOP)

– Hyvin olen sopeutunut tänne. Tämä on hieno kaupunki ja täällä on mukava olla. Kun pelillisestikin menee hyvin, niin mikäs sen parempaa, iloitsee Koskinen.

Miljoonakaupungissa on aina omat haasteensa ja yksi niistä on liikenne. Varsinkin ruuhkat  Pietarissa ovat älyttömiä ja niihin täytyy osata varautua. Koskisen matkan teko hallille ja eri puolille kaupunkia sujuu kuitenkin vaivattomasti.

– Kuljen oikeastaan taksilla. Täällä on hyvä taksipalvelu, joka on tosi vaivatonta ja halpaa. Sitä on ihan miellyttävää käyttää. Sitten metrolla menee, jos ei halua ruuhkassa olla, Koskinen kertoi.

Omalla autolla ei Koskinen ole vielä halunnut lähteä sompailemaan pitkin Pietaria.

– En mä vielä ole halunnut lähteä, koska mulla on niin huono toi suuntavaisto, että eksyisin heti, Koskinen naurahti.

Pietari eurooppalainen kaupunki

Mikko Koskisella on aikaisempaakin kokemusta isoista kaupungeista, sillä mies torjui kiekkoja vuosikymmenen alkupuoliskolla New Yorkissa, jossa ihmisiä on 8,4 miljoonaa asukasta. Kaupunki on siis jopa suurempi kuin Pietari.

Julkinen metro auttoi Koskista New Yorkissa ja niin se auttaa myös Pietarissa (AOP)

Julkinen metro auttoi Koskista New Yorkissa ja niin se auttaa myös Pietarissa (AOP)

– Pietari on hyvin eurooppalainen kaupunki. Totta kai New York ja Manhattan on myös hieno paikka, mutta täällä rakennukset ovat vähän matalampia. Molemmissa on omat hyvät puolensa ja tekemistä riittää sekä ravintoloita on, Koskinen vertailee.

Isoissa kaupungeissa on myös omat huonot puolensakin ja se on nimenomaan se ruuhka, joka aiheuttaa hankaluuksia. Onneksi sekä Pietarista että New Yorkista löytyy lääkkeet ruuhkan välttämiseksi.

– Molemmissa on hieno julkinen metro, joka helpottaa liikkumista huomattavasti, kun ei halua ruuhkassa istua, Koskinen mietti.

Organisaatiot kuin yö ja päivä

Suurimman osan viime kaudesta ja tämän alkukauden Sibirissä pelannut Koskinen on oikea mies vertailemaan Pietarin SKA:n ja Sibir Novosibirskin eroja organisaatioina. Organisaatiot ovat täysin erilaisia keskenään.

Sibirin ja SKA:n organisaatiot ovat kuin yö ja päivä (AOP)

Sibirin ja SKA:n organisaatiot ovat kuin yö ja päivä (AOP)

– Ero näillä on kuin yöllä ja päivällä. Tämä on niin kuin ammattilaisorganisaatio ja asiat hoidetaan todella upeasti ja viimeisen päälle, Koskinen valaisi.

Sibirissä asiat eivät sitten sujuneetkaan yhtä mallikkaasti kuin SKA:n organisaatiossa.

– Siellä oli mukana hyvä tahto ja sydän myös, mutta asiat eivät aina luonnistuneet niin vaivattomasti kuin tämän organisaation puolella, Koskinen paljasti.

Mitään ei suomalaismaalivahdilla jäänyt kuitenkaan hampaankoloon roikkumaan Sibirinkään osalta, vaan hän jakaa kehuja myös entiselle organisaatiolleen.

– Sibirissäkin kaikki ihmiset, ketä siellä olivat töissä, tekivät kovasti hommia sen eteen, että asiat menisivät parempaan suuntaan, Koskinen kehui.

Vaikka Pietarin SKA on täynnä tähtipelaajia ja osa tunnetaan melko oikukkainakin persoonina, niin uusi kaveri otettiin joukkueeseen hyvin mukaan eikä pienemmän tähtistatuksen omaavaa maalivahtia jätetty omilleen.

– Hyvin on otettu jengiin sisään. Meillä kaikilla on yhteinen päämäärä, voitto, niin ei silloin uutta kaveria aleta kivittämään. Sisään on päässyt hyvin ja mukavia jätkiä kaikki, niin on hienoa olla heidän kanssa yhdessä, Koskinen kertoi.

Kautta on jäljellä muutamia otteluita ja SKA:n sarjasijoitus tulee olemaan konferenssissa toinen. Tämä tarkoittaa helpompaa lähtöä pudotuspeleihin, sikäli kun pudotuspelejä koskaan voi helpoksi sanoa. Nähtäväksi jää, onnistuuko kertaalleen SM-hopeaa ja MM-hopeaa saanut Mikko Koskinen viemään joukkueensa tällä kertaa päätyyn asti.