Pelicansin pelleilyn on loputtava – Liigalta vaaditaan kovia otteita

Pelicans on ottanut kuluvalla kaudella ylivoimaisesti eniten jäähyjä. Lahtelaisille on tuomittu 52 ottelussa yhteensä 838 minuuttia rangaistuksia. Hopeasijalla on TPS, jonka pelaajat ovat rikkoneet 670 jäähyminuutin arvoisesti. Vastaavasti vähiten jäähyjä on tuomittu Tapparalle, yhteensä vain 390 minuuttia. Pelicans on ottanut enemmän jäähyjä kuin Tappara sekä HPK yhteensä.

Lahtelaisille on tuomittu peräti 13 kertaa ulosajo eli 5+20 minuuttia. Se on enemmän kuin Tapparalle, HPK:lle, KalPalle, Kärpille sekä Lukolle yhteensä.

Kuluvalla kaudella Liigassa vain kolme pelaajaa on toistaiseksi rikkonut sadan jäähyminuutin rajan. Koko kolmikko löytyy yllättäen Pelicansista: Ben Blood, Dane Byers sekä Taavi Vartiainen. Erityisesti Blood on viihtynyt pitkin kautta otsikoissa sikailujensa ansiosta. Amerikkalaispuolustaja on määrätty viidesti pelikieltoon ja otteluita on jäänyt tämän ansiosta väliin yhteensä 15.

Jäävuoren huippu nähtiin kuitenkin perjantaina Pelicansin ja SaiPan välisessä ottelussa. SaiPa johti ottelua jo 7-2, kun lahtelaisten pelaajilla keitti yli vajaat neljä minuuttia ennen loppua. Ensin Byers esitti yhden kauden törkeimmistä taklauksista ja sai ansaitun ulosajon. Vajaa minuutti tästä, niin Stefan Lassenin ottelu päättyi ennenaikaiseen suihkukomennukseen. Kirsikkana kakun päälle Taavi Vartiainen selvitteli välejään SaiPan vaihtoaition kanssa ja nuorukaisen peli päättyi kymmenen minuutin käytösrangaistukseen.

Kolme törkeää tilannetta pelin jo ratkettua. Pelicansin pelaajat osoittivat täyttä kunnioituksen puutetta vastustajaa kohtaan. Katseet kohdistuu väkisinkin myös penkin taakse. Eikö Petri Matikainen apureineen saa pidettyä joukkuettaan kurissa vai mistä on kyse?

SaiPan leiristä lopun tapahtumille ei luonnollisesti löytynyt ymmärrystä.

– Peli on 7-2 ja tuollaisia päähän kohdistuneita taklauksia tulee. Puhutaan vastustajan kunnioittamisesta, niin kyllähän tuo on kaukana siitä. Törkeätä mitä pelin lopussa tapahtui, Pekka Tirkkonen sanoi ottelun lehdistötilaisuudessa. Pätkä on katsottavissa ESS:n sivuilla. Matikainen oli vastaavasti täysin eri linjoilla.

– Vartiaisen teko oli valmistautumista lauantain peliin. Jokainen voi katsoa, oliko Byersin teko viiden minuutin jäähyn arvoinen, Pelicansin päävalmentaja totesti MTV Sportille.

Matikainen on tunnettu siitä, että hän pitää pelaajiensa puolia viimeiseen asti. Kommentit ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän hyväksyisi teot. Sellaisen kuvan päävalmentaja kommenteillaan kuitenkin jättää. Varsinkin Byersin tapauksen vähättely on käsittämätöntä.

Liigan täytyykin nyt laittaa kova kovaa vastaan. Pelicansin pelaajat osoittivat täydellistä kunnioituksen puutetta vastustajaa kohtaan, joten pelikieltojen tulee olla sen mukaisia. Varsinkin Byersin taklaus oli yksi törkeimmistä, mitä tällä kaudella on nähty. Jokin pieni muistaminen valmennusjohdonkin suuntaan ei olisi pahitteeksi, sillä päävalmentajan on pystyttävä pitämään joukkonsa paremmin kurissa.

Pelicans kohtaa tänään vieraissa KooKoon. Onkin erittäin mielenkiintoista nähdä, miten lahtelaiset ottelusta suortiutuvat, kun valmistautuminen aloitettiin Matikaisen mukaan jo eilisen ottelun lopussa.

Peli on katsottavissa tuttuun tapaan Nelonen Pron kanavilta tai Ruutu -palvelusta.

Kansikuva: All Over Press