Rhiannon Tooker – Brisbanesta Pihtiputaalle

Australialaiset lentopalloilijat eivät ole enää outo näky Mestaruusliigassa. Kengurumaan naisten maajoukkuepelaaja Rhiannon Tookerille Keski-Suomessa sijaitseva Pihtiputaan pikkukunta tuntui sopivalta vaihtoehdolta aloittaa pelit Euroopassa.

– Halusin ammattilaiseksi nimenomaan Eurooppaan. Muutama kaverini on pelannut Suomessa ja kehunut minulle olosuhteita sekä sarjan tasoa, Tooker kertoo.

Päätöstä ei ole tarvinnut katua, vaikka koti vaihtuikin yli kahden miljoonan asukkaan Brisbanesta neljän tuhannen asukkaan Pihtiputaalle.

– Nautin todella olostani Suomessa. Pitää vain keksiä ohjelmaa päivälle ja pitää itsensä kiireisenä koko ajan. Meillä on usein harjoitukset kaksi kertaa päivässä, käymme yhdessä lounaalla ja vietämme muutenkin aikaa pelikavereiden kanssa, Tooker luettelee.

Lentopallo on iso asia pienelle kylälle. Ulkomaalaispelaajat on otettu Pihtiputaalla hyvin vastaan.

– Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja puheliaita. Täällä kaikki tervehtivät toisiaan, Tooker iloitsee.

Tooker2

Rhiannon Tooker (5) edusti Australiaa viime kesänä FIVB:n World Grand Prix -turnauksissa.

Ruoanlaittoa ja neulomista

Vapaa-aika kuluu mukavasti sen ”kuuluisan Pihtiputaan mummon” perinteisissä kotiaskareissa.

– Kokeilen uusia reseptejä ruoanlaitossa ja opettelen neulomaan. Yritän pitää myös yhteyttä päivittäin kotimaahani, Tooker kertoo.

Naisten Mestaruusliigaa 25-vuotias Rhiannon Tooker pitää tasokkaana ja ennen kaikkea tasaisena.

– Sarjan taso on korkea. Lisäksi kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Se tekee liigasta mielenkiintoisen.

195-senttisen keskipelaajan hienoimpia lentopallomuistoja ei tarvitse kovin kaukaa hakea. Viime kesän maajoukkuepelit Aasian mestaruuskisoissa sekä FIVB:n Grand Prix -turnauksissa tekivät Tookeriin suuren vaikutuksen.

– Oli mieletön kokemus pelata maajoukkueessa tänä vuonna. Nautin todella pelaamisesta sekä matkustamisesta ympäri maailmaa. Parasta kaikessa oli joukkuehenki ja yhdessä tekeminen. Pelaajat ja valmennustiimi tekivät saumatonta yhteistyötä.

Vaikka ensimmäinen ammattilaisvuosi Suomessa on vasta alussa, pohtii Rhiannon Tooker välillä myös tulevaisuuttaan.

– Toivottavasti pelaan Australian maajoukkueessa myös ensi vuonna – ja sitä seuraavina. Sitten aktiiviuran jälkeen haluaisin toimia lentopallovalmentajana. Huipulla tietenkin.

Pihtiputaan LiigaPlokin kausi on lähtenyt hieman yskähdellen käyntiin. Kymmenestä ottelusta sillä on tilillään vasta yksi voitto. Rhiannon Tooker ei ole kuitenkaan huolestunut tilanteesta.

– Tähän asti kausi on ollut melkoista vuoristorataa. Välillä olemme pelanneet todella hyvin, mutta haasteemme on ollut pitää tuo taso yllä. Kautta on onneksi paljon jäljellä, joten meillä on aikaa kehittää vielä peliämme.

LiigaPlokin päävalmentaja Olli Nenonen vetäytyi tehtävästään viime viikolla. Toistaiseksi valmennuksesta vastaa Jouko Koljonen. Mestaruusliigan sarjataulukossa pihtiputaalaisjoukkue on tällä hetkellä yhdeksäntenä.

@HeikkiKiiskinen

Kuvat: FIVB