Viimeiset viisi ottelua ennen Sotshia

Vielä olisi 5 ottelua ennen Sotshin olympiajääkiekkoa. Olin siis eilen katsomassa Suomen voittoa Venäjästä. Tunnelma hallissa oli parempi kuin torstai-illan peliltä odotin, mutta parannettavaa vielä viikonlopun pelejä ajatellen jäi. Parannettavaa jäi myös Leijonilla.

4-3 voitto Venäjästä on kova saavutus, kun muistaa että molemmat joukkueet valmistautuvat nyt täysillä Sotshin talviolympialaisiin. Venäjällä on kyllä muutama joukkueellinen pelaajia Pohjois-Amerikassa ja osan KHL-tähdistäkään ei näyttöjä tarvitse antaa. Mutta punakone on aina kova. Sen huomasi oikeastaan aina kun Suomella ei ollut kiekko hallussa Venäjän alueella.

Suomi oli siis välillä aikamoisessa mankelissa omassa päässään ja Karalahti otti tämän seurauksena pari selkeää jäähyä. Noissa tilanteissa koko joukkueen huono puolustuspeli usein yksilöityy, joten en lähde Jeren nopeutta kyseisissä tilanteissa arvostelemaan! Päävalmentaja Westerlund mainitsi pelin jälkeen, että kontrolloidut viivelähdöt eivät pelissä onnistuneet.

Mutta kun Suomi sai kontrolloidusti tai nopeasti kiekon ylös, pelasi se näppärästi hyökkäysalueella. Silmään osui paljon syöttöjä puikoista ja mailan ali pienessä tilassa, joita ei nyt liikaa kotoisessa Liigassa näy. Selkeästi joukkueessa on siis hyvä fiilis. Pilkettä näkyy pelaajien silmäkulmissa haastatteluissa ja noiden suoritusten muodossa myös kentällä. Pelin jälkeisessä haastattelussa ottelun ratkaissut Salminen kommentoi voittomaaliaan: “Päätin vaa vetää silmät kiinni”.

Erkka Westerlund on puhunutkin onnistumisten mahdollistavan ilmapiirin luomisesta. Pelaajista päätellen työ on sen osalta hyvässä vauhdissa ja sehän meille faneille maistuu!

Nyt siis vesi kielellä odottamaan lauantaista Tshekki-ottelua. Vastaan tulee varmasti erittäin lataantunut joukkue, Ruotsin antaman selkäsaunan jäljiltä.

Suomi-Tshekki lauantaina klo 16.00