Riittääkö Bluesin asenne TPS:aa vastaan?

TPS ja Blues iskevät yhteen lauantaina. Turkulaiset toimivat Liigassa hyvänä asennemittarina.

Turussa ei taideta edes muistaa, miltä kolme pistettä maistuu (ellei TUTOn faneilta kysytä). Sen verran pitkä aika TPS:n edellisestä kolmen pisteen voitosta on. Kalenteria täytyy selata jopa marraskuulle asti. Paljon on ehtinyt Aurajoessakin virrata vettä sen aikana.

Eilen turkulaiset kohtasivat Lahdessa Pelicansin todellisessa häntäpään taistossa. Turkulaisten kokoonpanosta puolet pystyisivät ikänsä puolesta pelaamaan vielä A-junioreissakin.  Joukkueen eilisen rosterin pelaajista eniten maaleja olivat tehneet Mikko Rantanen sekä Ilkka Pikkarainen, joilla molemmilla on kasassa neljä osumaa. Maalivahti Teemu Lassila sekä puolustaja Simon Gysbers saattavat pelata Bluesia vastaan, mutta muuten kokoonpanoon tuskin tulee muutoksia.

Heikolla asenteella pelannut Pelicans lähes tarjoili pisteitä turkulaisille. Vieraiden Otto Nieminen vei TPS:n johtoon päätöserän puolivälissä, mutta se toimikin vain hyvänä herätyksenä Pelicansille. Joukkue teki heti perään kaksi maalia, jotka riittivät lopulta voittoon asti.

TPS toimiikin hyvänä asennemittarina vastustajille. Lähes kaikessa muussa turkulaiset häviävät jo etukäteen, mutta asennepuoli joukkueella on varmasti jatkossa kunnossa. Siitä pitävät huolen lukuisat omat kasvatit, jotka pursuavat näytönhaluja. Surffailijat on poistettu joukkueesta, joten kentällä nähdään paljon töitä tekeviä pelaajia.

Blues kovassa tikissä

Blues kuuluu sarjan todella tasaiseen keskikastiin. Se taistelee sekä suorasta pudotuspelipaikasta kuin myös ylipäätänsä pääsystä pudotuspeleihin. Nykymenolla joukkue taistelee enemmän paikasta kuuden joukossa, sillä Blues on kymmenen ottelun kuntopuntarissa kolmantena. Espoolaiset ovat jääneet tammikuussa pisteittä vain kerran.

Turkuun Blues lähtee allaan neljä suoraa voittoa. Varsinkin joukkueen ykköskenttä on ollut mainiossa vireessä. Erityisesti ketjun sentteri Kim Hirschovits on ollut ilmiliekeissä, sillä kapteeni on peräti kahdeksan ottelun pisteputkessa.

Bluesin ja TPS:n kohtaamiset kuluvalla kaudella ovat olleet todella tasaisia. Kaikista neljästä ottelusta voiton on korjannut aina kotijoukkue, joten voitot ovat tasan 2-2. Kotijoukkue on ollut vahvoilla myös edellisten kausien aikana, sillä vajaan neljän viime kauden 18 kohtaamisesta vierasjoukkue on voittanut vain kolme.

Seuraa heitä:

Mikko Rantanen: Harvoja positiivisia asioita tämän kauden TPS:ssa. Taitava nuorukainen, joka pelaa suurella sydämellä illasta toiseen. Täynnä näytönhaluja, koska on NHL-scouttien suurennuslasin alla kesän varaustilaisuutta varten.

Stefano Giliati: Giliatin ollessa kentällä sattuu ja tapahtuu aina. On keskittynyt tammikuussa enemmän pelaamiseen, mikä on näkynyt tehokkuutena. Laiturin kauden maaleista lähes puolet on syntynyt kuluvan kuun aikana.

Arvio:

Blues on niin kovassa tikissä, ettei TPS tuota suuria ongelmia. Espoolaiset poistuvat Turusta kolmen pisteen kera ottelun päättyessä vieraiden 4-1-voittoon.

Kierroksen muut ottelut:

  • HIFK – HPK
  • Ilves – SaiPa
  • Lukko – Tappara
  • Sport – JYP
  • Ässät – Pelicans

TPS – Blues alkaa poikkeuksellisesti jo kello 16.00, kun muut ottelut pyörähtävät käyntiin normaalisti kello 17.00. Voit seurata kierrosta Nelonen Pro-kanavilla tai Ruutu-palvelussa.