Kantaako Pesäkarhujen flow Virkiää vastaan?

Naisten Superpesiksen välierät aloitetaan viime kauden finalistien kohtaamisella. Miesten tapaan myös naisissa pelataan vuoropäivinä, joten pesisniiloille riittää jännättävää! Pystyykö nuorentunut Pesäkarhut Porista haastamaan hallitsevan mestarin Lapuan Virkiän?

Hallitseva mestari himoaa jo neljättä

Lapuan Virkiä on ollut naispesäpalloilun kuskin paikalla jo kaudesta 2011. Silloin päättyi Kirittärien mestaruusputki ja valtikka onkin pidetty vakaasti lakeuksilla. Jyväskyläiset olivat ainut joukkue, joka pystyi kaatamaan lapualaiset runkosarjassa, joten asetelmat myös välieriin ovat selvät.

Kaksi päästettyä juoksua ottelua kohden ja 10,5 tehtyä. – silloin on otteluita vaikea hävitä. Virkiän materiaalista onkin oikeastaan varsin vaikea etsiä heikkoa kohtaa. Ulkopeli on tiivistä sarjan parhaan lukkarin, Jenna Kammi-Rahnaston, johdolla ja sisäpelistä löytyy riittävästi nopeutta ja kolme kuumaa lyöjäjokeria ( Maija Kaappola – Janette Lepistö – Enni Kylä-Kause) iskemään ratkaisevat juoksut. Salmiakkiosastolle tulitukea antoivat tai vastuun itselleen suorastaan varastivat Saija-Maria Saari ja Elina Mäki. Kaksikko iski kolmeen otteluun yhteistehot 4+11 lyötyä ja 14 tuotua!

Lapualaiset tietävät, että tosipelit alkavat viimeistään nyt. Poria vastaan joutuu jo suorittamaan, Vuokatin yli pystyi kävelemään.

Pesäkarhut piristyi uudesta pelinjohtajasta

Pesäkarhujen kausi on ollut varsinaista vuoristorataa. Alkukausi näytti tutulta porilaiselta pelaamiselta, ainakin pisteiden valossa. Voittoja tuli mukavaan tapaan, kunnes joukkue sukelsi kuukauden tappioputkeen. Tämän jälkeen pelinjohtaja Risto Ojanperä sai tehdä tilaa hänen apumiehenään toimineelle Sami Österlundille, joka onnistui nostamaan Pesäkarhut uuteen liitoon ja vaihteeksi kuukauden voittoputkeen.

Österlund sai entisestään sulkia hattuunsa, kun puolivälierissä kaatui Petri Kaijansinkon johtama paikallisvastustaja Rauman Lukko. Tilanteiden rakentelemisesta edelleen päävastuu osuu kapteeni Carita Toiviaiselle, jonka eteen tulisi aina saada etenijä. Kärki Milla Lindströmin ollessa sairastuvalla tämä onkin hankaloitunut ja Toiviaisella on välillä ollut edessään tyhjä kenttä. Meri Kylänpää on kuitenkin paikannut mainiosti loukkaantunutta Lindströmiä ulkopelissä. Toiviaista eteenpäin iskevä Susanne Ojaniemi on pelannut vahvaa kautta. Kokemuksen ja tasaisuuden puuttuminen on vielä hieman näkynyt otteissa, sillä etutilanne voi hänen lyöntivuoronsa jälkeen muuttua niin ajolähdöksi kuin palolliseksi 0-tilanteeksi. Ojaniemi tuleekin olemaan keskeinen tekijä Porin pärjäämisen kannalta.

Pesäkarhut ei Lukkoa vastaan herkutellut tehdyillä juoksuilla eikä Lapua tule varmastikaan päästämään porilaisia ainakaan helpommalla. Rauman Mirka Rintamäki ei pelannut missään nimessä huonoa ensimmäistä kautta lautasen äärellä, mutta Kammi-Rahnasto on kuitenkin lukkarina täysin eri planeetalta.

Arvio:

Hallitsevan mestarin menoa ei pysty pysäyttämään, sen verran ylivoimanen Virkiä on tällä kaudella Naisten Superpesiksessä ollut . Pori pystyy kotonaan fanaattisen yleisönsä turvin haastamaan ja voittamaan ehkä jopa jakson lapualaisilta, mutta Lukkarilassa nähdään finaaleja myös tänä syksynä. Virkiä siis jatkoon 3-0.

Kauden keskinäiset kohtaamiset:

Pori – Lapua 0-2 (0-4, 1-4)
Lapua – Pori 2-0 (4-2, 2-1)
Pori – Lapua 0-2 (0-8, 0-1)
Lapua – Pori 2-0 (1-0, 3-2)

Otteluohjelma Lapua – Pori:

Ti 26.8 Lapua-Pori 17.30
To 28.8 Pori-Lapua 17.30
La 30.8 Lapua-Pori 13.00, Veikkaus-TV
Su 31.8 Pori-Lapua 17.00 (tarvittaessa)
Ti 2.9. Kempele-Jyväskylä 17.00 (tarvittaessa)

Kuva: Pekka Tuominen