Tekstin alkuun pieni ajatusleikki, vaikka aiheesta onkin leikki kaukana. Pelaat jääkiekkoa tosissasi jääkiekkoliiton alaisessa sarjassa tai ammattilaisliigassa. Olet harrastanut lajia monia vuosia ja uhrannut sen eteen monia työtunteja. Rakastuit lajiin pienenä isäsi vietyä sinut katsomaan otteluita läheiseen jäähalliin. Pidit heti alusta alkaen lajin luonteesta: vauhtia, laukauksia, harhautuksia, taklauksia, maaleja ja maalivahtien komeita pelastuksia. Kaiken tämän nähtyäsi päätit, että sinusta tulee isona jääkiekkoilija.
Kasvoit isommaksi ja aloit ymmärtämään lajin sääntöjä. Opit, että kiekkoa ei voi kuljettaa vapaasti vastustajan siniviivan yli muista pelaajista välittämättä, koska on olemassa paitsiosääntö. Ymmärsit, ettei kiekkoa voi heittää ennen keskiviivaa toiseen päätyyn, jos tasakentällisin tulee hätä omassa päässä, koska siitä seuraa pitkä kiekko.
Tiedostat, että peliin kuuluu säännöt, joita täytyy noudattaa, jotta peli näyttäisi siltä miltä se nyt näyttää sinun silmiisi: hienolta ja rakastettavalta. Kului vuosia ja olit saanut viettää lajissasi useita hienoja hetkiä, etkä ollut huomannut sen säännöissä olevan mitään vikaa.
Yhtäkkiä kuulet, että rakas lajisi aiotaan viedä sinulta pois. Pelin sääntöjä tullaan muuttamaan niin radikaalisti, että se muuttuu aivan erilaiseksi. Aivan kuin sen tilalle olisi kehitetty jokin uusi peli. Uusissa jääkiekon säännöissä joukkueesi täytyy saada enemmän laukauksia maalia kohden kuin vastustajalla erän jokaisen viisiminuuttisen aikana. Jokaisen viiden minuutin ajanjakson jälkeen enemmän laukauksia saanut joukkue saa tehtyjen maalien lisäksi tililleen extramaalin. 15 minuutin pelin jälkeen mennään erätauolle, mikäli toinen joukkue johtaa; ainoastaan tasatilanteessa erää pelataan kokonaiset 20 min.
Miltä sinusta tuntuisi, kun kuulisit että lajisi sääntöjä oltaisiin muuttamassa yhtä radikaalisti? Tällä hetkellä tätä tilannetta eletään pesäpallon puolella, mikäli uusia sääntöjä kehittäneet Pesäpalloliiton puuhamiehet saavat tahtonsa läpi.
Pesäpallo-ottelut eivät ole liian pitkiä
Viime vuosina pesäpalloväen keskuudessa on keskusteltu paljon pelin aktiivisuuden kehittämisestä ja otteluiden liian pitkästä kestosta. Asiassa harmittavin puoli on, että tätä keskustelua on käyty lähinnä vain liiton päättäjien kesken, jotka ovat ilmeisesti kuulleet mm. televisioyhtiöiltä negatiivisia kommentteja pesäpallon pitkäveteisyyteen liittyen. En ole kuullut kenenkään pelaajan suusta toiveita tai ajatuksia, jotka puoltaisivat pelien lyhentämistä ja sääntöjen näin radikaalia muuttamista.
Olemme tilanteessa, jossa lajista vastaavat päättäjät ovat kiinnostuneempia ulkopuolisten tahojen toiveista lajin muuttamiseksi kuin itse lajia vuosia harrastaneiden ja sen eteen työtä tehneiden ihmisten mielipiteistä. On selvää, että lajia pelataan yleisölle ja lajihenkilöiden on tärkeää tehdä asioita sen eteen, että ihmiset kiinnostuisivat lajista ja toisivat sitä myöten rahaa ja ihmisiä pesäpallon piiriin. Asiaa täytyy osata ajatella monelta kantilta. Täytyy myös tehdä valinta, kummalta kannalta ajatellaan: pesäpallon harrastajien tai lajissa mukana olevien seuratoimijoiden vai valtaväestön? Valtaväestöllä tarkoitan ihmisiä, jotka eivät ole mukana pesäpallossa muuten kuin satunnaisesti maksavan katsojan roolissa.
Minun ja monen muun pesäpallossa mukana olevan henkilön mielipide on, että mahdollisen pesäpallon sääntöjä koskevan muutoksenhalun täytyy lähteä lajin sisältä, ei sen ulkopuolelta. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli valtaosa pesäpalloseuroissa vaikuttavista henkilöistä, kuten pelaajista, on lajin sääntöjen muuttamisen kannalla, niin vasta siinä tapauksessa on syytä miettiä muutoksia. Mikäli muutoksen halu lähtee lajin ulkopuolelta laji-ihmisten mielipiteistä välittämättä, ollaan pahasti hakoteillä.
Ongelmat ovat muualla kuin säännöissä
Suomen mestaruuden voittaneen Vimpelin ja Sotkamon tasoero muihin joukkueisiin on liian iso. (All Over Press)
Pesäpalloväen on myönnettävä, että tällä hetkellä lajimme ei voi hyvin ja sitä täytyy saada kehitettyä, jotta pesäpallon kiinnostus Suomessa ei hiipuisi enää nykyisestä tilanteesta alaspäin. Pesäpallon nykytilanteesta ja sen kehittämisestä parempaan suuntaan isoimman vastuun kantaa luonnollisesti lajiliitto, mutta vastuussa ovat yhtälailla kaikki pesäpalloihmiset ympäri Suomenmaan.
Pesäpalloliiton päättäjien tulee miettiä ratkaisuja ja tehdä asioita, jotka edesauttaisivat lajimme kiinnostuksen nousua katsojien silmissä. Pesäpalloihmisten taas tulee tehdä kovasti töitä sen eteen, että ihmiset löytäisivät lajimme ja seuroihin riittäisi junioreita sekä seuran eri tehtävissä toimivia henkilöitä. Pesäpallo ei ole Suomessa ainoa urheilulaji joka on tilanteessa, jossa harrastaja- ja yleisömäärät ovat vähentyneet viime vuosina. Nuoriso liikkuu koko ajan vähemmän eivätkä ihmiset seuraa urheilua paikanpäällä enää entisaikojen malliin.
Lajit kilpailevat kovasti keskenään harrastajista, tekijöistä, sponsoreista ja yleisöstä. Oman osansa näihin haasteisiin ovat tuoneet raskaat talousajat, ihmisten kasvanut vapaa-ajan arvostus sekä digitalisaatio, joka on tuonut mukanaan erilaiset mobiililaitteet ja vähentänyt ihmisten liikkumista niin lajiharrastajina kuin urheilun seuraajina. Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet ovat kovia ja jokaisella lajilla on todella kova työ saada pidettyä itsensä pinnalla tällä hetkellä vallitsevassa tilanteessa.
Pesäpalloliitossa on ilmeisesti tultu siihen tulokseen, että paras tapa vastata näihin edellä mainittuihin haasteisiin lajin nostamiseksi takaisin kukoistukseen, on muuttaa pesäpallon sääntöjä. Ajatus siitä, että pesäpallon kiinnostavuus nousisi sääntömuutosten ansiosta, kuulostaa utopialta. Säännöt ovat urheilussa jokaiselle lajille todella vahva perusta ja pyhä asia. Pesäpallo on Tahko Pihkalan kehittämä lähes pelkästään Suomessa pelattava laji ja sen takia sen sääntöjä on kansainvälisiin lajeihin verrattuna helpompi muuttaa. Silti sääntöihin kajoaminen on aina todella radikaali ja iso ratkaisu ja se vaatii aina vahvan myönnytyksen sekä selkeän yhteisen mielipiteen muutoksen puolesta erityisesti lajia harrastavien puolelta. Olen vahvasti sitä mieltä, että pesäpallon kiinnostuksen lisäämiseen täytyy olla jokin muu keino.
Työtunnit oikeisiin asioihin
Oma tuntemukseni tästä asiasta on, että tällaisella sääntömuutosajatuksella on Pesäpalloliitossa lajin eteen työtään tekevien ihmisten helppo pestä kätensä kaikesta muusta lajin eteen tehtävästä työstä, kuten markkinoinnista ja seurojen kehitys- ja avustamistyöstä.
Pesisliikkeen ykkösprioriteetti on tehdä töitä sen eteen, että ihmiset löytäisivät lajimme ja seuroihin riittäisi junioreita sekä eri tehtävissä toimivia henkilöitä. On väärin hakea syitä lajin heikolle tilalle sen säännöistä ja tällä verukkeella uhrata kalliit työtunnit sääntömuutosten miettimiseen. Näin saadaan myös luotua kuva, että lajin kehittämisen eteen tehdään jotain ja todelliset ongelmat ja niiden ratkaisu jäävät taka-alalle. Usko omaan juttuun ja tekemiseen on selvästi hävinnyt.
Olen aivan varma, että nykyisenlainen pesäpallo kelpaa pelaajille, yleisölle ja yhteistyökumppaneille sellaisenaan, kun kaikki perusasiat hoidetaan oikein ja ammattitaidolla. Pesäpalloliike tarvitsee osaavia henkilöitä, jotka osaavat tehdä asioita pelaajatuotannon ja seuratoiminnan kehittämiseksi. En usko, että yksikään juniori olisi valmiimpi aloittamaan pesäpalloharrastuksen kuullessaan, että siinä on uudet säännöt. Sama pätee ammattitaitoisiin valmentajiin, jotka ovat tottuneet lajiin sellaisena kun se on heille monet vuodet näyttäytynyt.
Sääntömuutoksilla pyritään selvästi miellyttämään ennen kaikkea televisioyhtiöitä, mutta liitolla on myös vahva kuvitelma, että tämä uusi ”dynaaminen” ja ”aktiivinen” pesäpallo toisi lajille uusia katsojia. Asiasta ei ole minkäänlaista varmuutta. Itse pelkään niiden ihmisten puolesta, jotka ovat seuranneet lajia vuosikausia. Nyt heidän pitäisi opetella katsomaan täysin uutta lajia ja kokea se mieleisekseen. Jokainen pesiksestä ymmärtävä osaa kuvitella millaisia tilanteita uudet säännöt tulisivat pelissä aiheuttamaan. Sääntömuutokset näyttävät liiton herrojen silmissä varmasti paperilla hyvältä, mutta tärkein kysymys on miltä peli tulisi näyttämään kentällä. Uskon, että liiton sääntökeksijöillä ei ole tästä harmainta aavistusta.
Ihmisten kiinnostus ansaittava muilla keinoilla
Sääntömuutokset eivät tuo harrastajia ja tekijöitä pesäpalloon. Olisin myös todella yllättynyt, mikäli yleisö olisi jotenkin kiinnostuneempi tästä uusilla säännöillä pelattavasta pesäpallosta. Ihmisiä kiinnostavat pesäpallossa kaikista eniten hyvät pelaajat ja joukkueet. Sen lisäksi ottelutapahtuman pitää nykypäivänä pystyä tarjoamaan pelin lisäksi jotain muuta oheisohjelmaa.
Pesäpalloliiton mielipide pesäpallopelistä on tällä hetkellä ilmeisesti se, että pelaajat pelaavat tylsän näköistä pesistä liian pitkään. Itselleni tämä ajatus kuulostaa siltä kuin häpeäisimme omaa lajiamme ja toivoisimme, että pelit olisivat lyhyitä, ettei ihmisten tarvitsisi katsoa pesäpalloa liian pitkään. Suosittelen katsomaan sukulaislajiamme baseballia. Baseball on todella kiinnostava pallopeli aivan niin kuin pesäpallo. Ottelut keräävät valtavat määrät yleisöä ja laji on säilynyt kiinnostavana, vaikka sen sääntöihin ei ole tehty kuin muutamia muutoksia sen pitkän historian aikana.
Baseball-ottelut kestävät keskimäärin neljä tuntia ja otteluissa on todella paljon tyhjiä ja pitkäveteisiä hetkiä. Silti baseball-ihmiset eivät ajattele, että tylsät hetket olisi karsittava minimiin ja ottelutapahtuma pitäisi saada tiivistettyä pariin tuntiin. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ottelutapahtuma kiinnostaa ihmisiä. Katsomossa on hyvä tunnelma ja siellä on mukava seurustella ihmisten kanssa nauttien samalla virvoitusjuomia. Voisimmeko mekin yrittää tehdä jotain asioita ottelutapahtuman ja kiinnostavuuden kehittämiseksi ja jättää toimivat säännöt ennalleen? Ainoa tervetullut sääntö on rajoittamaton lyöjien väliin jättäminen nollatilanteessa.
Pesäpallon uudet sääntöehdotukset:
- Molempien jaksojen ensimmäisessä vuoroparissa ja supervuoroparissa lyönnit aloittaa pelaaja numero 1. Muissa vuoropareissa joukkue voi aloittaa lyönnit haluamastaan kohdasta lyöntijärjestystä.
Seuraus:
Sisävuorojen kesto lyhenisi radikaalisti, koska lyönnit tulisivat katkeamaan usein lyöntijärjestyksen puoleen väliin. Peräpään lyöjät eivät löisi pelin aikana välttämättä ollenkaan. Taktinen puoli peluutuksesta menettäisi merkitystään. Pelinjohtajan ei tarvitsisi enää miettiä lyöntijärjestyksen katkeamiskohtaa, vaan tehtävä muuttuu lähes pelkästään merkinnäyttäjäksi. Samoin ulkovuorossa puolustettaisiin jokaisessa vuorossa samaa hyökkäystä vastaan riippumatta siitä, kuinka hyvin se edellisessä vuorossa torjuttaisiin.
”Puoli joukkuetta jää ilman sisäpelivastuuta. Se on ollut ennenkin vähäinen kakkoskärjillä, niin nyt se on aikalailla nollissa. Tässä ei ole mitään järkeä!” –Mikko Kanala, ViVe
- Viimeisen pitävän otteen saanut kapteeni saa valita, aloittaako joukkue sisä- vai ulkovuorolla. Jaksopeleissä toisen jakson aloittaa sisävuorolla ensimmäisen jakson hävinnyt joukkue.
Seuraus:
Ottelut mahdollisesti hieman lyhenisivät, mikäli peli ei menisi supervuoroon. Parhaat joukkueet tulisivat pelaamaan ulkovuorolla aloittamissaan otteluissa pääsääntöisesti kuusi sisävuoroa entisen seitsemän sijasta. Jokeripelaajille saattaisi ottelun puolivälissä tulla todella pitkiä taukoja lyöntivuorojen välille. Yhden sisävuoron vähennys tulisi näkymään tilastomerkintöjen vähenemisenä. Järkyttävästi tämä sääntö aiottaisiin levittää myös juniorisarjoihin ja entisestään vähentää harrastajilta mahdollisuuksia osallistua peliin.
”Tämä on turha sääntö. Tarkoittaisi sitä, että pelit pyrittäisiin aloittamaan sisältä, jolloin ei voitaisi jäädä 6 sisävuoroon.” –Niilo Piiponniemi, SoJy
- Sisävuoro päättyy kolmen palon lisäksi siinä tapauksessa, mikäli sisävuorossa ei ole tullut kolmea juoksua siihen hetkeen mennessä, kun vuoron aloittanut pelaaja tulee toisen kerran lyöntivuoroon.
Tämä on huonoin sääntömuutosehdotus ikinä!
Tarkoituksena on sisävuorojen pituuden rajaaminen yhteen lyöntikierrokseen. Seuraus:
Kolmen juoksun saaminen yhden sisävuoron aikana on todella vaikeaa ja moni sisäpelijoukkue tulee tyytymään nykyiseen tyyliin ’yksi juoksu per sisävuoro’-taktiikkaan. Ulkopelijoukkue tulee saamaan varhaisessa vaiheessa mahdollisuuden perääntyä rajoille ja päättää vuoron lyöjien loppumiseen, koska sisäpelijoukkue ajautuu helposti tilanteeseen, jossa täytyy lyödä läpi uusien juoksuntekomahdollisuuksien saamiseksi. Näitä tilanteita ovat kaikki kahden palon tilanteet ja kohdat, joissa on jäljellä kolme lyöjää, eikä juoksuja ole vielä syntynyt. Vihaan ajatusta niistä tilanteista, joita tämän säännön tuloksena syntyy, kun ulkopelijoukkueet keskittyvät jatkossa toisen juoksun estämisen sijaan minimoimaan läpilyönnin riskiä ja kyttäämään takapaloja. Jaksot tulevat ratkeamaan kolmen juoksun säännön ansiosta helposti yhteen lyöntiin, koska takaa-ajajan asemasta on entistä vaikeampi nousta. Toiselle lyöntikierrokselle pääseminen on parin juoksun tappioasemassa lähes mahdotonta, koska ulkopelijoukkue voi keskittyä takapaloilla puolustamiseen ja läpilyöntien estämiseen. Nykyisellä kahden juoksun säännöllä sisäpeli muuttuu lähes aina yhden juoksun yrittämiseksi kahdella palolla, kolmen juoksun säännöllä samaan tilanteeseen ajaudutaan jo yhdellä palolla.
”Pelinjohtaja päättää lopulta peluutuksen ja taktiikan, mutta pelin aktivoittamisen kannalta, voi tämä sääntö johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.” –Mikko Kemppainen, JoMa
Tapetaanko pesäpallo vai annetaanko elää?
Mikäli nämä muutokset jostain ihmeen syystä tulisivat käyttöön ensi kaudelle Superpesikseen sekä Ykköspesikseen, tulee entinen pesäpallo kuolemaan. Tällaisia muutoksia tehtäessä pitäisi aina olla alla käytännön kokemuksia sääntöjen toimivuudesta. Hallipelit eivät ole parhaita paikkoja kokeilla uusia sääntöjä. Itse voisin kokeilla näitä ehdotettuja sääntöjä ensi kesänä, vaikka suomensarjan pohjoislohkossa ja siirtäisin ne vasta sen jälkeen käyttöön, JOS säännöillä saataisiin aikaan pesäpallossa toivottua tulosta.
Näin suuret muutokset muuttavat pesäpalloa niin suuresti, että vanhoilla säännöillä pelattua ja uudella säännöillä pelattavaa pesäpalloa ei voi verrata keskenään. Uudessa pesäpallossa syntyviä tilastoja ei voi eikä pidä verrata entisiin, koska ne eivät ole vertailukelpoisia. Tämä tarkoittaa sitä, että uudessa lajissa syntyviä kärkilyöntejä ja juoksuja ei voi verrata edelliskausilla pelatun vanhan pesäpallon vastaaviin, koska ne syntyvät täysin erilaisten sääntöjen puitteissa. Toivottavasti näin ei kuitenkaan tarvitse tehdä, eikä uusilla säännöillä pelattavaa pesäpalloa tulla pelaamaan ainakaan ilman todisteita niiden toimivuudesta ja vanha hyvin sääntöjen puolesta toimiva pesäpallo saa pysyä elossa.