”Lelu” Ojansivun jatko-ohjelma: Pieni loma ja lentopallon SM-kultaa kohti

Suomen lentopallomaajoukkueen hakkuri Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu oli innoissaan Puolan MM-kisojen jälkeen saamastaan kokemuksesta. Suomi päätyi lopulta sijalle yhdeksän, mutta silti Ojansivun mukaan parannettavaa jäi.

– Aika siisti kokemus. Tuommoinen ainutkertainen, mitä ei ennen ole tullut eteen. Totta kai oltaisiin voitu pystyä skidisti parempaan, mutta tullaisessa turnauksessa pelit menee niin kuin menee, eikä voi jossitella. Vähän jäi hampaankoloon harmittamaan muutama peli. Esimerkikisi Saksa-peli.

Loppusijoitusta Ojansivu kuitenkin osaa jo arvostaa suuresti.

– On se kova saavutus. Aluksi Bulgaria-pelin jälkeen se ei tuntunut miltään, mutta nyt se rupeaa tuntumaan aika hyvälle.

Pitkä turnaus on vienyt mehut myös Lelusta.

– Kroppa ehkä jaksaisi vielä kyllä, mutta pääkoppa rupeaa kikkailemaan. Henkinen puoli alkaa olemaan jo väsynyt ja sille tarvii vähän lepoa, Ojansivu kertoo.

Ojansivu oli vain osittain tyytyväinen pelaamiseensa. Joukkueen hän kertoo saavuttaneen tietyn pelillisen tason.

– Oli hyviä hetkiä, mutta syöttöpeli oli semmoinen, että mikä jäi harmittamaan. Onnistuin ainoastaan siinä Kuuba-pelissä tärkeässä kohdassa, mutta muuten oli aika huonoa syöttämistä, Ojansivu kritisoi itseään.

– Ollaan menty eteenpäin ja meillä on se tietty suorittamistaso tällä hetkellä. Enää ei tule horjahduksia ja se näemmä riittää tällaiseen sijoitukseen.

Kisat olivat käytännössä ensimmäiset, jossa Ojansivulla oli iso pelillinen rooli.

– Olen katsellut pelejä vaihtopenkiltä sen verran kauan, että kyllä peliaika maistui. Sitten kun tulee onnistumisia se kasvattaa itseluottamusta muutenkin. Kyllä nämä olivat minulle jatkoa ajatellen aika tärkeät pelit, Ojansivu myöntää.

Ojansivu pitää Kuuba-pelin nousua kisojen hienoimpana kokemuksena. Hän myös tietää kehittämiskohteet jatkoa ajatellen.

– Ensimmäisen pelin voitto oli hieno kokemus. Saatiin siitä se voitto, joka avasi meidän peliämme, koska paineet olivat aika kovat.

– Tuollaiset turnaukset ovat aika pitkiä, kun pääsee jatkoon. Jatkossakin pitää olla henkisesti ja fyysisesti hyvässä kunnossa, että jaksaa pelata pelit loppuun asti. Se on semmoinen kehittämisen kohde.

Ennen alkavaa kautta Ojansivu saa pitää pienen loman, jotta jaksaa taas pelata pelit kunnialla läpi. Kokkolan Tiikereissä tavoitteet ovat jälleen korkealla.

– Ainakaan viikkoon ei tarvitse ajatella koko lajia. Odotan hyvää kautta. Totta kai tavoitteena on voittaa se kulta. Ei kai muita tavoitteita voi olla, Ojansivu sanoo.