Lukko ottaa revanssin Liiga-nousijasta

Viikonloppu alkaa ja Liiga-viikko jatkuu. Kierros tarjoaa lätkäkansalle kuusi ottelua, joista ennakoimme tänään Sportin ja Lukon välistä taistoa.

Joukkueet kohtasivat viime viikon tiistaina Raumalla, jolloin Sport ryösti Lukolta kaksi pistettä. Vaasalaiset pelasivat ehjän pelin ja pistivät Lukon ahtaalle heidän kotikentällään, mikä on ollut Sportille harvinaista herkkua. Lukko siirtyi tuossa kamppailussa jo 2-0-johtoon, mutta vierasjoukkue tekikin ottelun seuraavat kolme osumaa. Lukko kamppaili pelin vielä tasoihin, mutta nöyrtyi voittolaukauskilpailussa.

Sportin otteet ovatkin parantuneet roimasta alkukaudesta ja joukkue on jäänyt viimeisen viiden ottelun aikana vain kertaalleen pisteittä. Lukon käyrä osoittaa puolestaan alaspäin, sillä raumalaiset ovat voittaneet viimeisen kuuden ottelun aikana vain yhden ottelun.

Vierasjoukkue Lukko kärsi viimeisimmän tappionsa tiistaina CHL:ssä ja tämä ottelu on Lukolle viikon ensimmäinen Liigassa. Raumalaisilla on ollut ongelmia omassa päässä, sillä joukkue on päästänyt kolmen viime ottelunsa aikana peräti 13 maalia.

Liiga-jumbo Sport on parantanut peliään, mutta ongelmia löytyy vielä rutkasti. Raumalla joukkueen ylivoimapeli kulki, mutta muuten se on ollut heikkoa – Joukkue ei välillä saa edes kiekkoa hyökkäysalueelle, vaikka vastustajalla on yksi pelaaja vähemmän kentällä. Vaasalaiset pelaavat kuitenkin loistavaa puolustuspeliä, minkä sai kokea eilen Tappara, kun kotkapaidat hakivat kolme pistettä Tampereelta. Myös maalivahti Hannu Toivoselle pitää antaa krediitit, sillä mieheltä on nähty lukuisia paraatikoppeja viime aikoina.

Molempia joukkueita on kannatellut tällä kaudella erinomaiset duo’t: Lukon Aaron Gagnon ja Ville Vahalahti ovat iskeneet kovat tehot pöytään, kuten on myös vaasalaisten ranskalaiskaksikko Damien Fleury Charles Bertrandt. Joukkueet suorastaan elävät näiden herrojen onnistumisista ja he nousevatkin tänään estradille, kun pisteitä jaetaan. Lukon kaksikko ei ole pystynyt viime aikoina aivan parhaimpaansa, kun taas Sportin ranskalaisten meno on vain yltynyt.

Seuraa heitä:

Erik Riska: Ex-Lukko on ottanut ison kehitysaskeleen tänä vuonna. Rymistelevä pietarsaarelainen kuuluu vaasalaisyleisön suursuosikkeihin ja kiittänyt vastuusta maalien muodossa. Miehellä on kasassa jo seitsemän uunia.

Filip Riska: Erikin isoveli palaa entiseen kotiluolaansa ja syttyy varmasti pohjalaisia vastaan. Kuten pikkuvelikin, Filip rymistelee kaukalossa ja pystyy myös pisteiden tekoon.

Arvio:

Lukon meno on ollut heikkoa eikä tänään kelkan kääntäminen tapahdu sormia napsauttamalla. Sportin kotiyleisö tuottaa useille vastustajille ongelmia, sillä kotkapaidat saavat kotiluolassaan hurmostilan päälle, mikä takaa Sportille loistavaa iltaa. Lukko on kuitenkin hyökkäyspäässä parempi ja lähtökohtaisesti selvä ennakkosuosikki. Ottelusta tulee kuitenkin tasainen eikä kolme pistettä pakosta lähde tänään kenenkään matkaan.

Veikkaus: Lukko voittoo jatkoajalla maalein 4-3.

Kierroksen muut ottelut:

  • HIFK-Blues
  • Ilves-TPS
  • JYP-Tappara
  • KalPa-Kärpät
  • Ässät-Pelicans

Kierros alkaa kello 18:30 ja voit seurata otteluita Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.