TOP 5: Liigan siirtoikkunan voittajat

Rule Britannia – 10 € talletuksella VIP-matka Teemu Packalénin UFC-matsiin Lontooseen!

Liigassa nähtiin siirtoikkunan viimeisinä päivinä muutamia mielenkiintoisia siirtoja, kun KooKoo ja SaiPa tyhjensivät joukkueitaan. Siirtoraja umpeutui keskiviikkona, joten enempää siirtoja ei nähdä. Siirtoikkunahan on auki aina kauden alusta lähtien, mutta listaamme nyt ne joukkueet, jotka vahvistuivat eniten kuluvan vuoden puolella.

5. HPK

HPK on ollut kauden suurimpia positiivisia yllättäjiä. Raikasta kiekkoa läpi sesongin pelannut joukkue on ollut koko kauden aivan sarjan kärjen tuntumassa. Hämeenlinnalaiset ovat etsineet koko kauden varmaa oman pään puolustajaa ja muun muassa Kiril Tulupov sekä Richard Stehlik ovat käyneet testissä,mutta pestit päättyivät lyhyeen. Tammikuun alkupuolella HPK hankki roimasti kokemusta puolustukseensa, kun yli 500 ottelua NHL:ssä kiekkoillut Shane O’Brien liittyi joukkueen riveihin. Viikkoa myöhemmin HPK nappasi riveihinsä alkukaudella Kärpissä kiekkoilleen Niklas Hagmanin, joka voi nousta kokemuksensa myötä erityisen tärkeään asemaan pudotuspeleissä. Vahvistusten myötä hämeenlinnalaisilla on kasassa todella yllätysvalmis nippu.

4. Kärpät

Kärppien kuluvan kauden hankinnat eivät ole menneet aivan nappiin ja esimerkiksi vaisusti esiintynyt Jan Hruska sai lähtöpassit tammikuun loppupuolella. Kärpät oli tuttuun tapaan varsin aktiivinen aivan siirtorajan viimeisille hetkille ja joukkueen haaviin tarttui viimeisenä päivänä Ivan Svarny sekä Brock Trotter. 32-vuotias Svarny on kiekkoillut edelliset viisi kautta KHL:ssä ja kuuluu Slovakian maajoukkueen vakiokalustoon. Kärppien puolustus on ollut varsin kapea eikä vastuunkantajia ole ollut liikaa, joten kokenut Svarny oli erinomainen haku oululaisilta. Trotter kiekkoili vastaavasti alkukauden SaiPassa ja kuului vaisun kauden pelanneen joukkueen pirteimpiin pelaajiin. Kanadalaisesta tulee olemaan paljon iloa Kärpille erityisesti ylivoimalla.

3. TPS

Myös TPS kävi kaupoilla Lappeenrannassa, kun joukkue nappasi siirtorajan viimeisenä päivänä riveihinsä Per Savilahti-Naganderin ja Curtis Hamiltonin. Hyökkäyspään hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun Ilkka Pikkarainen loukkaantui vakavasti pari viikkoa sitten. Hamilton ei ole aivan Pikkaraisen tapainen pelaaja, mutta tuo paljon apuja turkulaisten hyökkäyskalustoon. Kanadalainen oli erityisen kovassa iskussa alkukaudella, mutta vajosi hieman muun joukkueen mukana kauden edetessä. Tehot 14+13 on silti mainio saavutus jumbojoukkueessa ja Hamilton osaa kyllä laittaa kiekkoa verkkoon paikan saadessaan. Vastaavasti Savilahti-Naganderin saapumisen myötä turkulaisilla on kasassa todella laadukas puolustuskalusto, mikä kestää vertailun minkä tahansa joukkueen kesken.

2. Tappara

Tappara on ollut toistaiseksi Liigan vakuuttavin joukkue ja lähtee ylivoimaisena ennakkosuosikkina kevääseen. Käytännössä läpi kauden sarjataulukon piikkipaikkaa miehittäneillä tamperelaisilla on pullat hyvin uunissa, kun joukkueen pelaaminen on niin hyvässä kuosissa. Tästä huolimatta Tappara vastasi siirtoikkunan kovimmasta pommissa, kun Kristian Kuusela liittyi joukkueeseen. Viime kauden parhaaksi pelaajaksi valittu kiekkoilija pelasi alkukauden KHL:ssa Amur Habarovskin riveissä. Viime vuoden mestaruusjoukkueen tärkeimpiin palasiin kuulunut laituri on varma hankinta ja istuu tutun päävalmentajan alaisuuteen varmasti ongelmitta. Muuten vastaavan tasoisen tähtipelaajan hankinnassa olisi myös isoja riskejä loistavasti pelanneen joukkueen harmoniaan, mutta Kuuselan kohdalla riskit ovat minimaaliset. Kirsikkana kakun päälle Tapparan puolustukseen liittyi vielä kaksi edellistä kautta KHL:ssä Medvescak Zagrebbissa pelannut Blake Parlett, joka on mainio lisä Tapparan varsin ohkaiseen puolustukseen. Kevättä silmällä pitäen hallitsevan mestarin ainoa pienoinen kysymysmerkki on sentteriosasto, mutta hyökkäyksestä löytyy muuten valtavasti lajuutta.

1. HIFK

HIFK on ollut kauden suurimpia alisuorittajia ja joukkue joutuu kamppailemaan viimeiseen asti ylipäätänsä pääsystä pudotuspeleihin, mikä on valtava pettymys sarjan suurimmalla pelaajabudjetilla operoivalle joukkueelle. Helsinkiläiset olivat aktiivisia myös siirtoikkunan lopullta, kun rivistöä vahvistettiin useammalla pelurilla. Punapaidat hankkivat KooKoosta peräti kolme pelaajaa, kun Jarkko Malinen, Ryan O’Connor ja Kai Kantola siirtyivät Helsinkiin. Sentterinä viihtyvä Malinen sekä KooKoon avainpuolustajiin lukeutunut O’Connor olivat todellisia täsmähankintoja HIFK:n heikoille osa-alueille. Kantola tuo vastaavasti lisää kilpailua helsinkiläisten laituriosastolle, jossa on ollut useampia alisuorittajia kuluvan kauden aikana. Viimeistään näiden hankintojen myötä HIFK:lla on kasassa todella kilpailukykyinen joukkue eikä menestyksen pitäisi jäädä ainakaan materiaalista kiinni. Lisäksi alkukauden eri seurojen välillä seilannut Jere Myllyniemi vahvistaa kauden loppuun HIFK:n maalivahtiosastoa, kun Niklas Bäckström on kärsinyt loukkaantumisista.

Liiga jatkuu tänään neljän ottelun voimin ja taistelu pudotuspelipaikoista käy kuumimmillaan. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta sekä Ruutu+ -palvelustaKattavan kerroinvalikoiman Liigaan löydät Unibetiltä.

Kansikuva: All Over Press