Rafael Nadal raivosi Nick Kyrgiosille, joka puolestaan huusi yleisölle: ”suut kiinni!”

Turnauksen kakkossijoitettu Rafael Nadal putosi Acapulcon kansainvälisen tennisturnauksen toisella kierroksella Nick Kyrgiosille. Nadal nosti tappion jälkeen metelin ja sanoi ”Kyrgios ei osoita kunnioitusta kilpakumppaniaan ja itseään kohtaan”.

Kyrgios hävisi ensimmäisen erän pistein 3-6, mutta kaatoi Nadalin sen jälkeen kaksi kertaa peräkkäin tie breakin jälkeen ja vei ottelun nimiinsä erin 2-1 (3-6, 7-6, 7-6).

Nadal raivosi Kyrgiosin kikkailusta, sillä mies syötti pallon muutaman kerran alakautta, jolloin hyvin sijoitettuun palloon on erityisen vaikea ehtiä takakentältä, jossa tavallisesti odotetaan syöttöä 1-2 metrin päässä takarajalta.

Myös yleisö reagoi voimakkaasti Kyrgiosin pelitapaan ja Kyrgios vaati yleisöä ”pitämään suunsa kiinni”.

Kyrgios selvitti kolme ottelupalloa ja nousi kolmannessa erässä 6-3-tilanteesta 7-6-voittoon. Ottelun ratkettua Kyrgios kaatui maahan, tuulettaen voittoaan rajusti. Yleisön suuntaan mies vinkkasi laittamalla sormen korvansa taakse, pyytäen heitä hurraamaan äänekkäämmin.

Kyrgioksen buuausten säestämän voiton ratkaisevan pallon näet tästä:





Kansikuva: Xinhua / Barcroft Images

Lähde: Daily Mail, Youtube