Seinäjoki kohtaa Joensuun kierroksen huippukamppailussa

Juha Niemi on iskenyt kahteen otteluun kahdeksan juoksua. (Juha Levonen)

Juha Niemi on iskenyt kahteen otteluun kahdeksan juoksua. (Juha Levonen)

Superpesis jatkuu juhlien lomassa sunnuntaina viiden ottelun kierroksella. Ennakkoon mielenkiintoisimmat ottelut nähdään Seinäjoella ja Kiteellä, kun JymyJussit saavat vieraakseen kahdessa viime ottelussa heräämisen merkkejä esittäneen Joensuun, ja kahdessa peräkkäisessä ottelussa ilman pisteitä jäänyt Pattijoen Urheilijat matkaa Kiteen vieraaksi. Kierroksen muut ottelut ovat Kouvola – Alajärvi, Jyväskylä – Hyvinkää ja Koskenkorva – Vimpeli.

Seinäjoki – Joensuu

Olipahan kummallinen ottelu maanantai-iltana Ilkka-areenalla, kun isäntäjoukkue JymyJussit voittivat Pattijoen Urheilijat 2-0. Tuosta ottelusta jäi itselleni paha maku suuhun, sillä pelin taso oli huonoa kaikin puolin ja ottelua oli tylsä seurata. Kaikki kunnia isännille, vähemmän virheitä tehnyt joukkue voitti tuolloin, ja täytyy myöskin antaa erityismaininta J-P Vainionpään lyöntikunnolle. Ottamattomia ovat tällä hetkellä miehen kumurat jatkeille.

Sunnuntaiseen kamppailuun saapuu kuitenkin aivan eri tason joukkue. Siinä missä raahelaiset ovat muutaman viime kierroksen aikana tuskailleet (sisä)pelinsä kanssa, Lauri Kivisen ja Eino Järvelän paluiden myötä ulkopeliään rauhoittamaan päässyt Joensuun Maila alkaa olla vakuuttavassa kunnossa. Kahdella viime kierroksella vastustajat (Koskenkorva ja Kankaanpää) ovat jääneet jalkoihin juoksuerolla 24-4, mikä kertoo kaiken oleellisen joensuulaisten ylivoimasta. Mikko Kemppainen on ottanut itselleen ison roolin numerolla yksi, ja Tuomas Jussila yhdessä Kivisen kanssa ovat siirrelleet Sotkamon Jymyn kasvattia kovilla prosenteilla eteenpäin. Joensuu on saanut tärkeitä palottomia ajolähtöjä ja sitä kautta saanut useampia kotiutusyrityksiä: Koskenkorvaa ja Kankaanpäätä vastaan miestä päästiin lyömään kotiin peräti 41 kertaa. Juha Niemi alkaa lämmetä kelien myötä, ja kahdessa ottelussa onkin kertynyt kahdeksan lyötyä juoksua. Taustatukea on tullut Aleksi Rautiaiselta ja Sami Joukaiselta. 

Joensuun sisäpeli on alkanut näyttää odotetun vahvalta, ja odotan innolla, onnistuuko Seinäjoki hyökkäämään Joensuun vaihtotilanteiden kimppuun.

Yli-Hirvelä mahdollisesti sivussa

Isäntäjoukkue lähtee aavistuksen verran haastavista lähtökohdista, kun alkukaudella mainiosti esiintynyt Veli-Pekka Yli-Hirvelä on mitä todennäköisimmin ottelusta sivussa jalkavamman takia. Velpen poissaolo näkyy sekä ulko- että sisäpelissä. Numerolla yksi yli 80 % varmuudella kentälle pitkin kesiä ja vuosia viipeltävä mies vie ison määrän etenemisvoimaa mukanaan. Sitä tuomaan nostettiin nuori Tero Tyynelä, jonka läpimurtoa miesten Superpesikseen povasimme jo ennen kautta. Ulkopelissä Markku Hylkilä nähdään hänelle tutulla paikalla kolmoskopparina, Tuomas Raunio jatkaa 2-puolella.

Ottelun ratkaisu

Ottelu ratkeaa pitkälti siihen, onnistuuko Seinäjoki pitämään vastustajan kovan sisäpeliarsenaalin kurissa. Ilkka-areenalla ei koleassa kelissä maanantaina juuri tilannetta nähty, mutta sunnuntaina tilanne voi olla eri. Lukkari Viljanen ei ole kummoinen pompun eliminoija, joten Joensuun Jussilalla, Kivisellä ja kumppaneilla on kaikki aseet käytössään. Odotan kuitenkin Joensuun lähtevän ottelun alkuun iskemään tylyjä pystäriratkaisuja vaihtotilanteissa ja tuomaan sitä kautta happea sisäpeliin.

Toinen tekijä on lyöjämörssäreiden kohtaaminen. Itsekin Seinäjoella (junioreissa) uransa aikana pelannut Juha Niemi kohtaa J-P Vainionpään. Miehet pelasivat aikanaan Nurmon Jymyssä samalla kaudella, joten muutama sana pelin lomassa varmasti vaihdetaan. Luvassa on melkoinen rallattelu, kun molempien miesten mailoista lähtee todella kuivia iskuja tällä hetkellä. Vainionpäältä vaaditaan täydellistä onnistumista yrityksissään, sillä uskon Joensuun luovan reilusti enemmän 3-tilanteita. Vierailla on lisäksi Rautiainen ja Joukainen, joten on vaikea nähdä Vainionpään voittavan ottelua yksin isännille.

Seuraa näitä asioita: Vainionpään kumura. Onhan se nyt ihan huikea, täysin ottamaton. Mutta miten Joensuu pelaa lyönnin pois? Linjassa on sen verran nopeita jalkoja, joten minua kiehtoisi nähdä vanha kunnon pertsa syvällä tapilla Vainionpään ollessa lyömässä. Tyynelä ulkokentälle! Haluamme nähdä miehen linjassa, laitetaan kaveri kovaan paikkaan rohkeasti. Pää kyllä kestää. Mika Väisäsen syöttötyöskentely. Kankaanpäätä vastaan syöttötuomari Kääriäisellä oli ollut melkoisen erikoinen linja, mikä aiheutti harmaita hiuksia ja yhden vapaataivaljuoksun. Lehtereille kuului pelinjohtaja Vuorisen kommentti Väisäsen syötöistä  ”Ota varman päälle!”.

Joensuu voittaa puhtaasti 0-2 paremman sisäpeliosaamisensa takia. Juoksuja nähtäneen runsaanlaisesti.

Kitee – Pattijoki

Toni Laakson syöttötyöskentelyn varovaisuus kummastutti Vimpelissä. (Juha Levonen)

Toni Laakson syöttötyöskentelyn varovaisuus kummastutti Vimpelissä. (Juha Levonen)

Enpä ole aikoihin nähnyt niin huonoa ottelua Raahelta kuin mitä maanantaina näin. Järkyttävä määrä sisäpelivirheitä söivät mahdollisuuden voittoon. Etenkin Paavo Pellon lähes kymmenkunta merkkivirhettä jäi mieleen pahimpana esimerkkinä. Lisäksi vajaa kolme vuoroa sössittiin kopinnosto- ja tyhmiin takapaloihin, joten missään nimessä tyytyväinen ei voi olla. Torstaina kovassa kevätvireessä oleva Kouvola haki pisteet Pattijoelta, joten tässähän on orastavan tappioputken mahdollisuus!

Lähtökohdat otteluun

Kolmella voitolla kautensa aloittanut Kitee lähtee otteluun myös kahden ottelun tappioputkessa, kun se joutui toteamaan torstaina Vimpelin paremmakseen Saku Kapasen paluuottelussa. Paikan päältä tulleiden tietojen mukaan Vimpeli kuitenkin voitti lähinnä hyvän onnen ja Kiteen huonon onnen ja suoritusten ansiosta, kuin oman paremmuutensa myötävaikutuksella. Isoin huomio ja huoli kohdistui kuitenkin lukkari Laakson syöttötyöskentelyyn. Lautasen äärellä esiintyi varovainen mies, ja ensimmäinen toiveeni onkin, että kyseessä oli vain hetken harha katsojien tarkoissa silmissä. Joka tapauksessa yhden ison vapaataivaljuoksun Vimpeli sai, ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten Laakso kokoaa itsensä virkaveli Topi Kososta vastaan. Yksi vaihtoehto tietenkin on, että nuori Antti-Jussi Toropainen nähtäisiin lautasen äärellä.

Pattijoen Kouvola-ottelu oli huomattavasti parempaa pesäpalloa kuin Seinäjoella nähty, mutta ottelussa isäntäjoukkue kaatui heikkoon kotiutukseen. Päävastuun kantajat Pelkonen, Viittanen ja Mäkelä olivat vaisuja onnistuen vain kolmesti 15 yrityksestä. Joten syitä tappioon ei tarvitse etsiä sen kauempaa. Toki pientä, eikä niinkään pientä, jossittelua jätti toisen jakson viimeisen tasoittavalla syntynyt Kouvolan tasoitusjuoksu, joka näytti Jyväskylään asti selvältä palolta. Pienten marginaalien peleissä tuomareillakin on joskus iso rooli, ja näin kävi torstaina. Jatkotilanteesta vahvaa alkukautta pelaava Kouvolan jokerikotiuttaja Ossi Meriläinen paineli pallon kolmosjatkeelta maisemiin ja Kopla vei ”turhien juoksujen” avulla jakson lopulta selkein 2-6 lukemin. Parempaa peli siitä huolimatta oli, ja odotankin vieraiden esiintyvän huomenna jälleen astetta paremmin.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat runkosarjassa kaksi kertaa. Kiteellä pelatussa ottelussa Raahe oli parempi supervuoroparin jälkeen, Raahen Rännärillä pelattu ottelu päättyi suoraan 2-0 raahelaisille.

Ottelun ratkaisu

Ottelusta tulee tasainen, pienten marginaalien taistelu. Molemmat joukkueet ovat vahvoja ulkopelissään ja mitään juoksujuhlaa tuskin nähdään, vaikka Rantakenttä avara onkin. Isännillä on aavistuksen verran tasaisempi materiaali sisäpelissä, mutta vastaavasti vieraiden ykköskärki Pelto-Kosonen-Kemilä on valtakunnan eliittiä ja kotiuttaja Marko Pelkonen on hyvänä päivänä täysin pitelemätön. Lisäksi Timo Kallion paluu tuo lisää vaihtoehtoja sisäpelin peluutukseen, joten käännän katseeni ulkopeliin ja siellä erityisesti lukkaritoimintaan. Huomisen ottelun voittaa se, kumman lukkari onnistuu paremmin. Ja nähdyn perusteella Kosonen ottaa huomenna Laakson päänahan.

Seuraa näitä asioita: Lukkarityöskentely, ks. yllä. Pesis ja comebackit. Ihanaa, kun kentälle kärrätään jo uransa lopettaneita pelaajia pelaamaan sen sijaan että ajettaisiin määrätietoisesti omia junioreita kehiin. Jos ei ole junioreita, niin miksei h*******sä siihen ole kiinnitetty huomiota viisi vuotta sitten? Kiinnitetäänkö siihen huomiota nyt? Vastatkaa tähän tai joudun kirjoittamaan aiheesta gradun. Miten onnistuvat kärjet? Meneekö Pelto kentälle, tietääkö hän merkin? Kuka pelaa Kiteen kärkenä, tekeekö Kapanen paluun numerolle kaksi?

Jyväskylä – Hyvinkää

Enpä olisi uskonut ennen kautta, että sunnuntaina Hippoksella pelataan sarjan jumbokamppailu Kiri – Hyvinkää. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kautensa umpisurkeasti, eivätkä selitykset auta. Nyt on tekojen aika. Kiri kamppailee loukkaantumisten kanssa (Rajala, Koivula, Virolainen, Kiukkonen) ja herrojen poissaolo näkyy kotiutusvoiman puutteena. Kiri on lyönyt kaudella vasta 18 juoksua (kolme/ottelu), millä määrällä on äärimmäisen vaikea voittaa. Ulkopeli on antanut mahdollisuuden voittaa jaksoja, mutta kun ei niitä juoksuja saada lyötyä.

Hyvinkää, voi Hyvinkää. Missä olet, johtajuus? Lue tästä enemmän.

Lähtökohdat lyhyesti

Hyvinkäällä on edessään pakkovoitto, sillä muuten loppuu seurajohdon kärsivällisyys, tai ainakin sen pitäisi loppua. Joukkue ei ole yhtenäinen ja se tarvitsee kipeästi joko muutosta tai voittoja, mielellään molempia. Kovin tavoittein kauteen lähteneen Hyvinkään otteet eivät vakuuta, joten myös isäntäjoukkue Kirillä on yllätyksen paikka.

Lähtökohtaisesti vieraiden materiaali on kuitenkin niin paljon parempi (etenkin Kirin loukkaantumisten myötä), että mikäli Tahko keskittyy pelaamiseen, tullee se ottelun myös viemään. Tahkon onnistui voittaa molemmat otttelut viime kaudella, joten Kiristä on mieluisia muistoja. Oman lisämausteensa otteluun tuo yhä aavistuksen verran pehmeä ja hidas Hippoksen alusta, mikä vaikuttanee ottelun juoksumäärään alentavasti.

Ottelun ratkaisu

Mikäli Hyvinkää saa puhallettua yhteen hiileen ja keskittyy pelaamiseen, tulee se ottelun voittamaan. Jyväskylä on vaikeuksista huolimatta onnistunut haastamaan vastustajiaan lähes ottelussa kuin ottelussa, joten helpolla voitto ei irtoa. Juho Määttälä on Kirin sisäpelin sydän tällä hetkellä ja mieheltä kaivataan onnistumisia yhdessä Ilkka Ylitalon kanssa, jotta isännillä olisi mahdollisuus. Ja JOS kotijoukkue saa hurmoksen päälle ja onnistuu kotiutuksissaan, ken tietää huomenna Hippoksella juhlitaankin kotijoukkueen voittoa?

Seuraa näitä asioita: Hyvinkään, eikun Kirin, eikun hä. Kenen pelaajia? Kirissä nähdään Tahkon kasvatit Miikka Matikka ja Taneli Rantatorikka, Hyvinkäällä Kirin kasvatti Kimmo Carlsson. Kuka puree ja ketä? Atte Brandt löi debyyttiottelussaan Alajärveä vastaan kaksi juoksua ja nousi heti Kirin kotiutustilastossa jaetulle sijalle kaksi. Meneekö vuonna 1997 syntynyt B-juniori huomenna yksin kärkeen?

Kiintiöderby Koskenkorva – Vimpeli

Lönni on tulossa. Huomenna mies nähdään jokeripaidassa. (Juha Levonen)

Lönni on tulossa. Huomenna mies nähdään jokeripaidassa. (Juha Levonen)

Pelataanko Superpesiksessä yhtään kierrosta ilman Pohjanmaan derbyjä? Vimpeli menetti lukkari Hannu Huuskosen ikävän päävamman myötä ainakin kesäkuun puoleenväliin saakka, mikä asettaa omat haastensa ulkopeliin. Onneksi Vimpelin voitto ei ole pelkästään ulkopelin varassa, vaan Isoketo-Kanala-Haapakoski-Puputti-Hautala-Rinta-aho, Lassila, Kuusisto, Heimonen, Mäkelä, Rantalahti ja Lönnmark pitävät huolen siitä, että vaikka päästettäisiin 10, on joukkueella silti aina mahdollisuus voittaa.

Ottelun lähtökohdat ja ratkaisut

Isoin huoli kaikilla on Huuskosen hyvinvointi, ja toivottavasti mies voi hyvin ja paranee täysin. Hänen toipuessaan Janne Heimonen debytoi lautasen äärellä. Näin nuoren miehen otteita muutama kausi takaperin Kirin paidassa ja hän vakuutti minut silloin. Kova käsi, hyvä tolppa, pelinlukukin toimii. Ei huolta, Heimonen hoitaa joten käännetään katseet altavaastaja Koskenkorvan Urheilijoihin.

Kossu on pelannut ajoittain yllättävän hyvin. Joukkueen sisä- ja ulkopeli ovat sarjan keskikastia, mutta heillä on Dahlström. Lyöjätilaston kolmonen nauttii kotikentällä pelaamisesta ja iskee noin 50 % onnistumisella juoksuja yksittäisistä paikoista. Mikäli Vimpeli mielii varmistaa puhtaan voiton, tulee sen yrittää pitää Jeren yritykset minimissään. Jos ei ole ruokaa, ei tule myöskään juoksuja ilman läpilyöntejä. Siinä piileekin Vimpelin isoin fokus huomiselle: läpi ei palloa saa päästää. Koskenkorva on ikävä joukkue, jos se saa hurmoksen päälle läpilyönnin kautta. Jok’ikinen äijä tiputtelee sen jälkeen kääntövarsia, pomppuja ja kuppereita ilman huolta huomisesta, usein vielä kovalla onnistumisprosentilla. Mikäli Vimpelin kakkospuoli kestää, on se lähellä puhdasta 2-0 voittoa.

Seuraa näitä asioita: LÖNNI on tullut takaisin! Henkilökohtaista suosiotani nauttiva Tuomo Lönnmark nähdään huomenna jokeripaidassa, mikäli Faneille.comin puskaradion tiedot pitävät paikkansa. 3-1, 1-14, 1-2. Noihin lukemiin päättyivät jaksot viime vuonna Korvalla. Onko sunnuntaina luvassa samanlainen matsi?

Kouvola – Alajärvi

Kouvolan meno ei tunnu hyytyvän sitten millään. Ja mikäs siinä, alkukauden yllättäjiä seuraan aina mielenkiinnolla ja toivon, että lentokeli jatkuu pitkälle kesään saakka. Huomenna sarjakolmosen vieraaksi Kymenlaaksoon saapuu Alajärvi, joka nappasi kauden avausvoittonsa Jyväskylän kustannuksella torstaina.

Ottelun lähtökohdat ja ratkaisut lyhyesti

Olen huudellut Aki Oravan perään jo jonkin aikaa, ja jatkan huutelua. Merkkejä paremmasta on jo nähty, mutta odotan edelleen miehen lopullista purkautumista. Isoimmat ongelmat Alajärvellä ovat olleet sisäpelissä, kun ukkoa ei ole saatu kotia toivotulla tavalla. Esimerkiksi Seinäjokea vastaan Ankkurit veivät 3-tilanteet 17-10, mutta hävisivät ottelun käytännössä Jukka-Pekka Vainionpäälle jaksoin 1-2.

Kotijoukkue pelaa iloista Hawaii-pesistä (älkää kysykö, en kerro), ja jokainen jätkä nauttii pelaamisesta. Onnistumisia tulee laajalla rintamalla ja vaikka joukkue on ajoittain taipunut, se ei ole missään vaiheessa katkennut (suorahko lainaus Koplan sivuilta, jotka ovat muuten hyvät!). Ossi Meriläinen on ollut vahva, kuten povasin kausiennakoissani. Mäentausta-Lammila purkaa 0- ja 1-tilanteen lähes idioottivarmasti, ja myös Juho Hacklin on onnistunut kohtuullisesti numerolla kolme. Kotiuttajille on riittänyt ruokaa, ja miestä on isketty kotiin jo 47 kertaa tällä kaudella. Lukema on muuten kolmanneksi eniten koko sarjassa. Samaan aikaan ulkopelin fokus on pitänyt, eikä helppoja virheitä ole tullut. Mikäs siinä on voittaessa?

Sunnuntaina ottelu ratkeaa siihen, kumpi joukkueista onnistuu kotiutuksissaan paremmin. Alajärvellä on sisäpelipotentiaalia, mutta toistaiseksi se on jäänyt vain potentiaaliksi. Kouvola sen sijaan on onnistunut omalla tasollaan, ja kasvanut itseluottamus näkyy pelin ratkaisuhetkillä kun miestä isketään onnistuneesti ottamattomilla lyönneillä kotiin.

Pidän Kouvolaa ennakkosuosikkina huomiseen otteluun tasaisempien otteidensa ja sen kuuluisan hyvän draivin takia.

Vedonlyönti

Janne Kainulainen paukutteli viimeksi nätit 3/3 osumat, joten eiköhän ole aika minun palata ruoriin ja pilata kaikki. Ei vain, jatkamme plussalla edelleen ja sunnuntain otteluista lähdetään veikkaamaan voittajia aavistuksen verran kimuranttien rajojen takia.

Uskomme Kouvolan voittavan Alajärven voittavan puhtaasti, jolle saamme kertoimen 1.55. Lisäksi luotamme siihen, että Hyvinkää jatkaa Kirin dominointia, joten suoraa voittoa myös sieltä lapulle kertoimella 1.85. Sitten meneekin kimurantiksi. Olimme Kainun kanssa aluksi samaa mieltä Kiteen ML voitosta (ja jopa suorasta) kertoimella 1.5 (2.15), mutta lukkarikysymys nostaa omat huolensa. Ja jossain vaiheessa Mäkelän Pertsa herää. Minä kävelen tänään Kainun yli ja jätän Kiteen pois lapulta, pääseepähän kuittaamaan seuraavalla kerralla. Suosittelemmekin pelaamaan Alajärveä ja Hyvinkäätä tuplana ja kolmanneksi otteluksi suosittelemme joko Kiteetä (Kainu) tai Joensuun suoraa voittoa (Tapio). Tuplina ja triplana.

Kouvola 1.55
Hyvinkää 1.85

Joensuu 2.25 (ML 1.55)
Kitee 2.15 (ML 1.5)

Over/under -kohteista kaksi maistuvinta ja jopa varmaa ja ilmaista rahaa tarjoaa Seinäjoki – Joensuu yli 10.5 kertoimella 1.72 ja Koskenkorva – Vimpeli yli 13.5 jouksua kertoimella 1.68.

Nordicbetin kohteisiin pääset käsiksi tästä. Muista myös heidän 200 % talletusbonuksensa uusille asiakkaille, siihen pääset käsiksi tästä.

Päivitetty 1.6. klo 09.40 Over/under -kohteet ja kertoimet.