Jarkko Nieminen – yksi aliarvostetuimpia suomalaisurheilijoita

Suomen kaikkien aikojen paras tennispelaaja Jarkko Nieminen on luonut 14 vuodessa uran, mitä voidaan pitää suurena saavutuksena. Valitettavasti kotimaassaan mies ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta, vaikka onkin totta, ettei suurimpia voittoja Niemisellä palkintokaapissaan olekaan.

Poikkeuksellisen pitkäkestoinen ura huipulla

Tennis on yksi maailman suurimmista urheilulajeista. Maailmassa on yli 60 miljoonaa lajin harrastajaa ja tuhansia ammattilaisia. Nieminen on pysytellyt ATP-maailmanlistan sadan parhaan joukossa jo 13 kautta. Nykypelaajista vastaavaan ovat pystyneet vain muutamat, kuten Roger Federer, Mikhail Youzhny ja Nikolai Davydenko. Parhaimmillaan Nieminen on sijoittunut maailmanlistalla kaksinpelissä sijalle 13 heinäkuussa 2006.

Vasenkätinen tennistähti on tullut urallaan siihen pisteeseen, että hän pelaa kauden kerrallaan. Tulevaisuuttaan tenniksen parissa hän aikoo miettiä vasta myöhemmin syksyllä. Kilometrit varmasti painavat Niemistä. Hän on uransa aikana matkustanut 40 viikkoa ympäri maailmaa vuosittain. Raskaista peleistä ja turnauksista palautuminen on ikääntymisen myötä tietenkin hitaampaa ja haastavampaa kuin nuoremmille pelaajille.

Jarkko Nieminen aloitti ammattilaisuransa vuonna 2000. Hän pääsi marraskuussa ensimmäistä kertaa ATP-kaksinpeliturnaukseen Tukholman avoimiin. Jonas Björkman oli kuitenkin parempi heti avauskierroksella. Nieminen pääsi jälleen vuotta myöhemmin Tukholman avoimiin ja eteni tällä kertaa aina loppuotteluun asti. Finaalissa pakaransa reväyttänyt Nieminen hävisi lopulta viisieräisen kamppailun jälkeen Sjeng Schalkenille. Nieminen nousi kuitenkin ATP-listalla loppuottelupaikkansa ansiosta sijalta 103 sijalle 69.

Uransa ensimmäiseen Grand Slam -turnaukseensa Nieminen osallistui Australian avoimissa 2002. Hän hävisi ensimmäisellä kierroksella kuitenkin Pete Samprasille. Keväällä 2002 Nieminen eteni Estoril Openissa ja  Mallorcan ATP-turnauksessa molemmissa finaaliin asti, mutta hävisi kummatkin loppuottelut. Näiden saavutusten siivittämänä Nieminen nousi kuitenkin ATP-maailmanlistan sijalle 43, jolloin hänestä tuli kaikkien aikojen korkeimmalle sijoitettu suomalainen.

Vuosi 2006 Niemisen lopullinen läpimurtokausi

Niemisen uran toistaiseksi paras kausi oli 2006. Hän saavutti ensimmäisen ATP-turnausvoittonsa 14. tammikuuta Auckland Heineken Openissa. Hän kukisti loppuottelussa kroatialaisen Mario Ancicin. Voitto oli myös kaikkien aikojen ensimmäinen suomalaispelaajan kaksinpelissä saavuttama ATP-turnausvoitto. Samana vuonna Nieminen eteni Wimbledonissa toistamiseen Grand Slam -turnauksen puolivälieriin. Aiemmalla kierroksella hän oli kukistanut venäläisen Dmitry Tursunovin. Puolivälierissä Espanjan Rafael Nadal voitti kuitenkin Niemisen suoraan kolmessa erässä. Uransa korkeimman ATP-maailmanlistan sijoituksensa Nieminen saavutti 10. heinäkuuta nousten sijalle 13. Nieminen oli vuotta aikaisemmin edennyt ensimmäistä kertaa Grand Slam -turnauksen puolivälieriin Yhdysvaltain avoimissa.

Vuosina 2007 ja 2008 Nieminen kärsi loukkaantumisista ja sairauksista. Hän pelasi kuitenkin tasaisen hyvät kaudet ja saavutti kaksi loppuottelupaikkaa ATP-turnauksissa sekä eteni Australian avoimissa jo kolmatta kertaa kahdeksan parhaan joukkoon Grand Slam -turnauksessa. Jälleen espanjalainen Nadal katkaisi kuitenkin Niemisen tien välieriin.

Nieminen saavutti uransa toisen ATP-turnausvoittonsa kaksinpelissä voitettuaan 2012 tammikuussa pelatun Sydneyn turnauksen. Finaalissa Nieminen kukisti Julien Benneteaun eräluvuin 6-2, 7-5. Vuonna 2014 Nieminen voitti Bernard Tomicin ATP-historian lyhytkestoisimmassa ottelussa. Miamin Masters-turnauksen ensimmäisellä kierroksella Nieminen kukisti nuoren australialaisen 28 minuutissa ja 20 sekunnissa. Aikaisempi ennätys lyheni minuutilla. Tällä kaudella nähtiin myös ensimmäistä kertaa 65 vuoteen suomalainen nelinpelipari Grand Slam -turnauksessa, kun kun Jarkko Nieminen ja Henri Kontinen pelasivat yhdessä Ranskan avoimissa ja Wimbledonissa.

Vaikka Nieminen ei ole voittanut isoimpia Grand Slam -turnauksia, on hän urallaan saavuttanut paljon. Lisäksi täytyy muistaa, että vuodesta 2005 Ranskan avoimista lähtien Grand Slam -turnauksen kolmikon Roger Federer, Rafael Nadal ja Novak Djokovic ulkopuolella on pystynyt voittamaan vain Juan Martin del Potro, Andy Murray ja Stanislas Wawrinka. On uskomatonta kuinka Nieminen on sivuutettu joka ikinen vuosi Vuoden urheilija -palkintoa jaettaessa.

Kirjoittanut Efe Tüze