Ennakko: Jaksaako Kouvola tänä vuonna loppuun saakka?

Yksi kesän mielenkiintoisimmista joukkueista tulee olemaan Kouvolan Pallonlyöjät. Povasimme viime kaudella Kouvolasta sarjan mustaa hevosta, mutta kauden hyvin aloittanut ja kesätauon tienoilla pudotuspelipaikasta kamppaillut Kopla jäi lopulta yhdeksännelle sijalle. Tänä vuonna ei voida enää puhua mustasta hevosesta, vaan Kouvolassa tavoitellaan tosissaan paikkaa pudotuspeleissä vahvistuneella joukkueella.

Muutokset

Kopla vahvistui juuri ennen sarjakauden alkua kohupelaajankin maineessa kylpevällä Pasi Kokkosella (Hyvinkää), ja jo aiemmin joukkueeseen liittyivät paluumuuttaja Matti Latvala (Kitee) sekä Vimpelissä mitaleita kahminut Matias Rinta-aho.

Lähtölistalla oli Mika-Matti Ojala (Haminan Palloijlijat), Kiteelle matkustanut Jani AhonenJuho Toivola (Koskenkorva) ja talvella seuraan siirtynyt Iiro Haimi, joka joutui lopettamaan uransa selkävammojen takia.

Runko on pysynyt ihailtavan hyvin koossa, ja mainitut kolme täsmähankintaa tuovat runsaasti menestyskokemusta muuten nuoreen joukkueeseen.

Viime kaudella kesken kauden pelinjohtotehtävät jättänyt Mikko Hylkilä käsittelee viuhkaa tänä kesänä Seinäjoella, ja täksi kaudeksi vastuu siirtyi kokeneen Eero Pitkäsen harteille. Pitkän linjan kymenlaaksolainen pesäpallovaikuttaja ei missään nimessä ole Kouvolassa vieras kasvo, vaan hän on toiminut jo vuosia Koplan organisaatiossa johdattaen mm. miesten joukkueen hopealle kauden 2009 päätteeksi. Sittemmin työtä on tehty omien junioreiden parissa, joista osa pelaa tulevana kesänä edustuksen paidassa.

Ulkopeli

Joni Rytkönen on avainasemassa Kouvolan kauden kannalta. Kuva: Juha Tamminen/AOP

Joni Rytkönen on avainasemassa Kouvolan kauden kannalta. Kuva: Juha Tamminen/AOP

Yksi viime kauden kompastuskivistä oli surkea ulkopeli. Joukkue päästi viidenneksi eniten juoksuja koko sarjassa (7,7/ottelu). Ongelmia oli tasaisesti joka puolella kenttää. Oikeastaan vain 1-vahti Sasu Toikka saa puhtaat paperit. Toki joukkue kärsi pitkin kautta loukkaantumisista ja kokoonpano eli, mutta kyllä Superia pelatessa pallot pitää silti saada kiinni.

Kouvolalla on olemassa harvinainen ase nykypäivän miespesäpallossa: lukkari. Joni Rytkönen on yksi sarjan harvoista lukkareista, joka pelaa peliä ja on luonteeltaan tarpeeksi härski pelaamaan haastavalla pelipaikalla. Mies on kuitenkin kärsinyt sekä loukkaantumisista että taistellut syöttönsä kanssa, joten lopullista läpimurtoa eliittiin ei ole tullut.

Rytkönen, Toikka ja Vimpelissä kopparin tonttia hoidellut Rinta-aho muodostavat uskottavan etukenttämiehityksen, mikä helpottaa koko muun kuusikon ulkopelityöskentelyä. Linjassa legendaarinen Anssi Lammila jatkaa 2-polttajana ja Latvala ottaa itseoikeutetusti paikkansa 2-vahtina. 3-puolelle on olemassa useita eri variaatioita. Kolmikko Roope Koskelainen-Matti Saukko-Konsta Hyötynen ratkaisevat keskenään 3-vahdin ja 3-polttajan paikan, ja voi olla että kesän aikana rotaatio pyörii vahvana. Lähinnä paikat ratkaisee se, halutaanko Saukkoa peluuttaa jokeriosastolla etenijä-vaihtajan roolissa.

Kopparipari Tommi Mäentausta-Juho Hacklin on – tai on ainakin ollut aiempina kausina – kauniisti sanottuna virhealtis. Mäentausta tekee paluun ”taakke” vuoden tauon jälkeen ja tulee saamaan osakseen loppumatonta pommitusta. Hacklinilta odotan jälleen kerran tasonnostoa takakentällä. On hyvin todennäköistä että Kokkonen ottaa Mäentaustan paikan toisena kopparina.

Koppareiden ja Rytkösen onnistuminen määrittää hyvin pitkälle Pallonlyöjien kauden. Ainekset hyvään on olemassa, mutta jos lautasen äärellä nähdään neljä eri miestä (kuten viime kaudella Jesse Eskelinen, Lassi Vuorela, Rytkönen ja Hyötyläinen), kausi voi päättyä jälleen farssiin. Kaiken kaikkiaan ulkopeli kuitenkin vaikuttaa ehjemmältä viime kauteen verrattuna.

Sisäpeli

Sasu Toikka jatkaa nousuaan Suomen eliittikotiuttajiin. Kuva: Jukka Rasimus/AOP

Sasu Toikka jatkaa nousuaan Suomen eliittikotiuttajiin. Kuva: Jukka Rasimus/AOP

Kouvolan rosterista löytyy runsaasti nopeita jalkoja. Kevään testeissä peräti kahdeksan pelaajaa iski alle neljän sekunnin lukemat 30m juoksutestissä, nopeimpina hurjan ajan 3.68 juossut Saukko sekä neljä sadasosaa hitaammin viilettänyt Rytkönen. Lisäksi nopeat Mäentausta ja Teemu Nurmio eivät juosseet testiä ollenkaan. Nopeus antaa pelinjohtaja Pitkäselle runsaasti valttikortteja peluutuksen suhteen.

Viime kaudella Kouvola kärsi kotiutusongelmista. Joukkueen lyötyjen saldo näytti kauden päätteeksi vain 185, mikä oli neljänneksi vähiten koko sarjassa. Toivola ja pitkin kautta väläytellyt Toikka tekivät numerolla sen mihin pystyivät, mutta pääkotiuttaja Ossi Meriläisellä jäi parannettavaa tälle kaudelle. Vaikka vasemmalta sivaltava Meriläinen löi kaudella 48 (2+46) juoksua, onnistumisprosentti mailan varressa oli vaatimaton 37,64. Tulevalla kaudella lukeman pitää nousta vähintään yli neljänkymmenen, mielellään 45 tietämille.

Käytettävissä oleva materiaali puoltaa peluutusta yhdellä pitkällä kärjellä. Mäentausta-Lammila -kaksikko muodostaa toimivan parivaljakon kärkeen ja Hacklin sekä täksi kaudeksi tullut Kokkonen omaavat hyvät vaihtolyönnit.

Latvala ja Rinta-aho tuovat kaivattua leveyttä kotiutusarsenaaliin, mikä osaltaa ottaa paineita pois Toikalta ja Meriläiseltä pitkässä keskipalkissa. Jokeriosastolta Pitkänen saa myös rakennettua Nurmion ja Kokkosen myötä tilannetta, ja kaiken kaikkiaan paketti näyttää hyvältä.

Vahvistusten myötä uskomme KPL:n lyövän pitkälle yli 200 juoksua kesän runkosarjan aikana.

Sijoitus

Kouvola on selkeästi vahvistunut viime kaudesta, jolloin paikka pudotuspeleissä jäi kahdeksan pisteen päähän. Sisäpeli vaikuttaa lupaavalta, joten katseet kohdistuvatkin räpylähommiin. Kouvolassa painopiste tulee olemaan tulevalla kaudella pitävässä ulkopelissä, ja sen pitävyys määrittelee kauden sijoituksen.

Mikäli miehet, tai lähinnä Rytkönen, pysyy ehjänä, uskomme että KSS Energia Areenalla pelataan syksyllä pudotuspelejä kolmen kuivan kauden jälkeen. Taistelee sijoista 6-8.

Loppumietelmä:
Kouvolassa tulevaisuus näyttää valoisalta. Joukkue on rakennettu hyvin ja siitä löytyy sopiva sekoitus oman juniorimyllyn läpikäyneitä pelaajia ja kokeneita kettuja. Taustaorganisaatio tekee pyyteetöntä työtä niin junioripuolella (mm. Lammila ja Pitkänen) sekä toimiston puolella. Erityiskiitos lähtee KPL:n tiedotustiimille, joka on ihailtavan aktiivinen ja herättää kiinnostusta ja pitää yllä mielenkiintoa läpi vuoden.

Todennäköinen kokoonpano

1. Tommi Mäentausta 2k
2. Anssi Lammila 2p
3. Juho Hacklin 3k
4. Matti Latvala 2v
5. Sasu Toikka 1v
6. Matias Rinta-aho s
7. Matti Saukko 3p
8. Joni Rytkönen L
9.  Konsta Hyötyläinen 3v
10. Ossi Meriläinen
11. Teemu Nurmio
12. Pasi Kokkonen (jossain vaiheessa kautta hyppää numerolle 2 tai kolme ja 2-koppariksi -> Mäentausta jokeriksi?)

Kolme väitettä Kouvolan kaudesta 2015

1. KPL selviää pudotuspeleihin
2. Joukkue lyö yli 220 juoksua runkosarjassa
3. Matias Rinta-aho lyö yli 50 juoksua runkosarjassa

Kuvat:
Oletus: Jukka Rasimus/AOP
Teksti: Juha Tamminen/AOP

Muokattu 18.14: Juha Kokkonen lisätty kokoonpanoon