Suomen lentopallon pääsarjoissa käytetyt syöttötyylit ovat vaihdelleet lajin kehityksen mukana lajin alkuajoista tähän päivään. Vielä 90-luvulla yleisin ja käytetyin syöttötyyli oli syöttö, jossa jalat pidettiin lattiassa ja pallo lyötiin ilmaan usein reilusti takarajan takaa.
Lajin ja pelaajien kehittyessä taitavimmat pelaajat rupesivat käyttämään peleissä teknisesti haastavampaa syöttötyyliä: hyppysyöttöä. Vielä 2000-luvun alkupuolella nämä kaksi syöttötyyliä olivat yleisimmin käytettyjä. Seuraava kehitysaskel lentopallon syötössä tapahtui, kun jalat maassa syötön ja hyppysyötön rinnalle kehittyi näiden kahden syötön välimalli eli hyppyleija.
Hyppyleijan synty
Hyppyleija kehittyi jalat maassa syötön ja hyppysyötön rinnalle ilmeisesti sen takia, koska jalat maassa syöttö ei ollut tarpeeksi tehokas ja hyppysyöttö on osalle pelaajista liian vaikea suorittaa riittävällä varmuudella. Leijan tehokkuus verrattuna jalat maassa syöttöön perustuu korkeampaan osumakohtaan ja hyppyyn, jonka ansiosta osuma palloon on mahdollista suorittaa kentän rajojen sisäpuolella. Hyppysyötön suurin ero jalat maassa syöttöön ja leijaan on palloon kädellä kohdistettavassa osumassa. Siinä osuma pyritään toteuttamaan niin, että pallo lähtee kädestä reilulla yläkierteellä ja sen ansiosta syöttöön on mahdollista kohdistaa reilusti voimaa. Hyppyleijassa osuman tulee olla sellainen, että pallo ei pyöri ollenkaan. Tästä syystä johtuen voimankäytön tulee olla hyppysyöttöön verrattuna rajoitetumpaa, jotta pallo pysyy rajojen sisäpuolella ja se on helpompi syöttötyyli, koska palloa ei tarvitse lyödä lujaa. Pallolle pyritään kovan lyönnin sijasta saamaan leijamainen liike. Moni pelaaja valitsee näistä tällä hetkellä vallitsevista tyyleistä helpomman, eli leijan.
Hyppäämällä syöttäminen on suosiossa
Kun katsotaan lentopallon pääsarjoja vuonna 2017, ei enää juurikaan nähdä jalat maassa syöttäviä pelaajia. Hyppysyöttö ja erityisesti hyppyleija ovat kaksi eniten käytettyä tyyliä. Osa pelaajista käyttää peleissä molempia tyylejä. Joukkueissa on kahdenlaisia syöttäjiä. Kovat syöttäjät, jotka pystyvät syöttämään suoria pisteitä pyritään sijoittamaan pelaajakierrossa niin, että he pääsisivät syöttämään erän aikana mahdollisimman usein. Joukkueiden heikompien syöttäjien kohdalla valmentajat saattavat käyttää pelin aikana ns. syöttövaihtoa, jossa vaihtopelaaja vaihdetaan heikon syöttäjän syöttövuoron ajaksi kentälle.
Pisteet hankitaan pääosin vastaanottohyökkäyksillä
Jokainen valmentaja määrittelee joukkueensa kohdalla, kuinka iso painoarvo on oman syöttövuoron aikana tavoiteltavilla pisteillä. Lentopallossa on yleistä, että kukin joukkue pyrkii saavuttamaan pisteistään noin 2/3 vastustajan syöttövuoron aikana. Loput tulee hankkia omalla syötöllä tai syötön jälkeisillä puolustuksilla. Syötöllä on yleisesti kaksi päämäärää. Nämä ovat suora piste tai vastustajan hyökkäyksen vaikeuttaminen. Suoraa pistettä hakiessa pelaaja saa syöttää riskillä, jolloin syöttö on onnistuessaan erittäin vaikea nostettava ja epäonnistuessaan yleensä vastustajan suora piste. Vastustajan hyökkäyksen vaikeuttamiseen tähtäävä syöttö pyritään usein syöttämään paikkaan, jossa on vastustajan heikoin vastaanottaja. Toinen vaihtoehto on syöttää paikkaan, josta nostettu pallo pakottaa passarin passaamaan pallon puolustavalle joukkueelle edulliseen suuntaan. Tällöin syötössä ei oteta niin paljon riskiä, vaan se pyritään pitämään osumaltaan ja voimaltaan sellaisena, että piste on todennäköisintä saavuttaa vastustajan hyökkäyksestä oman puolustuksen kautta.
Erien lopuissa syötön merkitys kasvaa
Suoran pisteen, eli ”ässäsyötön” hakeminen painottuu pääosin erien loppupuolille. Etenkin tilanteissa, joissa joukkue on tappiolla, ovat kovat hyppysyöttäjät omalle joukkueelleen tärkeässä roolissa. Erää johtavan joukkueen ylittäessä 20 pisteen rajan on onnistunut syöttöputki monesti ainoa keino kääntää 4-5 pisteen tappiotilanne erävoitoksi. Tällaisiin syöttöputkiin pystyviä pelaajia on maailmassa kuitenkin vain muutamia, joten erien kääntäminen pelkällä hyppysyötöllä on harvinaista. Suomalaisista pelaajista tässä työssä on viime vuosina parhaiten kunnostautunut monien tuntema hyppysyöttöekspertti Lelu Ojansivu, jonka syötön uskallan arvioida maailman kymmenen parhaimman joukkoon. Erien ratkaisuhetkillä valmentajilta kysytään ammattitaitoa tunnistaa pelaajiensa itseluottamusta ja sitä kautta tehokkaan syötön onnistumisen todennäköisyyttä. Ratkaisuhetkiä varten useilla joukkueilla onkin vaihtopenkillään syöttöihin erikoistuneita pelaajia, joita vaihdetaan pelissä enemmän rasittuneiden pelaajien tilalle syöttämään ratkaisevia pisteitä. Tappiotilanne on mahdollista kääntää voitoksi hyppysyötön lisäksi myös tehokkaalla leijasyötöllä, mutta se vaatii yleensä vastustajan syötön vastaanottajien täydellistä romahtamista.
Syöttövirheet ovat osa peliä
Lentopallopelissä nähtäviin syöttöihin vaikuttaa luonnollisesti kentällä pelaavien pelaajien taito syöttää palloa. Peleissä, joissa syötetään paljon hyppysyöttöä, nähdään usein rajojen ulkopuolelle tai verkkoon suuntautuvia syöttöjä. Suurimmillaan syöttövirheiden määrät voivat lähennellä peleissä noin 20-30p luokkaa. Tämä tarkoittaa, että joukkueet saattavat saada yhden erän voittoon vaadittavan pistemäärän (25 pistettä) yhden pelin aikana pelkästään vastustajan syöttövirheillä. Vastaavasti hyppyleijaa käyttävien joukkueiden peleissä syöttövirheiden määrä ei välttämättä ole näin iso ja tämän ansiosta pelissä on mahdollista nähdä enemmän palloralleja. Olen usein katsonut pelejä, joissa joukkueet tekevät vuorotellen syöttövirheitä, eivätkä pallot kestä sekuntia kauempaa. Tämä on voi olla jonkun katsojan mielestä turhauttavaa, mutta se on myös osa pelin luonnetta.
Hyppysyötön käyttö eri maissa
Maailman kovimpien maajoukkueiden pelejä katsoessa on helppo huomata, että he ovat muita maita edellä myös syöttämisessä. Esimerkiksi Ranskan, Italian, Brasilian ja Yhdysvaltojen maajoukkueiden pelaajista noin puolet käyttävät syöttönään hyppysyöttöä. Ulkopuolisen on vaikea sanoa, mistä tämä hyppysyötön kova arvostus johtuu ja millainen suhtautuminen näiden maiden lentopallovalmennuksessa on hyppyleijaan. Oman osansa hyppysyötön yleisyyteen pelaajien keskuudessa on varmasti valmennuskulttuurilla, mutta myös pelaajien kovilla fyysisillä ominaisuuksilla. Kovimpien hyppysyöttäjien osalta heidän suoritustaan kentän päätyrajan takaa voidaan kutsua pelkän syötön lisäksi hyökkäykseksi yhdeksästä metristä. Kovimmat syöttäjät pystyvät lyömään palloa yli 100km/h, jolloin vastaanottajalle jää reaktioaikaa alle puoli sekuntia.
Hyppysyötöllä oma paikkansa suomalaisessa lentopallossa
Monet suomalaiset pelaajat ja joukkueet ovat viime vuosina muuttaneet taktiikkaansa hyökkäyksen ja syötön osalta selvästi taktisiin ratkaisuihin, joissa pisteitä haetaan enemmän vastustajan virheiden kautta. Tämä on ollut silmiin pistävää etenkin syöttöruudussa. Moni ennen hyppysyöttöä käyttänyt pelaaja on vaihtanut viime vuosina syöttönsä epävarmasta hyppysyötöstä hyppyleijaan. Tällaisia pelaajia ovat mm. maajoukkueessa yleispelaajina pelanneet Elviss Skrastins ja Tomi Rumpunen. Epävarman tai tehottoman hyppysyötön vaihtaminen hyppyleijaan on perusteltua, mutta olisiko hyppysyötön harjoitteleminen paremmaksi kannattavampi vaihtoehto kuin vaihtaminen helpompaan syöttöön?
Uusille Leluille on tilausta
Mielestäni suomalainen lentopallo tarvitsee lisää Lelu Ojansivun tasoisia hyppysyöttäjiä, jotta voisimme jatkossa haastaa paremmin lentopallon suurmaat. Hyppysyötön kehittäminen ja harjoitteleminen vaativat useita työtunteja, koska sen suorittaminen tehokkaasti ja varmasti on erittäin haastavaa. Syötön harjoitteleminen on kuitenkin moneen muuhun taitoon verrattuna helppoa, koska siihen ei vaadita kuin rajat, verkko ja pallo. On myös syytä huomioida, että kovat syöttäjät auttavat kehittämään myös joukkuekavereidensa vastaanottotaitoa.
Kirjoituksen lopuksi listaan viisi etevää syöttäjää Mestaruusliigasta sekä maailmalta.
5 taitavaa Mestaruusliigassa pelaavaa hyppysyöttäjää:
- Olli Kunnari
Edelleen yksi puhtaimman hyppysyötön osaavista pelaajista maailmassa. Syötön kovuus on vuosien myötä heikentynyt, mutta taito ei ole kadonnut. Hallitsee lyöntikädellään suoritettavan yläkierteen mestarillisesti.
- Antti Ronkainen
Mestaruusliigan uusin syöttöspesialisti. Teknisesti puhdas ja tehokas hyppysyöttö. Hallitsee hyvin yläkierteen ja osaa kovan syötön lisäksi syöttää hyvin Olli Kunnarimaisia lyhyitä ”rullasyöttöjä”
- Matti Oivanen
Perustaa syöttönsä tehokkuuden voimaan. Ollut viime vuosina hieman ailahteleva syöttöruudussa, johtuen varmasti osittain pitkään haitanneista selkävaivoista. Tällä kaudella syöttö on pysynyt paremmin kentän puolella ja tekeminen syöttöruudussa on ollut jälleen tehokasta.
- Eetu Pennanen
Kärsinyt tällä kaudella nilkkavammasta. Pieneksi mieheksi osaa syöttää hyppysyöttöä kovalla voimalla ja varmuudella. Myös hänen työkalupakistaan löytyy kovan syötön lisäksi erilaisia taitoratkaisuja.
- Joni Savimäki
Joensuun pomppuihme, joka saa pallon lähtemään kädestään härkämäisellä voimalla. Potentiaalia olisi kovempiinkin syöttötehoihin, kun löytäisi syöttöönsä riittävän varmuuden.
5 taitavaa hyppysyöttäjää maailmalla:
- Mateuz Bieniek
Puolalainen ”pitkäkoipi” jolla on pituutta lentopalloon sopivat 215 cm. Syöttää palloa hieman erikoisella tyylillään, jossa yhdistyvät täydellisesti hyppysyöttö ja hyppyleija. Pallo lähtee kädestä kovaa sellaisessa kulmassa, ettei tarvitse yläkierrettä, minkä vuoksi syöttö on erittäin vaikea nostettava.
- Earvin Ngapeth
Maailman yksi taitavimpia pelaajia myös syöttöruudussa. Hyppysyöttö on erittäin tehokas ja varma. Näyttää siltä, että hän osaa sijoittaa kierteisen hyppysyöttönsä mihin kohtaan kenttää haluaa.
- Wilfredo Leon
Hänen syöttönsä on kovuuden lisäksi erittäin varma. Ässä/virhe -suhde on usein erittäin hyvällä tasolla.
- Maxim Mikhailov
Tehokas hyppysyöttäjä ja kykenee syöttämään monta samanlaista kovaa syöttöä putkeen ilman virheitä.
- Kevin Le Roux
Ranskan ”pitkäkaula” on pituuteensa nähden laiharakenteinen pelaaja. Saa pallon lähtemään ruumiinrakenteensa nähden häikäisevän lujaa ja korkealta.
Kuva: Getty Images