Meeke jo lähes varma voittaja – Latvala putosi kyydistä

Jyväskylän MM-rallissa nähtiin aamulla Kris Meekelta täydellinen suoritus, kun se suoraan sanottuna tyrmäsi Jari-Matti Latvalan Ouninpohjassa. Meeke löi suomalaisen peräti 13,4 sekunnilla. Tuon jälkeen ei Latvalalla ole ollut enää sanottavaa kilpailussa.

– Ei sitä eroa ajamalla enää saa kiinni, Latvala ilmoitti pettyneenä.

Mahdollisuuksia toki on vielä, mutta se vaatisi teknistä ongelmaa brittiläisen autossa. Meeke on ajanut koko ajan virheettömästi, kun taas muilla on ollut ohjelmaa erikoiskokeilla. Virheettömyys on suurin syy, miksi mies kärjessä viilettää, mutta osansa on tietysti lähtöpaikallakin.

– Ei se lähtöpaikka viime vuonna vaikuttanut niin paljoa kuin nyt. Täällä oli niin puhtaat tiet ja Kris oli silloin samoilla sijoilla, niin silloin pystyttiin tasapäin ajamaan, Latvala vertasi viime vuoteen.

Lähtöpaikka on määräytynyt sekä perjantaina että lauantaina pistetilanteen mukaan, jolloin MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier on lähtenyt pätkälle ensimmäisenä. Latvalan lähtöpaikka on ollut neljä ja Meeken kahdeksas. Ensimmäiset autot ovat saaneet aurata irtohiekat pois, kun taas Meeke on päässyt puhtaalle tielle ajamaan.

– Jos katsotaan tätä viimeisintä erikoiskoetta ennen huoltotaukoa, niin siellä ei ollut irtosoraa ollenkaan, niin oltiin hyvin nipussa, Latvala kommentoi.

Iltapäivällä, kun on ajettu kolme erikoiskoetta, johtaa Meeke kilpailua jo 41,2 sekunnin erolla Jari-Matti Latvalaan. Edessä on vielä yksi erikoiskoe, Saalahti. Sunnuntaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta, mutta voitto näyttää menevän Meekelle.

Kansikuva: Hannu Kumpulainen