Bandyliiga huipentuu viikonloppuna

Akilleksen vauhti hiipui loppukaudesta (Kuva: Olli Ilander)

Akilleksen vauhti hiipui loppukaudesta (Kuva: Olli Ilander)

Jääpallokausi lähestyy loppuaan, kun Bandyliigan pronssiottelu pelataan huomenna perjantaina ja loppuottelu lauantaina. Pronssista taistelevat runkosarjan voittanut Porvoon Akilles sekä sarjakakkonen Mikkelin Kampparit. Finaalissa taistelevat puolestaan OLS Oulusta sekä Jyväskylän JPS.

Pronssiotteluun jääminen on Akillekselle varmasti pettymys, sillä komeasti sujunut runkosarja näytti jo siltä, että porvoolaiset pystyisivät ottamaan seuralle ensimmäisen kultamitalin 19 vuoteen. Edellisen kerran Porvoossa on päästy mitalin makuun vuonna 1987, joten pronssikin maistuisi varmasti pitkän tauon jälkeen. Mikkelissä jääpallo on kovassa nosteessa ja Kampparit ovatkin saalistaneet mitaleita nyt jo kolmena vuotena peräkkäin. Mitaliputkelle halutaan varmasti jatkoa.

Akilleksen ratkaisijaosastolta nousee esiin erinomaisen kauden pelannut Jukka Loukkola sekä pudotuspeleissä hieman runkosarjavauhdistaan jäänyt Rasmus Lindqvist. Yleensä otteluiden alkuhetkillä vahvimmillaan ollut Kampparit taas toivoo onnistumisia runkosarjan pistepörssin voittaneelta Kimmo Huotelinilta. Muilta osin Kampparien ratkaisijaosasto on tasainen sakki, joskin hieman pistetahdistaan pudotuspeleissä hyytyneeltä Eetu Karhuselta saattaa löytyä hihastaan vielä ässiä.

Finaalin lähtökohdat ovat mielenkiintoiset. OLS on Bandyliigan kestomenestyjiä peräti 36 mitalillaan. JPS:lle mitali on lajiaan vasta ensimmäinen. OLS:n hyökkäyspeli on ollut läpi kauden sarjan tehokkainta, kun taas JPS:n puolustuspeli on lukeutunut sarjan kärkikastiin. Tilastojen valossa Oululaiset ovat olleet tehokkaimmillaan ensimmäisellä puoliajalla, kun taas Jyväskylässä ottelut on ratkottu enemmälti jälkimmäisellä puoliskolla. Runkosarjassa joukkueiden molemmat kohtaamiset päättyivät vierasvoittoon.

Pikanttina yksityiskohtana JPS ei ole päässyt valmistautumaan finaaliin kuten toivottua, sillä Viitaniemen montun jää ehti sulaa jo pois. Oululaiset ovat sen sijaan saaneet harjoitella rauhallisesti tuttuun tahtiin. Oulussa erityisesti playoffien pistepörssiä johtavilta Jarmo Mälliseltä sekä Petri Paasovaaralta odotetaan loppuottelussa paljon. Jyväskylässä katseet kääntyvät myös mainiot pudotuspelit pelanneiden Mikko Rytkösen ja Tuomas Rintalan suuntaan.

Sekä perjantaina että lauantaina on odotettavissa tiukat ja tunteikkaat väännöt, joista ei kannata jäädä paitsi. Pienet marginaalit ratkaisevat ja selkeitä ennakkosuosikkeja on vaikea nostaa esiin kummastakaan ottelusta.

(Kuva: Olli Ilander)