”Täällä on huomannut kuinka iso asia vastustajillemme on ollut kohdata Suomi”

Juha Kivilehto on Suomen puolustuksen johtohahmo. Kuva: Anssi Koskinen

Juha Kivilehto on iskenyt kolmeen karsintapeliin tehot 0+5. Kuva: Anssi Koskinen

Saimme haastatteluun Suomen salibandymaajoukkuetta MM-karsinnoissa edustavan Juha Kivilehdon. Suomi on pelannut karsinnoissa kolme ottelua kaataen Espanjan 10-1, Puolan 10-2 ja Ukrainan murskalukemin 38-0. Suomi kohtaa turnauksessa vielä lauantaina lohkon ennakkoon kovimman joukkueen Venäjän ja sunnuntaina Ranskan.

Mitäs Puolaan kuuluu?

Puolaan kuuluu erittäin hyvää, mitä nyt kova tuuli on tehnyt pakkasesta hieman purevamman. Muuten kaikki sujunut loistavasti.

Pari matsia lämmittelyä ja Ukrainaa vastaan sitten perjantaina aukesi ketsuppipullo?

Pelit ovat menneet aika pitkälti niinkuin oli ennakkoon tiedossa, että me pidämme palloa ja vastustaja yrittää sumputtaa minkä osaa ja kerkiää. Parissa ensimmäisessä pelissä emme ehkä olleet niin tehokkaita kuin olisimme voineet olla. Ja täytyy muistaa, että tämä oli vasta Ukrainan kolmas maaottelua kautta-aikain.

Millaiset olosuhteet on paikanpäällä olleet? Puolaa vastaan katsomossa oli huikea meno ja katsojiakin kivasti yli 1100.

Olosuhteet täällä ovat mitä mainioimmat. Sekä maalaisidyllinen hotellimme kuin halli jossa pelaamme ja harjoittelemme ovat olleet hyviä. Joten olosuhteet ja puitteet ovat kunnossa. Katsomossa on joka ottelussa ollut erittäin hieno tunnelma. Laji selvästi kiinnostaa ja kasvattaa suosiotaan koko ajan.

Olette kuulemma treenanneetkin täysillä. Onko treenit syöny energiaa peleistä ja millaisissa olosuhteissa olette leiritystä päässet viettämään?

Olemme treenanneet kerran päivässä.  Aina kun Suomen maajoukkue harjoittelee on harjoituksessa kova vauhti ja tempo. En kuitenkaan näe asiaa niin, että harjoittelu olisi mitenkään pois pelillisestä valmiudestamme, päinvastoin.

Mitä uutta Suomella on tuoda pelillisesti MM-kisoja ajatellen?

Varmasti on tulossa paljonkin uusia asioita MM-kisoihin, mitä oli edellisissä kisoissa. Sekä pallolista- että pallotonta pelaamista ollaan muokattu. Tämä turnaus palvelee meitä hyvin varsinkin pallollisen pelaamisen harjoittelussa joka on ollut teemamme tässä turnauksessa.

Oma mielipide karsinnoista? Suomihan sieltä jatkoon selviäisi vaikka divarijoukkueella. Mitä hyötyä luulet Suomelle karsinnoista olevan? Ja millaista on pelata pelejä selvästi heikompia joukkueita vastaan?

Omasta mielestäni karsinnat ovat hyvä asia. Vielä näkyy lajimme tasoerot maiden välillä, mutta tässä asiassa on hyvä ajatella myös lajimme tulevaisuutta. Täällä varsinkin on huomannut kuinka iso asia vastustajillemme on ollut kohdata Suomi. Heille nämä pelit tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden kohdata maailman huippuja. Tämä osaltaan vie varmasti lajia ja sen tasoa eteenpäin, vaikka numerot ovatkin välillä surullisen isoja. Turnaus toimii myös erittäin hyvänä harjoituksena MM-kisoihin, saadaan viettää yhteistä aikaa ja opetella uusia asioita peleissä, eikä vain keskenämme harjoituksissa.

Suomi-Venäjä klo 13 suorana alla olevasta linkistä: