Ennakko: Joko pronssi kirkastuu, Joensuun Maila?

Kolmen edellisen kauden pronssimitalisti Joensuun Maila lähtee jälleen kirkastamaan mitaliaan tulevalle kesälle. Viime kaudella JoMa sijoittui runkosarjassa sijalle kaksi, vain pisteen päähän runkosarjan voittaneesta Vimpelistä. Välierissä Sotkamo pisti joensuulaiset lauluun peräti 3-0, eikä viime kaudellakaan ollut Joensuun vuoro lyödä kiilaa kahden mahtiseuran väliin. Miten käy tällä kaudella?

Muutokset

Suurin muutos joukkueessa nähtiin, kun professori Janne Vuorinen hyppäsi laikoista sivuun ja vastuun otti ”nuori” ja lupaava Petri Pennanen. Kiteellä Suomen mestaruuden pelaajana voittanut Pennanen on tehnyt uskomatonta työtä joensuulaisen pesäpallon ja urheilun kehittämisen eteen, ja nyt hän pääsee unelmajobiinsa pelinjohtajan paikalle.

Pelaajapuolella Joensuussa ei tapahtunut mitään radikaalia. Viime kaudella aivoinfarktin kärsinyt Sami Joukainen siirtyi naapuriseuraan ja tulijapuolella Timo Kallio tuo lisää jalkoja joukkueeseen. Lisäksi omista lahjakkaisista nuorista on kasvamassa vastuunkantajia Joensuun rosteriin ja erityisesti tulevalla kaudella kannattaa seurata Joukaisen saappaita täyttämään tulevaa jäätävää mörssäriä Aaro Laukkasta.

Lähtijäpuolella ainoa iso menetys oli Jouni Itävalon siirtyminen Kankaanpäähän. Muiden lähtijöiden kohdalla ei voida puhua nimimiehistä, vaikka kokenut sotaratsu Ville Ikonen olikin iso pala Joensuun takakenttää. Väitämme, että JoMa on vahvistunut pelaajapuolella tulevalle kaudelle.

Pennanen löi vielä viime kaudella 30 juoksua Jyväskylän Lohelle. Kuva: Riku Orpana

Aikoinaan kovakin pelimies Petri Pennanen ottaa Joensuun laikat taikasormiensa väliin. Kuva: Riku Orpana

Sisäpeli

Joukkueella on useita variaatioita ja joensuulaisilla on mahdollisuus pelata ainakin runkosarjassa kahdella laadukkaalla kärjellä. Pitkään loukkaantumisista kärsinyt Lauri Kivinen alkaa olemaan jo ulkopeliterässä ja hän voi olla tarvittaessa iso pala joukkueen ykköskärkeä. Todennäköisesti kauden aikana kokeillaan eri variaatioita ykköskärjessä ja lopullinen ykkösnyrkki rakentuu pudotuspelien lähestyessä. Laaja sisäpelimateriaali antaa myös mahdollisuuden pienentää tiettyjen pelaajien kuormaa tiukassa ottelurytmissä, kun laadukkaita ykköskorin miehiä löytyy myös kakkoskärjestä tuuraamaan ykköskärjen miehiä.

Joukkueen syömähampaat tulevat olemaan tutut kaverit, kun Mikko Kemppainen, Timo Kallio ja Tuomas Jussila rakentelevat pesiä täyteen Juha Niemelle ja Aleksi Rautiaiselle. Mielenkiintoista nähdä miten ovela Peni Pennanen lähtee peluuttamaan joukkueen sisäpeliä. Uskon, että yllätyksellisyyttä on luvassa ja merkkiä ei säästellä pelkästään pakkotilanteisiin. Viimeisimpien Joensuusta kantautuneiden tietojen mukaan Rautiainen istutetaan jokeripaitaan, jotta Pennasen ”pesistietokoneeksi” tituuleeraama mies pääsee kunnolla lyöntihommiin!

Ulkopeli

Vuonna 1983 syntynyt lukkari Mika Väisänen on kasvanut kansallisen – tai voitaneen sanoa myös kansainvälisen – tason lukkariksi vanhoilla päivillä. Ei Väisänen mikään Kohonen ole, mutta kovalla työllä hän on antanut joukkueellen mahdollisuuden taistella voitoista koviakin joukkueita vastaan. Pienikokoinen ja sähäkkä lukkari elää tempollaan ja matalan rajamailla olevalla syötöllään, mikä sotkee varsinkin huonoja kaarijoukkueita urakalla kesän aikana.

Suurin kysymysmerkki on miten JoMa asettelee viime kaudella loistaneen etukentän. Jussila pelannee vaihtotilanteet edelleen etukentällä, mutta kuka ottaa Itävalon isot saappaat etukentällä? Linjaan joukkueelta löytyy vahvoja miehiä, mutta takakenttä tulee olemaan edelleen joukkueelle kysymysmerkki. Palaako loukkaantumisesta talven aikana kärsinyt Jonne Kemppainen taakse vai kuka ottaa paikan Teemu Juntusen aisaparina takakentän herrana ja hidalgona?

Viime kaudella Joensuu otti ulkopelissä aimo harppauksen menestysreseptiä kohti, kun se päästi runkosarjassa vähiten juoksuja. Parannusta edelliskauteen tapahtui peräti 68 päästetyn juoksun verran, joten trendin jatkuessa myös pudotuspeleissä, on joukkueella mahdollisuus haastaa Vimpeli ja Sotkamo.

Sijoitus

Joensuulle olisi elintärkeää napata tänä vuonna runkosarjan voitto, jolla se välttäisi välierissä Sotkamon ja Vimpelin. Tällä hetkellä nämä kaksi joukkuetta on paperilla vielä joensuulaisia edellä, mutta kausi on pitkä ja mitä tahansa voi tapahtua. Joka tapauksessa Joensuussa tullaan pelaamaan tälläkin kaudella mitaleista.

Kolme väitettä Joensuun kaudesta 2016

1. Petri Pennanen valitaan Idän pelinjohtajaksi

2. Joukkue nappaa neljännen pronssimitalin putkeen

3. Aaro Laukkanen lyö yli 30 juoksua

Kansikuva: J-P Hirvonen

Tsekkaa myös Faneille.comin 1X2-pesiskisa sunnuntain avauskierrokselle – tarjolla Ruutu+ -koodeja ja pelirahaa!