Liiga-viikon risut ja ruusut: Surkea Sport, taisteleva HIFK ja pysäyttämätön Ilves

Unibet tarjoaa vedonlyöntiin uusille asiakkaille 100 € talletusbonuksen

Liigan viikko oli poikkeuksellisen tapahtumarikas. Panokset otteluissa ovat huipussaan, joten tapahtumia ja mielenkiintoisia kamppailuja riittää illasta toiseen. Lauantaina nähtiinkin jo hieman ratkaisuja pudotuspelipaikkojen suhteen, mutta aivan viimeisellekin maalisuoralle jäi paljon panosta.

Risut

5. Niklas Hagman

Niklas Hagman hölmöili torstaina Sportia vastaan. Kokenut hyökkääjä potkaisi maalin edustalla turhautuneena kevyesti vaasalaisten puolustajaa, mistä tuomittiin ulosajo sekä yhden ottelun pelikielto. Temppu oli todella hölmö ja turha, minkä lisäksi Hagman vaaransi joukkueensa kahden maalin johtoaseman päästämällä vastustajan viideksi minuutiksi ylivoimalle. Hämeenlinnalaisten onneksi vaasalaisten ruuti oli erittäin märkää ja HPK kuittasi täydet pisteet lukemin 3-0.

4. Ässät

Ässät kuittasi viikon kolmesta ottelustaan kaksi voittoa ja neljä pistettä, mutta paljon enemmänkin oli tarjolla. Kaakon kierrokselta napatut pisteet olivat varmasti pettymys porilaisille, sillä sarjan jumbokaksikon kohtaamisesta olisi pitänyt ehdottomasti napata täydet pistepotit. Viikko päättyi tappioon, kun HPK kuittasi Porista kolme pistettä maalein 1-2. Ässät piti hallussaan sarjataulukon kuudennen sijan, mutta Pelicans hengittää niskaan ottelun vähemmän pelanneena kahden pisteen päässä.

3. Lukko

Lukko kuittasi komean voiton Kaapo Kähkösen johdolla tiistaina Vaasasta, mutta viikko pettyi erittäin isoon pettymykseen. Ilves haki kolme pistettä Raumalta maalein 5-3 ja Lukon pääsy pudotuspeleihin vaikeutui huomattavasti. Lukko johti kamppailua jo 2-0, mutta Ilves nousi avauserän aikana rinnalle ja lopulta ohi. Raumalaisilla on nyt yhdeksän pistettä matkaa pudotuspeliviivan yläpuolelle, vaikka joukkueella onkin ottelu vähemmän pelattuna kuin Ilveksellä. Aika vain meinaa loppua kesken, sillä Lukolla on enää neljä ottelua jäljellä.

2. SaiPa

SaiPa on taistellut sitkeästi menneet viikot, kun joukkue on yrittänyt tulla toimeen ilman parhaita pelaajiaan. Useimmiten pistepotti ei ole irronnut ilmaiseksi, mutta lauantaina Kuopiossa nähtiin ensimmäinen todellinen kyykkäys lappeenrantalaisten osalta. KalPa kuittasi pisteet maalein 6-0 ja numerot mairittelevat vierasjoukkuetta. Kaukalossa ei ollut kuin yksi joukkue ja kamppailun laukaukset menivät isännille yhteensä 91-14. Erityisen suuria ongelmia SaiPalla on ollut hyökkäyspelaamisen suhteen. SaiPa on tehnyt edelliseen viiteen otteluun vain kaksi maalia.

1. Sport

Sportin vuoristoradassa on ollut viime aikoina vuorossa jälleen jyrkkä lasku ja joukkueen haaveet pudotuspeleistä murskaantuivat lauantaisen JYP-tappion jälkeen. Vaasalaisten ero viivan yläpuolelle kasvoi kymmeneen pisteeseen, kun joukkueella on kolme ottelua jäljellä. Syyllinenkin löytyy vain peilistä: tappio oli Sportille peräti kahdeksas peräkkäinen. Ainoa positiivinen asia vaasalaisten kannalta lauantaissa oli yli 200 minuuttiin venähtäneen maalittoman putken katkaiseminen.

Ruusut

5. Simon Suoranta, Ässät

Ässille viikko oli tahmea, mutta siitä ei käy syyttäminen ainakaan Simon Suorantaa. Porilaiset tekivät viikon kolmessa ottelussaan seitsemän ottelua ja Suoranta saalisti tehot 3+2. Voimahyökkääjä käänsi esimerkiksi Lappeenrannan kamppailun käytännössä yksin porilaisten eduksi. Tärkeimmän hyökkääjänsä mainio vire kevään isoimpien kamppailujen koittaessa on luonnollisesti hyvä asia porilaisten kannalta.

4. Kevät on täällä

Runkosarja lähestyy loppuaan ja panokset ovat katossa illasta toiseen, mikä on saanut myös kiekkokansan liikkeelle. Lauantain seitsemän kamppailua vetivät lehtereille yhteensä 39263 katsojaa eli keskimäärin 5609 silmäparia ottelua kohden. Erityisen hieno kiekkoilta nähtiin Turussa, jossa TPS ja Tappara kohtasivat kärkikamppailussa lähes 11000 katsojan edessä. Kiekkokansan herääminen horroksesta lupaa hyvää pudotuspelejä ajatellen.

3. Tomi Kallio, TPS

Tomi Kallio on ollut viime aikoina hurjassa vireessä ja 40-vuotias hyökkääjä on noussut Liigan pistepörssin neljännelle sijalle. TPS:n kapteeni on saalistanut 55 ottelussaan peräti pisteet 18+28. Kallio oli mainiossa iskussa myös tällä viikolla, kun pistepussi karttui kolmessa ottelussa tehoin 0+3. Konkari on saalistanut edellisessä 13 ottelussaan peräti pisteet 3+13. Otteiden perusteella ei millään uskoisi, että TPS:n kapteenina viilettää 40-vuotta täyttänyt hyökkääjä, sillä Kallion luistin liikkuu kuin nuorina vuosina.

2. HIFK

HIFK kuittasi viikon kahdesta ottelusta täydet kuusi pistettä, kun joukkue kaatoi komeilla esityksillä Pelicansin ja Kärpät. Torstain ottelu lahtelaisia vastaan oli kenties HIFK:n kauden paras, sillä yhtä hallittuja esityksiä helsinkiläisiltä ei juurikaan ole nähty. Lauantain Oulun voitosta taas suurin kiitos kuuluu häikäisevästi torjuneelle Kevin Lankiselle, joka pysäytti Kärppien kaikki 39 laukausta venyen kauden kuudenteen nollapeliinsä. Ottelu ei ollut sieltä kauneimmasta päästä HIFK:n osalta, mutta tässä vaiheessa kautta vain voitot merkitsevät.

1. Ilves

Ilves ei ole viime vuosina juurikaan ollut tässä vaiheessa kautta kahdeksan ottelun kuntopuntarissa kovin joukkue, mutta Karri Kivi on saanut joukkonsa mainioon liitoon kauden tärkeimmillä hetkillä. Tällä viikolla Ilves kuittasi jälleen isot voitot, kun joukkue kaatoi TPS:n sekä Lukon ja vankisti asemaansa sarjataulukon kymmenennellä sijalla. Iso tekijä tamperelaisten mainioiden otteiden taustalla on ottelusta toiseen loistavasti torjuva Antti Lehtonen. Ilveksellä on kolme ottelua jäljellä, mutta taistelu on kaikkea muuta kuin ohi, sillä Jukurit hengittää niskaan kolmeen pisteen päässä. Kaikki on tosin tamperelaisten omissa käsissä ja joukkueen otteluohjelma on suosiollinen. Ilves kohtaa lopuissa kolmessa ottelussaan jo pudotuspelitoiveensa menettäneet KooKoon ja Sportin sekä vielä kertaalleen Lukon.

Jännitys tiivistyy ja Liigan runkosarja lähestyy loppuaan ensi viikolla 18 ottelun voimin. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta sekä Ruutu+ -palvelustaKattavan kerroinvalikoiman Liigaan löydät Unibetiltä.

Kansikuva: All Over Press