Runkosarja huipentuu – kääntyykö TPS:n kelkka?

Turun Palloseura lähtee runkosarjan viimeiselle kierrokselle heikoista asetelmista. TPS vierailee tänään Porissa kautensa runkosarjaan päättävän Ässien vieraana.

Palloseuralla riittää tänään vielä roimasti panosta, sillä sääliplayoffs-parit ratkotaan tänään. TPS on vielä seitsemäntenä ja saamassa Vaasan Sportin pudotuspeleissä vastaansa, mutta KalPa ja Pelicans huohottavat vain pisteen päässä, joten kaikki on vielä auki.

Vastustajana Sport on taatusti mieluisin vaihtoehto, ja tavoitteena on myös pitää kotietu itsellään, joten turkulaiset taistelevat tänään huipputärkeistä pisteistä. Kylma fakta on kuitenkin se, että sääleistä jatkoon pönkivät joukkueet saavat vastaansa puolivälierissä joko HIFK:n tai Kärpät, minkä vuoksi TPS:n surkea loppukausi maksaa nyt kovaa hintaa. Jos turkulaiset olisivat pystyneet pelaamaan paremmalla tasolla ja napsimaan voittoja tiuhempaan tahtiin, olisi joukkue voinut napata paikan kuuden parhaan joukosta, milloin jatko-ohjelma olisi ollut huomattavasti suotuisampi.

TPS on yllättäen vajonnut kevään lähestyessä sekä tulosten että pelillisten esitysten valossa, minkä vuoksi tänään joukkue ei voi tyytyä pelkkään voittoon. TPS tarvitsee pelillisesti ehjän kokonaisuuden, mikä loisi uskoa joukkueeseen. Tällä hetkellä Palloseura on pelillisesti totaalisen kateissa, mikä näkyy pelaajiston itseluottamuksessa. Vastaavanlaisilla esityksillä turkulaiset eivät pääse jatkoon edes sääliplayoff-kierrokselta.

Joukkue ei ole koko vuotena onnistunut pelaamaan täysin tasollaan, sillä TPS:n otteet ovat olleet hyvin epätasaisia. Hyvää ottelua on seurannut huono ottelu ja niin edelleen. Joukkue on yltänyt vain kerran kolmen ottelun voittoputkeen, mikä ei ole mestaruutta tavoittelevan joukkueen merkki. Viimeisestä kahdeksasta ottelustaan TPS on voittanut vain kaksi – nekin varsinaisen peliajan jälkeen.

Heikko pelinavaus näkyy maalintekorintamalla ja surkea puolustuspeli sekä maalivahtipeli näkyvät päästetyissä maaleissa. Turkulaisilla on huippuyksilöitä, mutta he eivät pelaa joukkueellensa eivätkä he pysty yksin suurtekoihin.

Tänään nähdään, onko TPS:stä pelaamaan toimivaa viisikkopeliä, sillä joukkueen kokenut osasto voi tehdä muutoksen koko joukkueen peliin yhdessä yössä. Kaikki voi lähteä maalivahtipelistä, sillä jos pakistolla on täysi luotto omaan maalivahtiinsa, on puolustajien huomattavasti helpompi pelata. Se taas tuo rohkeutta TPS-pakistoon, mikä voi näkyä hyökkäyksiinlähdössä, jos turkulaisten hyökkääjät alkavat noudattamaan pelitapaa kurinalaisesti. Tällöin TPS pystyy pysymään kiekossa, mikä helpottaa puolustustehtäviä ja tuo varmasti enemmän maalintekopaikkoja.

Kysymys kuuluukin, löytääkö kokenut maalivahti Teemu Lassila itseluottamuksensa viimeisellä hetkellä? Jos löytää, on turkulaisilla aivan erilaiset lähtökohdat tuleviin pudotuspeleihin.

On myös TPS:n onni, että se kohtaa Porin Ässät tänään: Patapaidat menettivät viime kierroksella pudotuspelimahdollisuutensa, joten pettymys on vielä suuri. Tällä hetkellä ässäpakan katseet ovat pelin jälkeisessä saunaillassa, joten kotijoukkueesta ei voi odottaa kovin suurta vastusta turkulaisille.

Seuraa heitä:

Juuso Walli, Ässät: Porilaisten tulokaspuolustaja on kehittynyt kauden aikana isosti ja noussut suureen rooliin ässäpakassa. Iso ja ilkeä Walli hoitaa oman tontin varmasti eikä jäädy kiekonkaan kanssa, mikä tekee hänestä erittäin mielenkiintoisen prospectin. Ässistä on monelta pelaajalta varmasti pelihalut kateissa, mutta tämä nuorukainen painaa taatusti loppuun asti täysillä.

Teemu Lassila, TPS: Kun Oskari Setänen on sivussa loukkaantumisen vuoksi, tulee Lassila kantamaan torjuntavastuun Turussa seuraavissa otteluissa. Hän on se mies, joka voi muuttaa TPS:n pelin totaalisesti, mutta löytyykö itseluottamus takaisin?

Arvio:

TPS:n peli on ollut niin sekaisin, että parannusta on pakko tapahtua. Joukkueella riittää panosta ja se tulee viimeinkin näkymään vieraiden pelissä, kun taas Ässät laskettelee kohti kesälomaa. Turkulaisten nimekäs ja kokenut kärkiosasto hoitaa kolme pistettä vaikka väkisin Turkuun.

Kierroksen muut ottelut:

  • HPK-Sport
  • Ilves-KooKoo
  • JYP-Blues
  • KalPa-Lukko
  • Pelicans-Kärpät
  • SaiPa-HIFK

Seuraa kello 18.30 alkavaa Liiga-kierrosta Nelonen Pro -kanavilta tai Ruutu-palvelusta.

Kansikuva: All Over Press