Onko Markus Granlundilla tulevaisuutta Calgaryssa?

Kolmatta kauttaan NHL-seura Calgary Flamesin organisaatiossa pelaava Markus Granlund on joutunut ikävään tilanteeseen seurassaan.

Granlundin ura Pohjois-Amerikassa lähti kaksi vuotta sitten upeasti käyntiin, kun hän ihastutti farmisarja AHL:ssä pelaten 52 ottelua tehoint 25+21=46. Suomalainen nousi nopeasti Flamesin organisaation tulevaisuuden suunnitelmiin ja hän pääsi jo viime kaudella pelaamaan NHL-miehistössä 48 ottelua.

22-vuotiaan Granlundin debyyttikausi NHL:ssä herätti lupauksia, sillä hän näytti kykenevänsä pelaamaan ylhäällä hyvää monipuolista peliä ja tehojakin syntyi. Miehen avauskausi NHL:ssä tuotti kahdeksan maalia ja 18 tehopistettä.

Ennen tätä kautta odotukset olivat kovat, sillä takana oli kaksi onnistunutta vuotta Pohjois-Amerikassa. Hän oli saanut jalan niin sanotusti oven väliin ja nyt oli Granlundin aika vakiinnuttaa paikkansa maailman parhaassa kiekkoliigassa.

Kaikki ei mennyt täysin suunnitelmien mukaan, sillä ”Makke” joutui aloittamaan kautensa farmissa eikä alkukauteen ole mahtunut kuin yksi NHL-ottelu pienillä peliminuuteilla. Farmissa Granlund on saanut olla oma itsensä ja peli on kulkenut: Neljässä ottelussa on syntynyt tehot 2+3=5. Granlund alkaa olla pikkuhiljaa liian hyvä AHL:ään eikä farmisarja enää kehitä nuorukaista samalla tavalla kuin aiemmin.

Tilanne on kuitenkin se, että Flamesin sentteripaikat ovat kiveenhakatut: Nuoret Sam Bennet ja Sean Monahan saavat johtaa kärkikenttiä, eikä Matt Stajanin ja Mikael Backlundin tarvitse toistaiseksi pelätä asemansa puolesta. Flamesista löytyy vielä Lance Bouma, Josh Jooris ja Joe Colborne, jotka pystyvät pelaamaan niin keskellä kuin laidassakin, joten Markuksen tie vakiokokoonpanoon on pitkä.

Tilanne on se, että Granlundilla on menossa sopimuksensa viimeinen vuosi. Flames-organisaatiossa on tällä hetkellä kaksi huippulupaavaa sentteriä, joiden varaan tulevaisuutta rakennetaan. Granlund on monipuolinen pelaaja, mutta hänen vahvuutensa piilee kiekollisessa pelissä ja hän tarvitsee myös sen mukaisen roolin onnistuakseen. Tällaista roolia Flamesilla ei ole tarjota ilman loukkaantumisia.

Yksi mahdollinen skenaario on se, että Flames lähtee kaupoilla, milloin Granlundille voisi tulla tilaa kokoonpanosta. Tarvetta olisi jokaiselle osa-alueella ja vaihdossa joukkueeseen voisi tulla uusi keskushyökkääjä.

Flames etsii tietävästi kokenutta kärkisentteriä, joka mentoroisi lupaavia Bennettiä sekä Monahania. Se olisi seuran tulevaisuuden kannalta elintärkeää. Mutta kuuluuko Granlund kanadalaisseuran tulevaisuudensuunnitelmiin?

Tuskin.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Markuksen tie on tukossa ja treidi toiseen seuraan olisi paras vaihtoehto suomalaisen kannalta. Granlund on vieläpä hyvää kauppatavaraa, joten Flamesin johtoportaassa seuraillaan varmasti treidivaihtoehtoja, joissa Granlund olisi osallisena.

Ei olisi myöskään suuri ihme, jos Granlund sorvaisi vielä tämän kauden jälkeen yksivuotisen kahden suunnan sopimuksen. Flames saisi katsoa Granlund-kortin loppuun asti ja seuralla olisi taustalla hyvä ”backup”-pelaaja.

Kansikuva: Getty Images

Twitter: Trajamaki11