Massa vastaan taito – KalPalla yllätysmahdollisuudet Lukkoa vastaan

Faneille.comin puolivälieräennakot jatkuvat Lukko-KalPa-ottelusarjalla. Sarja alkaa perjantaina Raumalla.

Viime vuoden heittopussi Kuopion KalPa saa tänä keväänä jotain parempaa kuin kalakukkoa: nimittäin pudotuspelikiekkoa. KalPan hieno nousu Liigan kärkipäähän johtuu monestakin asiasta, mutta suurimpana on päävalmentaja Pekka Virran paluu Savoon. Virta on tuonut takaisin voittavan pelikulttuurin ja tietenkin myös Kalevan Pallon rosteri on huomattavasti kovempi kuin vuosi sitten.

Lukko ja KalPa muodostavat varmasti tasaisen parin eikä tässäkään sarjassa ole selvää ennakkosuosikkia. Runkosarjan kolmanneksi yltänyt Lukko on toki pienoinen suosikki, mutta raumalaisten menestys ei ole kirkossa kuulutettu. Raumalla on totuttu voittamaan, heillä on kokemusta, loistava valmennus ja ”pudotuspelimäinen” joukkue, sillä Lukon haalariosasto on tämän sarjan parhaimmistoa.

Tässä sarjassa kohtaakin kaksi hyvin erilaista joukkuetta: iso ja ilkeä Lukko sekä pieni ja taitava KalPa – näin karrikoidusti sanottuna. Kuopiolaisten riveistä löytyy äärimmäisen paljon kiekollista taitoa ja joukkue pyrkiikin tuomaan kiekon aina pelaamalla alueelle. KalPalle on ominaista myös pitkä päätyrallit, mikä väsyttää isokokoisia pelaajia.

Lukko taas pelaa kovaa ja suoraviivaisemmin. Kuopiolaisilta vaaditaankin fyysistä skarppausta, sillä Lukko-hyökkääjät vyöryvät ”jonnevirtasten” johdolla savolaisten maalille vaihdosta toiseen.

Tämä pari voi myös muodostaa hyvinkin vähämaalisen sarjan – ainakin ennakolta se näyttää todennäköiseltä. KalPan pelit ovat olleet tällä kaudella vähämaalisia eikä Lukkokaan tule järjestämään todellisia maalijuhlia tässä sarjassa. KalPa-kassari Andy Chiodo on ollut ilmiömäinen maalillaan eikä KalPaa vastaan ole muutenkaan helppo pelata, kun kuopiolaiset väsyttävät vastustajansa erittäin aktiivisella ja likkuvalla pelityylillään.

Vähämaaliset ottelut lupailevat myös jatkoeriä, mikä voi puolestaan raumalaisleirissä aiheuttaa harmaita hiuksia: Lukko on nimittäin ollut poikkeuksellisen huono tällä kaudella varsinaisen peliajan jälkeen. Toki on Lukon onni, että pudotuspeleissä ei järjestetä voittomaalikilpailua.

Lukolla materiaalietu

Raumalaiset ovat tällekin kaudella koonneet nimekkään nipun eikä KalPan ryhmä vedä vertoja sen rinnalla. Jos katsotaan pelkästään kaikkien joukkueiden keski-ikää ja keskipainoa, on Lukko muiden edellä. Raumalaisten keski-ikä on 27,74 vuotta ja keskipaino 86,85 kiloa. Lukko muistuttaa lukemiltaan enemmänkin NHL- kuin Liiga-joukkuetta.

Aaron Gagnon on yltynyt loistavaan vireeseen. (AOP)

Aaron Gagnon on kuopiolaisille iso uhka. (AOP)

Kokemus ja kovuus ovat usein valttia pudotuspeleissä. Lukon hyökkäyksestä löytyy muun muassa Janne Lahti, Toni Koivisto, Teemu Nurmi, Jonne Virtanen, Filip Riska, Olli Sipiläinen, Olavi Vauhkonen ja Ville Nieminen. Melkoisen vakuuttava lihaosasto, jossa on myös iso määrä kokemusta. Kokeneeseen osastoon voidaan lisätä vielä Ville Vahalahti, Aaron Gagnon, Janne Niskala, Ilkka Mikkola ja Harri Tikkanen, joten Lukosta voidaan hyvin mielin puhua jopa mestarikandidaattina.

Lukon pistetehtailu on ollut enemmän tai vähemmän tällä kaudella Vahalahden ja Gagnonin varassa, mutta Raumalta löytyy paljon syvyyttä. Esimerkiksi takavuosien Liiga-tähdet Lahti ja Koivisto ovat nousseet kevään aikana hyvään lentoon ja näyttäneet, että taidot ovat vielä tallella.

Yksi suurimmista kysymysmerkeistä on kuitenkin maalivahti Ryan Zapolski, joka on pelannut hyvin, mutta hänen pitäisi löytää viime keväinen flow-tila takaisin. KalPalla on tällä hetkellä yliote maalivahtipelissä, sillä Chiodo on ollut Kuopiossa mahtava.

Entä mikä on valmentajien rooli? Sanaseppo Risto Dufva on tottunut menestymään ja hän tietää, miten se tehdään. KalPan Virta taas ei ole yhtä kokenut seppä.

KalPalla taktiikkaetu

Andy Chiodo on yllättänyt Savossa. (AOP)

Andy Chiodo on ollut mahtivireessä. (AOP)

KalPalla ei ole heittää jäälle samanlaisia kilomääriä tai ikävuosia kuin Lukolla, mutta KalPalla on taas heittää jäälle liikkuvampia ja taivampia pelaajia. KalPa yrittää väsyttää raumalaisia ja siinä se varmasti osin onnistuukin, mutta joukkueesta pitää löytyä nyt myös tehokkuutta. Lisäksi KalPan täytyy myös antaa fyysisesti takaisin ja sen vuoksi herrat Janne Kolehmainen, Sami Mutanen, Toni Hyvärinen, Jussi Timonen, Antti Halonen ja Mikko Jokela nousevat suuresti esiin. Tämä kuusikko pystyy horjuttamaan raumalaisia fyysisillä otteillaan ja heidän arvonsa korostuu entisestään.

Joukkueessa on taitoa kuin pienessä kylässä ja KalPa pystyy luomaan maalintekotilanteita runsaasti, mutta nyt etsitään maalintekijöitä. Jukka Voutilainen, Michal Birner, Janne Keränen ja Kasperi Kapanen – Tästä nelikosta pitää löytyä vastuunottajia. Keränen oli joukkueen paras maalintekijä (18 maalia) runkosarjassa ja hänellä riittää näytönhaluja, sillä vastassa on Jannen entinen työnataja. Birner ja Voutilainen ovat kokeneita ratsuja, mutta hekään eivät ole aivan ykköskaliiberin naulaajia. Kapanen puolestaan on pörrännyt pitkän aikaan näyttävästi, mutta tehottomasti. Nuorelta suurlupaukselta tarvitaan maaleja eikä vain hyvännäköistä kohellusta.

Arttu Ilomäki, Jaakko Rissanen ja Mikael Ruohomaa ovat pelintekijöitä ja he pystyvät loistavilla syötöillään tekemään maalintekotilanteita, ja nyt KalPa-hyökkääjien täytyy hyödyntää tämän kolmikon tarjoilut. Yksi joukkueen puutteista on viivapelaaminen, sillä KalPalle ei ole omaa ”janneniskalaa”, jonka laukaus olisi varsinainen pelote. Joonas Lyytinen ja Miika Koivisto ovat hyviä kiekonliikuttajia, mutta pelotteiksi heitä ei voi vielä kutsua.

Sarjan ratkaisukohdat:

KalPan fyysinen panos: Lukko tulee kiusaamaan KalPa-puolustusta koko sarjan ajan, mutta kuinka savolaiset vastaavat siihen? Mikäli KalPa alistuu eikä pysty vastamaan huutoon, menee sarja Lukolle. Fyysinen yliote tarkoittaa usein myös henkistä yliotetta.

Lukon tehokkuus: Lukolla on paljon hyökkäysvoimaa, mutta riittää Vahalahden ja Gagnon tehoilut? Potentiaalia on, mutta Lukko-hyökkäys ei missään nimessä ole pehmeäkätisin Liigassa.

Sarjan ratkaisupelaajat:

Ville Vahalahti, Lukko: Konkari on edelleen mahtava hyökkäyspään pelaaja ja Lukon sielu. Vahalahti on huonoimmillaankin tärkeä pelaaja ja Lukko voi pahimmillaan olla täysin Villen varassa.

Ryan Zapolski, Lukko: KalPa luo runsaasti maalintekotontteja ja Lukko-puolustus osaa olla erittäin haavoittuvainen, joten Zapolskiltakin vaaditaan parempia otteita.

Janne Keränen, KalPa: Ex-Lukkopeluri on kehittynyt KalPassa ja iski hienosti 18 maalia runkosarjassa. Taitava Keränen oli tavallaan väliinputoaja Lukossa, joten miehen näytönhalut Rauman suuntaa ovat isot.

Andy Chiodo, KalPa: Chiodon pitää jatkaa samalla tavalla kuin runkosarjassakin: maagisia otteita illasta toiseen. KalPa-maalilla ei ole aina kivaa, kun raumalaiskolossit vyöryvät sinne vauhdilla ja voimalla. Chiodo tarvitsee ison tuen KalPa-pakeilta onnistuakseen täydellisesti.

Arvio:

Kyseessä on vähämaalinen sarja, jossa ei vältytä jatkoajoilta. Mitä pidemmälle ottelut etenevät, sitä suuremmaksi KalPan voittomahdollisuudet kasvavat, sillä kuopiolaisten liikkuvuus ja kiekollinen peli suosivat juurikin näissätilanteissa.

Veikkaus: KalPa menee jatkoon voitoin 4-3.

Tsekkaa myös Tappara-HIFK– ja JYP-Blues-sarjojen ennakot.