Lentopallokausi saa arvoisensa päätöksen

Lentopallon Suomen mestarit kruunataan seuraavan kahden viikon aikana. Naisten lisäksi myös miehissä keskiviikkona alkavaan finaalisarjaan selviytyi runkosarjan ylivoimainen kärkikaksikko, vaikka Hurrikaani-Loimaa piti välierissä VaLePaa ahtaalla aina ratkaisuottelun viidennen erän viimeisiin palloihin saakka.

Kokkolan Tiikerit on edennyt loppuotteluihin vakuuttavalla tavalla. Joukkue joutui ahtaalle välierissä LEKA Volleyta vastaan vain kertaalleen. Tiikerien Mestaruusliigan kotivoittoputki on venynyt jo 36 ottelun mittaiseksi – joukkue kärsi viimeksi kotitappion lokakuussa 2014.

Vammalan Lentopallo jätti kauden aikana suosikin viitan hallitsevalle mestarille. Sastamalassa satsattiin enemmänkin europeleihin. Se kannatti, sillä VaLePa selviytyi upeasti CEV Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon ja teki näin tunnetuksi suomalaista lentopalloa myös maamme rajojen ulkopuolella.

Odotettavissa on naisten tapaan erittäin tasainen ja tasokas finaalisarja. Lisäbuustia mestaruustaistoon tuo vain voittajalle kuuluva paikka ensi kauden Mestarien liigan karsintoihin. Faneille.com arvioi loppuotteluiden ennakkoasetelmat, joukkueiden avainpelaajat sekä tulevan Suomen mestarin.

MikkoEsko_JR

Passari Mikko Eskolla (7) on suuri rooli VaLePan joukkueessa (kuva: Juuso Riponiemi)

Kokkolan Tiikerit – VaLePa Sastamala

Hallitseva tuplamestari selvitti runkosarjan vain yhdellä tappiolla. Tämä on jo sinänsä kova saavutus, sillä Tiikerit pelasi käytännössä koko syksyn ja alkukevään ilman mykoplasman vuoksi sivussa ollutta maajoukkuehakkuri Lelu Ojansivua. Päävalmentaja Tommi Tiilikainen peluutti koko rosteriaan tasaisesti ja sai ryhmästään kovia tehoja irti illasta toiseen. Tiikerit on tasainen, taitava ja hyökkäysvoimainen joukkue, joka pelaa iloista lentopalloa.

Runkosarjan kakkonen VaLePa lähtee finaalisarjaan selkeänä haastajana. Joukkueen hyökkäyspeli on ollut pitkälti Olli Kunnarin ja Jesus Chourion harteilla. Päävalmentaja Ugis Krastinsilla on heittää pöytään vielä loppukevääksi kovan luokan valttikortti, kun akillesjännevammasta toipuva Urpo Sivula palasi puolen vuoden tauon jälkeen tositoimiin. VaLePa on kokenut ryhmä, joka ei ole vielä tällä kaudella parastaan esittänyt.

Avainpelaajat: Lelu Ojansivu, Tiikerit – Olli Kunnari, VaLePa
Aiemmin tällä kaudella: 3-0, 3-0, 1-3, 3-1 (Suomen Cupin välierä)
SM-mitalit: Tiikerit 2+1+0 – VaLePa 2+1+3
Arvio: Kaikissa viidessä otteluissa pelataan vähintään neljä erää. Mestaruuspokaali on vuorotellut viimeiset neljä kautta Sastamalan ja Kokkolan välillä. Tämän mukaan nyt olisi VaLePan vuoro, mutta Tiikerien kotietu pitää ja se vie Suomen mestaruuden otteluvoitoin 3-2.

Otteluohjelma ja tv-lähetykset

  • Ke 13.4. 18:30 Tiikerit – VaLePa, Kokkolan jäähalli (TV2 22.50)
  • Pe 15.4. 18:00 VaLePa – Tiikerit, Vexve Areena (TV2 suora)
  • Su 17.4. 15:50 Tiikerit – VaLePa, Kokkolan jäähalli (TV2 suora)

Tarvittaessa

  • La 23.4. 16:30 VaLePa – Tiikerit, Tampere Areena (TV2 17.30)
  • Su 24.4. 15:50 Tiikerit – VaLePa, Kokkolan jäähalli (TV2 suora)

YLE Areena näyttää lisäksi kaikki finaalit suorina lähetyksinä.

@HeikkiKiiskinen

Kuva: Mestaruusliiga