Liiga-ennakko 2017-18: SaiPan tunnelin päässä näkyy valoa, mutta kasvukivut vaativat veronsa

Ruutu LogoVoit katsoa kaikki SaiPan ottelut myös ensi kaudella Ruutu+ -palvelun kautta.

SaiPan viime kausi oli sysimusta ja positiiviset uutiset joukkueen ympäriltä olivat vähissä. Ei ollutkaan yllätys, että seuran kirjassa käännettiin täysin uusi luku ja lappeenrantalaiset lähtevät tulevaan kauteen erilaisin askelmerkein. Isot muutokset vaativat kuitenkin veronsa.

Viime kausi

Viime kautta ei muistella Etelä-Karjalassa lämmöllä. Neljänä edellisenä keväänä pudotuspeleihin selviytynyt SaiPa konttasi heti ensimmäisistä peleistä lähtien ja lopputuloksena oli tylysti viimeinen sija.

SaiPa kamppaili käytännössä koko kauden pahan loukkaantumissuman kanssa, mikä hankaloitti ensimmäistä kauttaan päävalmentajana toimineen Ari Santasen työskentelyä. Tämän lisäksi SaiPan ulkomaalaishankinnat eivät onnistuneet aivan yhtä nappiin kuin mihin Lappeenrannassa on totuttu. Toisaalta viime kauden SaiPassa yksittäisten pelureiden oli erittäin haasteellista loistaa.

Kaikesta huolimatta lappeenrantalaisten pelaaminen oli käytännössä läpi kauden erittäin vaisua. Varsinkin puolustuksen suhteen oli erittäin isoja ongelmia, minkä lisäksi toimivia ketjukoostumuksia ei tuntunut löytyvän.

SaiPan seurajohto teki keväällä kovan ratkaisun, kun valtaosa joukkueen avainpelaajista kaupattiin muualle. Tämä osoittautui erinomaiseksi valinnaksi, sillä SaiPa kuittasi sesongista käsittämättömästi lähes 200 000 euroa voittoa.

Avainpelaajien myyminen ja kevään hurja loukkaantumissuma näkyivät kaukalossa. SaiPa pelasi kauden viimeiset pelinsä käytännössä A-nuorilla höystettynä muutamalla liigapelurilla. Joukkue tosin taisteli tällöin sitkeämmin kuin kertaakaan aikaisemmin kauden aikana, vaikka tuloksena olikin useimmiten tappio.

Santasen taival SaiPan päävalmentajana päättyi maaliskuussa, kun seurajohto vapautti hänet tehtävistään.

Siirrot

Sisään:

  • Jonatan Tanus (SaPKo)
  • Markus Kojo (TPS)
  • Anssi Löfman (JYP)
  • Topi Nättinen (JYP)
  • Urho Vaakanainen (JYP)
  • Ahti Oksanen (Greenville Swamp Rabbits, ECHL)
  • David Goodwin (Penn State University, NCAA)
  • Bastien Maia (Odessa Jackalopes, NAHL)

Ulos:

  • Mikael Kuronen (Ilves)
  • Tomi Leivo (KooKoo)
  • Ville Vainikainen (KooKoo)
  • Henry Karjalainen (TUTO Hockey)
  • Joona Jääskeläinen (Ketterä)
  • William Mäkinen (IK Oskarshamn, Allsvenskan)
  • Tero Koskiranta (Medvescak Zagreb, EBEL)
  • Simon Backman (IF Björklöven, Allsvenskan)

Maalivahdit ja puolustus

Maalivahtien osalta SaiPan tilanne on muuttumaton, sillä Jussi Markkanen ja Frans Tuohimaa kantavat torjuntavastuun alkavallakin kaudella. Kyseessä on erittäin tasapainoinen kaksikko, josta kumpi tahansa pystyy hyppäämään tositoimiin missä vaiheessa tahansa.

Tuohimaa nosti osakkeitaan erityisesti keväällä, kun 26-vuotias torjuja kannatteli SaiPaa käytännössä yksin. Ensi kaudella paljon riippuu Markkasen kunnosta. 42-vuotias konkari on kärsinyt viime kausina loukkaantumisista, mutta terveenä ollessaan seuran osaomistaja on edelleen eliittiä Liigassa. Maalivahdeista SaiPan menestyminen ei tule ainakaan jäämään kiinni.

Puolustuksen suhteen SaiPassa ei ole tapahtunut maata mullistavia muutoksia. Isoon remonttiin ei tosin ollut tarvettakaan, sillä viime kaudella niin moni peluri pelasi alle tasonsa.

Ainoa uusi nimi joukkueen takalinjoilla on Urho Vaakanainen. Kesän NHL-draftissa ensimmäisellä kierroksella varattu puolustaja on äärimmäisen mielenkiintoinen seurattava ensi kaudella. 18-vuotias Vaakanainen tosin loukkaantui elokuussa maajoukkueturnauksessa ja on sivussa muutaman viikon. Näin ollen ainakin kauden ensimmäiset ottelut jäävät superlupaukseslta väliin.

Urho Vaakanainen hakee Lappeenrannasta viimeistä ponnahdulautaa kohti NHL:ää. Viime kaudella JYPin paidassa syntyi 41 ottelussa tehot 2+4. Kuva: AOP

Sen sijaan William Mäkinen ja Simon Backman lähtivät uusien tuulien perään Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Mäkinen kipusi keväällä jopa SaiPan puolustajien sisäisen pistepörssin kärkinimeksi, kun 22-vuotias JYPin kasvatti nakutti tehot 2+12. Backman ehti vastaavasti yhdeksän SaiPassa vietetyn kauden aikana muodostua jo pieneksi seuraikoniksi, mutta 33-vuotias puolustaja ei ollut viimeisillä kausillaan enää aivan huippuvuosien tasoa, joten maisemanvaihto tehnee molemmille osapuolelle hyvää. Mäkinen ehti tosin saamaan tuoreesta seurastaan lähtöpasssit jo ennen kauden alkua, mutta paluu lappeenrantaan vaikuttaa epätodennäköiseltä.

SaiPalla on kasassa varsin laadukas puolustus, mutta muutamien pelureiden on nostettava tasoaan viime kaudesta. Varsinkin Lauri Taipalus ja Per Savilahti-Nagander eivät päässeet oikein missään vaiheessa aivan odotettuun liitoon, mutta duon harmina olivat ilkeät loukkaantumiset.

Edellä mainitun kaksikon lisäksi Brett Carson, Lasse Lappalainen, Kalle Maalahti, Jere Sneck, Markus Kojo, Santeri Koponen ja Kasperi Torikka täydentävät lappeenrantalaisten takalinjat. SaiPa saakin jalkeille äärimmäisen kovan kuusikon, mikäli kaikki pelurit ovat ehjinä. Vaakanainen ja Carson ovat tosin heti alkukaudesta sivussa, mikä ei lupaa lappeenrantalaisten kannalta erityisen hyvää.

SaiPan puolustuksessa on kiekollista osaamista, mutta myös jykeviä oman pään luutia. Avainkysymyksenä onkin, että miten hyvin Tero Lehterä saa organisoitua joukkueen puolustuspelin sekä pysyvätkö puolustajat viime kautta paremmin terveenä.

Hyökkäys

SaiPan suurimmat muutokset ovat tapahtuneet valmennuksen lisäksi hyökkäyskaluston suhteen. Tämä ei tosin viime kauteen peilaten ole erityisen huono asia: SaiPa teki viime kaudella vähiten maaleja Liigassa, kun vastustajan maaliverkko heilui ainoastaan 116 kertaa 60 ottelussa.

Isoimmat muutokset tapahtuivat tosin jo keväällä, kun Matti Järvinen, Curtis Hamilton ja Brock Trotter kaupattiin muualle. Merkittävimmät kesän aikana muualle siirtyneet pelaajat ovat Tero Koskiranta, Mikael Kuronen, Tomi Leivo sekä Ville Vainikainen. Kauden päättymiseen nähden muutokset eivät ole järisyttäviä, vaan SaiPan voidaan laskea vahvistuneen kesän aikana. Kauden päättäneeseen rosteriin nähden se ei tosin paljoa vaatinut.

Tero Lehterän kädenjälki näkyy erityisesti hyökkäyskalustossa. Vetovoima nuorten ja potentiaalisten pelaajien suhteen on ollut vahvempaa kuin mihin Lappeenrannassa on totuttu. Ainoastaan paluumuuttaja Anssi Löfman edustaa kokeneempaa kaartia tuoreista hankinnoista.

30-vuotias Anssi Löfman palaa kasvattajaseuraansa neljän JYP-vuoden päätteeksi. Kuva: AOP

SaiPa on haalinut riveihinsä liudan potentiaalisia hyökkääjiä, kun Topi Nättinen, Ahti Oksanen ja Jonatan Tanus pukevat tulevalla kaudella keltamustan paidan ylleen. Kolmikko pelasi tahoillaan mainiot kaudet ja omaa huimasti potentiaalia. Lappeenrannassa vastuuta onkin tarjolla reilusti.

SaiPalla on kasassa äärimmäisen mielenkiintoinen hyökkäyskalusto. Potentiaalia on paljon, mutta niin on kysymysmerkkejäkin. Viime kauden hyökkääjien pistepörssin kymmenen kärjestä vain Elmeri Kaksonen ja Kim Strömberg jatkavat Lappeenrannassa. Ketkä hyökkääjistä kannattelevat joukkuetta vaikeina aikoina?

Lappeenrantalaisten hyökkäyskalusto on helppo lokeroida. Ville Koho, Anssi Löfman, Elmeri Kaksikonen ja Kim Strömberg muodostavat kokeneen ytimen, jonka merkitys on nuorelle joukkueelle äärimmäisen iso. Eetu Koski, Joni Nikko, Saku Salminen ja Valtteri Virkkunen ovat nuorempaan kaartiin verrattuna astetta kokeneempia, mutta murtautuminen liigajoukkueen kantaviksi voimiksi on vielä tekemättä, vaikka siihen potentiaalia onkin. Jonatan Tanus, Topi Nättinen, Ahti Oksanen ja David Goodwin ovat vastaavasti liigakartalla kokemattomia, mutta nelikon potentiaalissa on kärjistetysti vain taivas rajana.

SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa kertoi hiljattain Etelä-Saimaalle, että SaiPa etsii vielä keskushyökkääjää. Keltamustien hyökkäyskalusto suorastaan huutaakin yhtä tukipilaria. Tuomenoksan CV pelaajahankinnoista on sen verran vakuuttava, että Lappeenrannassa ei tarvitse huolehtia, etteikö tuleva hankinta olisi oikeasti vahvistus. SaiPa tiedotti sunnuntaina sosiaalisen median kanavissaan, että seura tiedottaa maanantaina yhdestä uudesta hankinnasta.

Valttikortit ja uhkakuvat

SaiPan suurin valttikortti ja samalla uhkakuva on päävalmentaja Tero Lehterä, joka on vielä katsomaton kortti pääsarjatasolla. 45-vuotias Lehterä oli yllättävä valinta lappeenrantalaisten käskijäksi, koska SaiPassa on yleensä luotettu eri tehtävissä jo organisaatiosta entuudestaan tuttuihin nimiin. Raikkaat tuulet ja ajatukset ovat kuitenkin varmasti tervetulleita Etelä-Karjalaan sysimustan viime kauden päätteeksi.

Valmennusurallaan mainiota työtä Bluesin junioreissa tehnyt Lehterä saa käsiinsä itsensä näköisen joukkueen, jossa riittää paljon urillaan eteenpäin pyrkiviä potentiaalisia pelaajia. Tämä on myös pienoinen kysymysmerkki SaiPan osalta ensi kaudella. Todella monen pelaajan pitäisi pelata uransa paras sesonki, jotta lappeenrantalaiset voisivat edes haaveilla pudotuspelipaikasta. Nuorten pelaajien harteilla on iso taakka heti kauden alusta lähtien.

Nuori joukkue on uhka, mutta samalla iso mahdollisuus. Mikäli palaset loksahtavat kohdalleen heti alkukaudesta, on SaiPalla mahdollisuuksia vaikka mihin. Vastaavasti jos lumipallo lähtee vyörymään heti alusta väärään suuntaan, on nuoren joukkueen entistä vaikeampi pysäyttää sitä. Varsinkin SaiPan hyökkäyskalustossa on kenties enemmän potentiaalia kuin vuosikausiin, mutta on mielenkiintoista nähdä, miten potentiaali realisoituu kaukalossa.

SaiPalla on varsinkin maalivahtiosaston ja puolustuksen osalta varsin mainio materiaali Liigaan. Tästä huolimatta joukkue ei kestä millään viime kauden kaltaista loukkaantumissumaa. Ensisävelet eivät lupaile hyvää, kun kolme pelaajaa on sivussa jo kauden ensimmäisistä otteluista.

Ota seurantaan

Jonatan Tanus

Mestiksen maaliennätyksen uusiin lukemiin viime kaudella takonut Jonatan Tanus tulee olemaan äärimmäisen mielenkiintoinen nimi alkavalla sesongilla. SaPKolle 40 täysosumaa 49 ottelussa tykittänyt 22-vuotias hyökkääjä on takonut kovia pistemääriä läpi uransa, mutta nyt pitäisi ottaa se seuraava askel uralla. SaiPan hyökkäyskalustossa olisi tilausta ahneelle maalinsylkijälle. Nyt se on Tanuksesta kiinni, onko hän vielä valmis ottamaan sen tontin. Hyppy Mestiksestä pääsarjaan on ollut monille pelaajille kivikkoinen.

Urho Vaakanainen

Kyseessä on todennäköisesti viimeinen kausi hetkeen, kun Vaakanainen Suomessa pelaa, joten katseet kannattaa kiinnittää erityisen tarkasti tähän 18-vuotiaaseen puolustajalupaukseen. Monipuolinen puolustaja on erittäin tasavahvu pakkaus eikä suuria heikkouksia ole, mistä kertoo jo varausnumero 18 viime kesän draftista. Boston Bruinsin varaus on kiekkoillut jo Liigassa 66 ottelua Bluesin ja JYPin paidassa, mikä antaa hyvän pohjan isolle seuraavalle askeleelle. SaiPan takalinjoilla vastuuta on tiedossa reilusti.

Faneille.comin arvio: sija 14

Lappeenrannassa on edessä uusi alku, kuten joukkueen tulevan kauden sloganiksi on otettu. Tämä ei ole viime kauteen peilaten missään nimessä huono asia. SaiPa lähtee tulevaan kauteen erilaisella joukkueella kuin mihin Lappeenrannassa on totuttu, sillä rosterissa on poikkeuksellisen paljon nuoria ja potentiaalisia pelaajia. Tämä asettaa luonnollisesti omat kysymysmerkkinsä SaiPan ylle. Joukkueella on mahdollisuus olla jopa kauden musta hevonen, mikäli palaset loksahtavat oikein ja tähdet ovat kohdillaan. Myös avainpelaajien loukkaantumisilta välttyminen on menestyksen kannalta äärimmäisen tärkeää.

Lähtökohtaisesti SaiPa kamppailee pudotuspelien avauskierrokselle pääsemisestä, mutta Liigan alempi keskikasti on todella tasainen. SaiPan projekti on vasta alkuvaiheessa ja kasvukivut vaativat veronsa, joten lappeenrantalaisten kausi päättyy jälleen jo runkosarjaan. Luvassa ei ole kuitenkaan samanlaista via dolorosaa kuin viime kaudella, vaan nuoret pelurit tarjoavat kannattajille iloisia hetkiä synkkinä marraskuisina iltoina. Lappeenrantalaisten aika koittaa vielä, mutta ei heti ensi kaudella.

Faneille.comin ranking 2017-18

Kansikuva: All Over Press