TOP 10: Tässä ovat lätkän MM-kisojen parhaat pelaajat

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Monien suomalaisten urheiluvuoden kohokohta, eli lätkän MM-kisat ovat täällä. Kuten Suomenkin kisajoukkue kertoo, aivan kiekkomaailman kirkkaimpia tähtiä ei näissäkään karkeloissa nähdä. Huippumiehiä MM-jäille kuitenkin saapuu, monen NHL-ammattilaisen jatkettua ”ylitöihin” taalaliiga-kauden jälkeen. Päätimmekin listata kisojen kymmenen parasta pelaajaa.

10. David Pastrnak, Tšekki

Tässä kuussa 21 vuotta täyttävä tšekkitaituri teki tällä kaudella todellisen läpimurron kiekkomaailman eliittiin. Pari aiempaa kautta NHL:n vauhtiin totutellut David Pastrnak iskettiin täksi kaudeksi samaan kenttään World Cupin voittoa juhlineiden Patrice Bergeronin sekä Brad Marchandin kanssa. Tuloksena oli 75 otteluun tehot 34+36=70, jolla irtosi pistepörssin 18. sija. Taitava ja liukas laituri tulee olemaan vaarallinen myös MM-jäillä, sillä nuoren tšekin pelityyli soveltuu loistavasti myös isompaan kaukaloon.

9. Marc-Éduard Vlasic, Kanada

San Jose Sharksin Marc-Éduard Vlasicia ei voi oikein supertähdeksi tituleerata, mutta NHL:stä tuskin löytyy yhtäkään luotsia, joka ei 30-vuotiasta puolustajaa ryhmäänsä haluaisi. Montrealista kotoisin oleva Vlasic on noussut vaahteranlehtipaitojen luottomieheksi myös silloin, kun jääkiekon synnyinmaa kutsuu paikalle koko käytössä olevan arsenaalin. Silmille parin vuoden takainen Olympiavoittaja tuskin MM-kaukaloissakaan pomppaa, mutta peruspelaamisesta miltei taidetta tehnyt puolustaja on taatusti mestaruutta puolustavan Kanadan luotettavin suorittaja.

8. Wayne Simmonds, Kanada

Fyysinen Flyers-hyökkääjä nähdään MM-jäillä neljän vuoden tauon jälkeen. Vaikka Philadelphian kausi ei ollut paras mahdollinen, oli sesonki Wayne Simmondsin osalta vallan mainio ja palkintokaappiin tarttui muun muassa tähdistöottelun MVP:lle jaettava pysti. Tehot 31+23=54 nakuttaneesta hyökkääjästä voidaan viimeistään nyt puhua NHL:n eturivin voimahyökkääjänä. Isossa kaukalossa 28-vuotias Simmonds ei ole omimmillaan, mutta ylivoiman maskimiehenä ja taitaville kanssapelaajille tilaa tekevänä jyränä varmasti käyttökelpoinen palanen Kanadaa luotsaavan Jon Cooperin paletissa.

Flyers-tähdet Wayne Simmonds ja Claude Giroux pukevat jälleen Kanadan pelipaidan päällensä. (Patrick Smith/Getty Images)

7. Mark Scheifele, Kanada

Suomalaisille NHL-seuraajille hyvinkin tutuksi tällä kaudella tullut Mark Scheifele tahkoi huippukauden Patrik Laineen rinnalla ja takoi oman piste-ennätyksen lukemiin 32+50=82. Kitcheneristä kotoisin oleva 24-vuotias sentteri edusti maataan myös vuosi sitten, jolloin yhdeksään otteluun syntyi tehot 5+4=9. Yli piste per peli -tahtia tällä kaudella takonut Scheifele saanee isoa roolia myös MM-jäillä, jossa luisteluvoimainen hyökkääjä on yksi Kanadan suurimmista tähdistä.

6. Johnny Gaudreau, Yhdysvallat

Tuntuu varsin hupaisalta ajatella, että Johnny Gaudreau varattiin aikanaan vasta neljännellä kierroksella. Pieni koko kuitenkin pelottaa monia NHL-seuroja. Calgary Flames on saanut 174-senttisestä jenkkihyökkääjästä organisaationsa ykköstähden, joka on kolmen edellisen kauden aikana paukuttanut yli 200 pinnaa taalakaukaloissa. Johnny Hockey lempinimeä kantava lapsenkasvoinen nuorukainen on nuorekkaan jenkkijoukkueen tärkeimpiä pelaajia, jolta löytyy kokemusta kolmen vuoden takaisista MM-kisoista.

5. Nikita Kutšerov, Venäjä

Venäjä sai MM-jäille kovan luokan vahvistuksen, kun Tampa Bay Lightningia edustava Nikita Kutšerov liittyi maan MM-ryhmään. Vasen käsi alhaalla ampuva 23-vuotias laituri pelasi uransa toistaiseksi parhaan kautensa summattuaan 74 otteluun tehot 40+45=85, jolla irtosi koko NHL:n pistepörssin 5. sija. Perivenäläiseen tapaan juonikas ja kiekolla taitava Kutšerov ei ole Venäjää aiemmin aikuisten MM-tasolla edustanut, joten hänen tapauksessaan puhutaan poikkeuksellisen nimekkäästä kisadebytantista.

4. Artemi Panarin, Venäjä

KHL:ssä dominoinut Artemi Panarin on ollut NHL-jäillä kuin kala vedessä ja muodostanut Patrick Kanen kanssa yhden koko liigan tuhoisimmista tutkapareista. Vuosi sitten vuoden tulokkaana palkittu huipputaitava venäläinen summasi tällä kaudella tehot 31+43=74, mutta hyytyi muun Blackhawks-ryhmän tavoin pudotuspeleissä. Oikea käsi alhaalla pelaava laituri on – ainakin toistaiseksi – Venäjän joukkueen suurin tähti ja takuuvarmasti yksi koko kisojen viihdyttävimmistä pelaajista.

3. Claude Giroux, Kanada

Flyers-kippari Claude Giroux on yksi Kanadan MM-joukkueen neljästä World Cupin voittoa juhlineesta pelaajasta. NHL:n eturivin tähtiin kuuluvan sentterin kausi ei kuitenkaan ollut parhaasta päästä, sillä tehot 14+44=58 ovat Giroux’n heikoimmat sitten kauden 2009-10. Myös teholukema -15 on miehen uran toistaiseksi heikoin. Hieman vaisumpi kausi ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa etteikö Kanadan kärkisentteri silkinpehmeine käsineen olisi yksi kisojen parhaista pelaajista.

2. Jack Eichel, Yhdysvallat

Team North American paidassa World Cupissa viilettänyt Jack Eichel on nuoren jenkki-joukkueen ykköstähti. (Gregory Shamus/Getty Images)

Vaikka Jack Eichelillä on ikää vasta 20 vuotta, voitaneen jo nyt ennustaa jenkkisentterin jäävän lajin historiaan yhtenä parhaista toisena varatuista pelaajista. Massachussetsista kotoisin oleva Eichel vietti alkukauden lasaretissa, joka söi Buffalon iskukykyä pahan päiväisesti. Lopulta 61 peliä pelannut sentteri summasi tehot 24+33=57, mitkä ovat varsin kelvollisia lukemia toista kauttaan ammattilaisena pelanneelle nuorukaiselle. Poikkeuksellisen hyvä luistelu, pehmeät kädet ja terävä laukaus tekevät Eichelistä paketin, joka tulee dominoimaan MM-jäillä ja tulevina vuosina NHL:ssä.

1. Victor Hedman, Ruotsi

Kiitettävän määrän NHL-pelaajia saaneen Ruotsin riveistä löytyy kisojen ykköstähti. NHL:n parhaalle puolustajalle jaettavan Norris Trophyn kolmen kärkiehdokkaan joukkoon noussut Victor Hedman on likipitäen täydellinen puolustaja. Joulukuussa 27 vuotta täyttävä puolustaja pelasi pisteiden valossa huiman kauden, sillä 16+56=72 ovat hurjia lukuja enemmän peruspakkina pidetylle puolustajalle. Örnsköldsvikistä kotoisin oleva Hedman ei varmasti ole kisojen näyttävin pelaaja, mutta käytännössä ilman minkäänlaisia heikkouksia varustettu järkäle on nuorekkaan Ruotsin tuki ja turva, joka dominoi kentän molemmissa päissä.

Kansikuva: Bruce Bennett/Getty Images