Vuoden viimeisen Liiga-viikon risut ja ruusut: HIFK, Tappara ja JYP

Liigassa kamppailtiin vuoden viimeisellä viikolla kolme seitsemän ottelun kierrosta. Kevään suhteen kaikki on vielä täysin auki, sillä sarjataulukon viimeisen sijan ja suoran pudotuspelipaikan erottaa tällä hetkellä vain 11 pistettä.

Risut

5. Jukurit

Jukureiden viikko alkoi komeasti, kun joukkue kukisti KalPan jatkoajalla ja katkaisi kuuden ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa kotikaukalossa. Viikon kahdesta jälkimmäisestä otteluista pistetili ei sitten karttunutkaan, kun JYP ja Ilves nappasivat täydet pisteet mikkeliläisten kustannuksella. Jukurit teki näissä peleissä vain yhden maalin ja joukkueella onkin ollut ajoittain ongelmia maalinteon kanssa. Tästä huolimatta sarjanousija jäi vasta ensimmäistä kertaa ilman tehtyä maalia, kun Ilveksen Antti Lehtonen nollasi mikkeliläisten yritykset.

4. Sport-Tappara

Kuparisaaressa nähtiin keskiviikkona ikimuistoinen ilta, vaikkakin kotijoukkueen kannattajat varmasti haluaisivat unohtaa sen. Tappara ratkaisi ottelun jo alussa, kun vierailijat takoivat ensimmäisen 14 minuutin aikana kiekon neljästi Sportin verkkoon. Tappara voitti lopulta lukemin 7-0, mikä kuvastaa hyvin kaukalon tapahtumia, vaikka osa maaleista syntyikin varsin helposti. Päätöserän lopussa tunteet kuumenivat, kun yhteensä viisi pelaajaa sai ulosajon pienen joukkotappelun myötä. Erik Riska tosin pelasi ottelun loppuun, vaikka miehelle suihkukomennus tuomittiinkin. Illan kruunasi Ari Gröndahlin valitseminen ottelun ykköstähdeksi. Puolustaja oli jäällä viiden Tapparan tekemän maalin aikana ja Gröndahlin ottelu tuli ennenaikaiseen päätökseen ulosajon myötä. Kotijoukkueen osalta ilta olikin melkoinen farssi.

3. HIFK

HIFK:n viikko piti sisällään kaksi ottelua, mutta pistetili ei karttunut lainkaan HPK:n ja TPS:n kuitatessa täydet pisteet Nordikselta. Helsinkiläisillä on ollut kuluvalla kaudella erityisen suuria ongelmia kotikaukalossaan: joukkue on viidenneksi vähiten pisteitä kotikaukalostaan saalistanut joukkue, kun 16 ottelusta vain seitsemän on päättynyt HIFK:n voittoon. HPK:ta vastaan joukkue onnistui sentään viimeistelemään ylivoimamaalin pitkän tauon jälkeen: ennen perjantaita HIFK oli onnistunut edellisen kerran ylivoimalla marraskuun lopussa.

2. Ässät

Ässien vuosi päättyi vaisuissa merkeissä kolmen tappion viikkoon. Vastustajat eivät tosin olleet sieltä helpoimmasta päästä, kun porilaiset kohtasivat vieraissa Tapparan ja KalPan sekä kotonaan Lukon. Sarjataulukon kärkikaksikkoa vastaan joukkue olikin varsin aseeton ja erityisesti Kuopiossa Ässät kyykkäsi pahasti häviten 0-6. Porilaiset ovat voittaneet edellisestä yhdeksästä ottelustaan vain kaksi, mutta joukkue on silti varsin hyvissä asetelmissa sarjataulukossa. Eroa kuudentena majailevaan Pelicansiin on vain yksi piste.

1. Sport

Vaasassa vuosi päättyi poikkeuksellisen synkissä tunnelmissa, sillä Sport lähtee tammikuun haasteisiin allaan seitsemän ottelun tappioputki. Erinomaisesti kauden aloittaneet vaasalaiset ovat voittaneet edellisestä 15 ottelustaan vain kolme ja joukkue on tippunut sarjataulukossa jo kymmenen parhaan ulkopuolelle. Viikon otteluissa Lukko ja Tappara kuittasivat täydet pisteet Sportin kustannuksella, kun taas KooKoo haki jatkoaikavoiton Vaasasta. Syöksykierre pitäisi pystyä katkaisemaan pian tai muuten loputkin alapuolella olevat joukkueet painavat ohi. Tätä ei helpota yhtään pahat loukkaantumiset, jotka ovat näkyneet kaukalossa karulla tavalla. Esimerkiksi vaasalaisten neljä parasta pistemiestä ovat tällä hetkellä loukkaantuneena.

Ruusut

5. Lukko

Lukko aloitti Kari Heikkilän alaisuudessa mainiosti, mutta sitten kurssi kääntyi laskuun neljän peräkkäisen tappion myötä. Raumalaiset nappasivat kuitenkin tämän viikon kolmesta ottelusta seitsemän pistettä, kun joukkue kaatoi Sportin ja nappasi kaksi pistettä Pelicansin ja Ässien kustannuksella. Pudotuspeliviivan yläpuolelle on enää viisi pistettä, joten Lukon suhteen kaikki on vielä mahdollista tällä kaudella.

4. Michel Miklik, JYP

Michel Miklikin taival Liigassa alkoi todella vakuuttavasti. Slovakialainen viimeisteli joukkueensa molemmat osumat Jukureiden verkkoon. Hyvä vire jatkui Pelicansia vastaan, kun hyökkääjä teki kaksi maalia ensimmäisen reilun kolmen minuutin aikana. Miklik omaa erinomaisen laukauksen, kuten seitsemällä laukauksella tehdyt neljä maalia osoittavat, ja haistaa maalipaikat hyvin, joten slovakialainen tuo kaivattua laatua jyväskyläläisten hyökkäykseen.

3. HPK

HPK päätti erinomaisen syksynsä tuloksekkaasti, kun päätösviikolta irtosi kolme voittoa ja Hämeenlinnassa vuosi vaihtui sarjataulukon neljänneltä sijalta. Maanantaina Kerho nousi kahden maalin takaa jatkoaikavoittoon Ilveksestä ja loppuviikon otteluista haki vierasvoitot Turusta ja Helsingistä. Philippe Cornet päätti kuuden ottelun maalittoman putkensa rytinällä viimeisteltyään viikon otteluissa neljä täysosumaa. Myös marraskuussa joukkueeseen liittynyt Mathias Porseland on ollut viime aikoina loistavassa iskussa. Ruotsalainen saalisti joulukuun yhdeksässä ottelussa pisteet 3+9 ja tehotilasto jäi komeasti 13 astetta plussan puolelle.

2. Tappara

Tapparalle ei löydy tällä hetkellä pysäyttäjää ja hallitseva mestari päättikin loistavan vuotensa yhdeksän ottelun voittoputkeen. Tamperelaisten sarjajohto on tällä hetkellä seitsemän pistettä ja olisi todella suuri yllätys, mikäli Jussi Tapolan suojatit eivät runkosarjan voittoon liitäisi. Viikon kolmesta ottelusta Tappara nappasi täydet pisteet kukistettuaan Ässät, Sportin ja Kärpät yhteensä maalierolla 14-2. Kirvesrinnoilla on kasassa tasaisen vahva joukkue, mutta Henrik Haapala on silti nostettava valokeilaan. Laituri nakutti viikon otteluissa tehot 1+5 ja johtaa pistepörssiä saalistettuaan 38 pistettä 29 ottelussa. Mikäli otteet jatkuvat samanlaisina kauden loppuun, niin on ihme mikäli Haapala nähdään ensi kaudella vielä Liigassa, vaikka sopimus Tapparan kanssa ulottuukin kauteen 2018-19.

1. JYP

Pitkään siinä kesti, mutta Jyväskylässäkin kone on vihdoin käynnistynyt kunnolla. Viimeaikaisten voittojen myötä joukkue on noussut jo pisteen päähän suorasta pudotuspelipaikasta. Tällä viikolla JYP kuittasi yhdeksän pistettä, kun hurrikaanipaidat kaatoivat Jukurit, KooKoon ja Pelicansin. Miklik on tuonut ison piristysruiskeen joukkueen hyökkäyspeliin, mutta iso kiitos kurssin muutoksesta kuuluu myös puolustukselle ja maalivahdeille. JYPin verkkoon tehtiin viikon otteluissa yhteensä vain yksi osuma. Erityisesti alkukaudessa SaiPassa kiekkoja pysäyttänyt Juho Olkinuora on ollut tolppien välissä vakuuttava. Kolmessa ottelussa JYPin paidassa pelannut Olkinuora on päästänyt vain kaksi takaiskua ja torjunut JYPille voiton kaikista otteluistaan.

Liiga jatkuu ensi viikolla 20 ottelun voimin. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta sekä Ruutu+ -palvelusta.

Kansikuva: All Over Press