Tänak mustana hevosena Jyväskylään

Jyväskylän MM-ralli käynnistyy vajaan viikon päästä Harjun erikoiskokeella. Ennakkoon ajatellen suurimmat suosikit tulevat Volkswagenin leiristä. Todennäköisimmin kilpailun voittotaistelu käydään Jari-Matti Latvalan ja Sebastien Ogierin välillä.

Virolainen Ott Tänak ei lähde ennakkosuosikkina ralleihin, mutta voi yllättää. (Kuva: Hannu Kumpulainen)

Virolainen Ott Tänak ei lähde ennakkosuosikkina ralleihin, mutta voi yllättää. (Kuva: Hannu Kumpulainen)

Siitä huolimatta on suuri mahdollisuus sille, että taisteluun tulee joku heidän ulkopuolelta. Edellisessä Puolan rallissa toiselle sijalle ajanut virolainen Ott Tänak on vahva ehdokas kisan mustaksi hevoseksi.

Puolan sorateillä ajettu ralli osoitti, että Tänakilla on mahdollisuudet taistella jopa kilpailun voitosta, kun kaikki menee nappiin. Puolassa tosin Ogierin sekä Latvalan epäonni nosti Fordilla ajavan virolaisen voittokantaan kiinni.

Tänakilta puuttuu edelleen tililtään voitto ja sen saavuttaminen kauden vaikeimmassa rallissa voisi olla miehelle unelmien täyttymys. Tietä kohti voittoa siivittää myös runsaslukuinen virolaisyleisö, joka Keski-Suomen tienvarsilla on Tänakille hurraamassa.

Märtinin jalanjäljillä

Ott Tänak ei olisi ensimmäinen virolainen, joka Suomen rallin valloittaisi. Vuonna 2003 Markko Märtin juhli hieman jopa yllättäen voittoa Jyväskylässä. Nykyisin Märtin toimii Tänakin managerina ja pyörittää omaa rallitallia Tallinnassa.

Märtinin ura loppui vuoden 2005 Walesin rallissa, jossa virolainen ajoi rajusti ulos. Rytäkässä kuoli hänen kartanlukijansa Michael Park. Parkin kuolema sai Märtinin lopettamaan uransa välittömästi. Hän ajeli tuonkin jälkeen vielä satunnaisia testejä ja osallistui vuonna 2010 Rally Estoniaan.

Tänak on ajanut WRC-luokassa vuodesta 2009 lähtien. Tuosta vuodesta alkaen hän on osallistunut myös Jyväskylän MM-ralliin. Paras sijoitus miehellä Jyväskylästä on viime vuonna tullut viides sija. MM-sarjan kokonaistilastossa Tänakin paras sijoitus on kahdeksas sija, jonka hän saavutti vuonna 2012.

Jyväskylän MM-ralli ajetaan 28.-31.07.2016.

Kansikuva: Hannu Kumpulainen