Millainen mies on tuorein suomalainen NHL-debytantti?

Viimeisin NHL:ssä debytoinut suomalainen ei ole paistatellut otsikoissa eikä hänestä juuri kukaan tiedä mitään. Millainen mies on Rasmus Rissanen?

Carolina Hurricanesin takalinjoilla kaksi ottelua peruutellut Rissanen, 23, ei ole ikinä pelannut Suomessa miesten tasolla ja viimeksi hän pelasi kotimaassaan kaudella 2008-09. Monesti myös AHL:ssä loistaneet suomalaiset tulevat tunnetuksi, mutta Rissanen on pelityyliltään puolustava puolustaja eikä hän tule koskaan pyörimään isoissa otsikoissa. Useat AHL:ssä tehoilleet suomalaispelaajat ovat tullee tutuksi viimeistään Leijona-spekulaatioiden vuoksi tai siksi, että he ovat tehneet kovaa jälkeä Suomessa ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöään.

Kuopiolaislähtöinen puolustaja pelasi viikonloppuna kaksi ensimmäistä otteluaan The Show’ssa ja ensimmäiset näytöt lupailevat hyvää, vaikka miehen tehotilasto onkin jo kolme astetta pakkasella. Rissanen kuitenkin osoitti, että hän ei ole mikään vastaantulija NHL:ssä ja hän näyttikin fyysisiä ominaisuuksiaan useaan otteeseen. Rissasen suurimmat ongelmat ovat kiekollisessa pelissä ja hänellä on pienoisia ongelmia pelin avaamisessa, mutta se parantuu kokemuksen myötä. Mies on kuitenkin pelannut viimeiset 3.5 vuotta AHL:ssä, joten hän on tottunut hieman erilaiseen pohjoisamerikkalaiseen kiekkoon.

Carolinan päävalmentaja Bill Peters oli myös tyytyväinen suomalaiseen NHL-debyyttiin.

– Mielestäni hän pelasi hyvin. Olimme joukkueena huono eikä hän saanut meiltä tarpeeksi tukea. Rasmus ei ainakaan ollut esillä negatiivisessa mielessä, kommentoi Peters NHL.com -sivustolla.

Hurricanes ei tule menemään tänä keväänä pudotuspeleihin, mikä avasikin seuran nuorisolle näytönpaikkoja. Rissanen saattaa antaa koko loppukauden näyttöjä NHL:ssä, sillä kuopiolaisen sopimus päättyy tähän kauteen. Nyt hänellä on elämänsä tilaisuus ansaita yksisuuntainen NHL-sopimus.

KalPa-kasvatti on monessakin mielessä hyvin epätyypillinen suomalaispelaaja: harva nimittäin tahkoaa AHL:ää neljä kautta taistellakseen NHL-paikasta. Moni pelaaja olisi jättänyt NHL-unelmansa ensimmäisen sopimuksen umpeuduttua, kun ei saanut yksisuuntaista paperia eteensä. Rissanen kuitenkin sorvasi uuden kaksisuuntaisen sopimuksen, mikä ainakin nyt näyttää loistavalta vedolta.

Rissanen ei myöskään koskaan ollut suurin junioritähti Suomessa, vaikka lupaava hän on aina ollutkin. Rasmus oli 1991-ikäluokan parhaimmistoa juniorina ja hän pääsi kaudella 2007-08 yllättäen mukaan myös vuotta vanhempien maajoukkueeseen. Rissanen pelasi tuolloin myös uransa ensimmäiset arvokisansa ja nousi joukkueeseen niin sanotusti puskista. Seuraavalla kaudella Rissanen viiletti vakituisesti KalPan A-junioreissa pelaten 29 ottelua tehoin 1+8=9.

Kyseisen kauden päätteeksi Rissanen varattiin NHL:ään ja Carolinaan Draftin kuudennella kierroksella numerolla 178. Varauksen jälkeen Rissanen lähti Pohjois-Amerikkaan ja on yhä samalla tiellä: kaksi kautta juniorisarja WHL:ssä valmisti kuopiolaisen miesten peleihin, joita hän nyt pelaa neljättä kauttaan.

Rasmus Rissanen tilastot:

Kausi 2009-10:

  • WHL
  • Everett Silvertips
  • 71 ottelua tehoin 4+11=15

2010-11

  • WHL
  • Everett Silvertips
  • 68 ottelua tehoin 1+11=12

2011-12

  • AHL
  • Charlotte Checkers
  • 64 ottelua tehoin 3+3=6

2012-13

  • AHL
  • Charlotte Checkers
  • 61 ottelua tehoin 0+9=9

2013-14

  • AHL
  • Charlotte Checkers
  • 62 ottelua tehoin 3+7=10

2014-15

  • NHL/AHL
  • Carolina Hurricanes / Charlotte Checkers
  • NHL:ssä 2 ottelua pisteittä / AHL:ssä 52 ottelua tehoin 1+9=10