Liiga-viikon risut ja ruusut: Ennätyksiä, törkeitä temppuja ja heikko HIFK

Lähde Tikin kanssa Floridaan 5 € betsillä – vielä kaksi voittajaa haussa!

Liigasta ei taaskaan tapahtumia puuttunut, kun viime viikolla kiekkoiltiin 19 ottelua. Isoimpia otsikoita saatiin lauantaina Kärppien ja Ässien välisestä kohtaamisesta eikä Liigan kurinpidolla pitäisi olla lähipäivinä tylsää. Pudotuspelipaikkojen suhteen taistelu sen kuin kiihtyy ja edessä on mielenkiintoinen kevät.

Risut

5. Sami Aittokallio, Kärpät

Viime kaudeksi Ouluun siirtyneen Sami Aittokallion avauskausi Kärppien paidassa sujui mainiosti ja mies muodosti tasaisen varman duon yhdessä Sami Rajaniemen kanssa. Tällä kaudella 24-vuotiaalla maalivahdilla on vastaavasti ollut huomattavasti vaikeampaa. 12 Aittokallion pelaamasta ottelusta yksikään ei ole päättynyt Kärppien varsinaisen peliajan voittoon. Jussi Rynnäs on ollut sarjan paras maalivahti ja kantanut ansaitusti ykköstorjujan viittaa harteillaan. Aittokallio sai pitkästä aikaa torjuntavastuun perjantaina Helsingissä, mutta iltapuhde kesti vain reilut viisi minuuttia. HIFK takoi tässä ajassa kaksi maalia ja Rynnäs vaihdettiin Aittokallion tilalle tolppien väliin. Ottelu päättyi lopulta Kärppien voittoon numeroin 6-4. Aittokallio on saanut torjuntavastuuta vain kuudessa ottelussa lokakuun jälkeen ja peliaika voi olla tiukassa kauden lopuissakin peleissä.

4. KooKoo

KooKoon unelma pudotuspelipaikasta sai kolauksia viime viikolla, kun kolmesta ottelusta irtosi vain kaksi pistettä. Viikko alkoi kouvolalaisten kannalta hyvin, kun Pelicans kaatui tiistaina jatkoajalla. Loppuviikko meni heikommin, kun tuloksena oli tappiot HPK:lle ja Tapparalle yhteismaalein 0-8. Varsinkin Tapparaa vastaan esitys kotikaukalossa oli todella heikko ja tulostaululla komeilleet lukemat 0-5 kuvaavat ottelutapahtumia erinomaisesti. KooKoon kannattajien onneksi viikko ei ollut erityisen hyvä muiltakaan viimeisistä pudotuspelipaikoista kamppailevilta joukkueilta, mutta ero kymmenentenä majailevaan Sportiin on nyt seitsemän pistettä.

3. Aku Kestilä, Kärpät

Kärppien ja Ässien lauantaisesta kohtaamisesta ei tapahtumia puuttunut. Ottelun toisessa erässä Kärppien Aku Kestilä takoi aloituksen jälkeen Matti Kuparista pariin otteeseen poikittaisella mailalla. Kuparinen sai kovia iskuja pään seudulle ja kamppaili tiensä vaihtoaitioon. Ässien kapteenille on annettava pisteet, että ei jäänyt makoilemaan tilanteessa, vaikka selvästi teki kipeää. Kestilä ei saanut tilanteesta lainkaan rangaistusta, mutta kurinpito ottanee asian käsittelyyn. Kyseessä oli täysin peliin kuulumaton ja törkeä teko eikä pelikieltokaan olisi vääryys.

2. HIFK

HIFK:lle viikko tuotti kolmesta ottelusta pyöreät nolla pistettä. Tämä on tosin ollut helsinkiläisten trendi viime aikoina, sillä kymmenestä edellisestä ottelustaan joukkue on napannut vain viisi pistettä. Sarjasijoitus onkin laskenut todella paljon ja tällä hetkellä HIFK majailee sarjataulukon yhdeksännellä sijalla. Kuuden parhaan joukkoon on jo 11 pistettä matkaa, kun jäljellä on 12 ottelua. HIFK:n on saatava kurssi kääntymään tai muuten joukkueella tekee tiukkaa ylipäätänsä päästä pudotuspeleihin. Jukurit hengittää sijalla 11 vain seitsemän pisteen päässä, joten kaikki on vielä mahdollista. Perkasimme tarkemmin HIFK:n ongelmia tekstin muodossa aikaisemmin viime viikolla.

1. Jyri Marttinen, Ässät

Viikon kuohuttanein tilanne nähtiin lauantaina Oulussa, kun Jyri Marttinen taklasi Saku Mäenalasta suoraan päähän. Kärppien hyökkääjä oli tilanteen jälkeen aivan toisissa ulottuvuuksissa eikä luonnollisesti pystynyt jatkamaan peliä. Myös Marttisen ottelu tuli ansaitun suihkukomennuksen myötä päätökseen. Marttisen taklaus osui poikkeuksellisen rumasti vain ja ainoastaan päähän. Kokenut puolustaja ei ole tunnettu likaisista taklauksista ja porilainen pahoittelikin tilannetta välittömästi pukukoppikäytävällä. Kyseessä oli todella huolimatonta pelaamista ja tilanne olisi ehdottomasti ollut vältettävissä. Mäenalanen on ollut viime aikoina Kärppien parhaimmistoa, joten oululaisten kannalta olisi suotuisaa, mikäli sairasloma jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Marttiselle tilanteesta tulee varmastikin pelikieltoa.

Ruusut

5. Lukko

Lukon kausi piti olla jo paketissa, mutta niin vain joukkueen pudotuspelihaaveet ovat vielä elossa. Viime viikon otteluista tuloksena oli kuusi pistettä, kun joukkue kukisti Tapparan ja HIFK:n, mutta JYP oli parempi Jyväskylässä. Lukolla on pudotuspeliviivaan kahdeksan pistettä eroa, joten periaatteessa kaikki on mahdollista. Se vaatii vain jatkuvasti kolmen pisteen voittoja ja hieman apua muilta joukkueilta, kun Lukon ja pudotuspeliviivan välissä on vielä kolme muuta joukkuetta.

4. Kärpät

Kärpät on kaikessa hiljaisuudessa alkanut saamaan peliään parempaan kuntoon ja joukkue on napannut edellisestä kahdeksasta ottelustaan peräti kuusi voittoa. Varsinkin maalinteko on toiminut: oululaiset ovat takoneet näissä otteluissa peräti 30 osumaa. Kärpät majailee tällä hetkellä sarjataulukon kahdeksannella sijalla ja joukkueella on vielä pienet saumat jopa kuuden parhaan joukkoon, kun ottelun enemmän pelannut Pelicans on yhdeksän pisteen päässä. Viime viikolla Kärpät nappasi kolme voittoa, kun HPK ja Ässät kaatui kotikaukalossa ja Helsingistä irtosi täysi pistepotti.

3. Sebastian Repo, Tappara

Viime kaudella 15 maalia takonut Sebastian Repo aloitti kauden nihkeästi eikä kahdeksan ensimmäistä ottelua Lahdessa tuottanut ainuttakaan maalia. Edessä oli maisemanvaihto Tampereelle ja hyökkääjä on sopeutunut hallitsevan mestarin riveihin erinomaisesti. 20-vuotias Repo on takonut Tapparan paidassa 35 ottelussa tehot 10+17 ja erityisesti kevään lähestyessä nuorukainen on ollut mainiossa iskussa. Viime viikon kolmessa ottelussa Repo saalisti tehot 3+4. Kookas laituri omaa erinomaisen laukauksen ja on vaikeasti pideltävissä maalin edustalla, mikä on vaarallinen yhdistelmä vastustajien kannalta.

2. JYP

JYPille ei löydy tällä hetkellä pysäyttäjää varsinkaan vieraskaukalossa. Lauantaina joukkue nappasi peräti kymmenennen peräkkäisen suoran voiton vierasottelusta ja näin ollen teki uuden Liiga-ennätyksen. Viime viikko oli jyväskyläläisille muutenkin loistava, kun kolmesta ottelusta irtosi täydet yhdeksän pistettä joukkueen kukistaessa Ilveksen, Lukon sekä TPS:n. JYP on tällä hetkellä Liigan kovakuntoisimpia joukkueita ja nousemassa hiljalleen Tapparan todelliseksi haastajaksi pudotuspeleissä. Joukkue majailee sarjataulukon viidennellä sijalla, mutta pykälää ylempänä oleva ja ottelun enemmän pelannut HPK on vain pisteen päässä.

1. Vili Sopanen, Pelicans

Vili Sopanen on Liigan kuumimpia pelaajia tällä hetkellä. Lahtelainen on kuuden ottelun pisteputkessa ja saalistanut näissä peleissä tehot 8+6. Viime viikon kolmessa ottelussa syntyi pisteet 4+2, kun Sopanen takoi torstaina hattutempun SaiPan verkkoon. Kyseessä oli jo kauden kolmas kolmen maalin ilta Sopaselle. Sopanen on noussut jo Liigan pistepörssin yhdeksänneksi, vaikka otteluita on alkukauden loukkaantumisista johtuen huomattavasti vähemmän kuin muilla. Hyökkääjä on saalistanut pelaamissaan 30 ottelussa tehot 17+18 ja kolmen vuoden takainen piste-ennätys on enää seitsemän pisteen päässä.

Liiga jatkuu tällä viikolla 12 ottelun voimin. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta sekä Ruutu+ -palvelusta. Kattavan kerroinvalikoiman Liigaan löydät Unibetiltä.

Kansikuva: All Over Press