Superpesisennakko: TV-ottelussa Joensuu – Vimpeli

Torstain Superpesiskierroksella pelataan kolme ottelua. Illan huippukohtaamisessa Joensuun Maila saa vieraakseen Vimpelin Vedon, jota Joensuu koulutti viikko sitten tiistaina Saarikentällä jaksoin 0-2. Muissa otteluissa Sotkamo saa vastaansa Seinäjoen ja Hyvinkää Kiteen.

Joensuu – Vimpeli

Kahden jättiläisen kohtaamisessa ei varmasti tilannetta tule puuttumaan. Edellisessä kohtaamisessa viikko sitten Joensuu pystyi lyömään Vimpelin Saarikentällä puhtaasti 0-2. Samalla viikolla kaatui myös Sotkamo, joten Janne Vuorinen on saanut vihdoin haastajien paletin kasaan ja nämä voitot tuovat varmasti lisää itseluottamusta syksyn ratkaisupeleihin. Isäntäjoukkue on saanut Lauri Kivisen palattua sisäpeliinsä lisää virtaa, vaikka numerolla kolme pelannut Henri Litmanen on suoriutunut urakastaan varsin mainiosti. Joensuun kärki Mikko Kemppainen on noussut vihdoin sille tasolle, mitä kaverin juniorivuodet antoivat odottaa. Etenijätilaston 10. sija osoittaa, että Kemppainen kuuluu jo nyt koko sarjan eliittiin etenijäpuolella. Itä-Länsi kutsukaan ei olisi ollut suuri vääryys. Ensi vuonna sitten.

Vimpelillä paluuta vakavan loukkaantumisen jälkeen tekevä Hannu Huuskonen ei vielä ole tositoimissa, vaan mies hakee pelituntumaa Vedon kakkosjoukkueesta. Onni onnettomuudessa, että Jyväskylän Kirin kasvatille ei käynyt päähän kohdistuneessa lyönnissä pahemmin ja Huuskonen pelasi keskiviikkona ensimmäisen ottelunsa loukkaantumisen jälkeen Vedon Suomisarjajoukkueessa. Voi kuitenkin olla, ettei Huuskonen enää pääse parhaaseen pelikuntoonsa ja Janne Heimonen syöttää loppukauden Vedon ottelut. Vimpelin kärki on hirmuisessa iskussa, samoin lyöjäjokeri Janne Mäkelä. Vimpeli odottaa vielä Taikuri Rantalahden heräämistä ja kun tämä nukkuva karhu herää, on Vedon paletti valmis pudotuspeleihin.

Ottelun ratkaisu

Kohtaaminen tulee ratkeaa ulkopelin pitävyyteen, joka tällä hetkellä on aavistuksen verran parempi Joensuun Mailalla. Lukkari Heimonen on suoriutunut urakastaan hyvin, mutta jää virkaveljensä Mika Väisäsen varjoon, joka on jälleen kerran ottanut urallaan kehitysaskelia eteenpäin. Sisällä Joensuun kärki häviää vertailussa Vimpelille, mutta jokerikaksikko Joukainen-Niemi pystyvät tekemään tilannetta lähes vuorossa kuin vuorssa. Näillä puheilla uskomme Joensuun voittavan tänään, joko suoraan tai Supervuorossa. Kivinen ei ole vielä täydessä juoksukunnossa, mutta hän on äärimmäisen käyttökelpoinen vaihtaja-kotiuttajajokeri.

Sotkamo – Seinäjoki

Hiukan pesisstadionilla nähdään voitonnälkäinen Sotkamon Jymy. Moni olisi varmasti ollut valmis kirjoittelemaan kahden perättäisen tappion jälkeen Sotkamon kriisistä, mutta mielestäni pelinjohtaja Mikko Korhosen sanat Joensuu-matsin tiivistävät hyvin kaiken oleellisen: ”Ollaan rauhallisia. Tuli tänään voitto tai tappio, ei se määritä meidän kauttamme millään tavalla.”

Seinäjoki on ollut kauden aikana vahva etenkin kotikentällään, mutta vieraissa on mennyt vähän heikommin. Seitsemästä ottelusta kolme on päättynyt JymyJussien voittoon. Sotkamo on ollut kotonaan voittamaton, tosin Vimpeli ja Joensuu ovat pystyneet nappaamaan itselleen jaksovoitot Hiukasta.

Seinäjoki vei edellisen kohtaamisen Ilkka-areenalla puhtaasti 2-0. Tuossa kohtaamisessa Jussit olivat todella hyviä ulkona ja iskivät sisäpelissä riittävät juoksut. Sotkamo ei onnistunut ilman pomppua haastamaan Seinäjokea ja kun kovat eivät osuneet keppiin, oli tuloksena fiaskomainen yksi lyöty juoksu.

Ottelun ratkaisu

Sotkamon rutiini kääntää ottelun isännille. Keli on ollut Kainuussa läpi päivän sateinen ja kostea, mikä osaltaan vaikeuttaa tilanteenrakentelua. Sotkamolla kuitenkin on laajempi etenemismateriaali ja en usko Seinäjoen pystyvän pysäyttämään kahta kertaa putkeen kolmikkoa Hartikainen-Komulainen-Roope Korhonen. Samaan hengenvetoon on todettava, että vieraiden rosterista puuttuvat edelleen yhdet nopeat jalat, Jussit ovat liikaa Yli-Hirvelä ja Siutlan varassa. Miten onnistuu tänään numerolla 7 pelaava Itä-Länteen erittäin yllättäen valittu Ville Viita? Sotkamo tulee ottelun viemään, mutta tuskin tästä mitään läpihuutojuttua tulee. Juoksumääräksi arvioin Sotkamolle hyvin klassista 6-8, vieraat jäävät kolmeen tai neljään juoksuun.

Hyvinkää – Kitee

Pihkalassa kolmatta kertaa tällä kaudella kohtaavat Hyvinkää ja Kitee ovat tasanneet aiempien otteluiden voitot 1-1. Kesäkuun kolmantena päivänä Pihkalassa pelatussa matsissa Hyvinkää oli melkoisessa hurlumhei-pelissä jaksoin 2-1 (10-5, 4-9, 1-0), ja Kitee voi oman kotiottelunsa jaksoin 2-0 (3-1, 2-0).

Kiteen pelinjohtajalla Sami Purmonen on sekoittanut Kiteen pakkaa illan otteluun, koska alla on todella nihkeä sisäpeliesitys Raahea vastaan. Lukkari Toni Laakso on siirretty jokeriksi ja Kiteen lautasen ääressä tänään häärää kylänmiesten villien huhujen mukaan todennäköisesti jompi kumpi kaksikosta Sami Partanen-Saku Kapanen. Kokoonpanot: Yle:n teksti-TV -sivulta 222.

Ulkopeli on Kiteellä toiminut läpi kauden mallikkaasti, joukkue on päästänyt 15 otteluun vain 62 juoksua, joista Hyvinkää iski yhdessä pelissä 14. Näin ollen 14 muussa ottelussa joukkue on päästänyt vain 3.42 juoksua ottelua kohden, mikä on äärimmäisen kunnioitettava lukema.

Hyvinkää on saanut peliään uomiin vaikea alkukauden jälkeen ja isossa osassa tässä on ollut palaaminen vanhaan tuttuun sapluunaan: iloiseen ja aggressiivinen lyöntipeliin. Sisällä flopiksi ennen kautta haukkumani Juha Puhtimäki on ollut parhaimmillaan pitelemätön, josta osoituksena valinta pesäpallon Itä-Länsi -otteluun lännen joukkueeseen. Myös Juha Korhonen on löytänyt lyöntivirettään, ja jokeriosastolla Riku Rantanen on tiputellut mallikkaasti kumuroitaan ja Petri Kulmala lyö palloa niin kovaa, että osuessaan keppiin vastustajille tulee Pihkalan kentän laitamat tutuiksi.

Ottelun ratkaisu

Jotenkin minusta tuntuu siltä, että isännät juhlivat tänään. Vaikka olosuhteet ovat kunnossa, uskon joukkueiden lähtevän tänään tiukan ulkopelin myötä. Kolmannessa kohtaamisessa vastustajien metkut ovat tulleet jo tutuiksi, ja vaikea on enää kaveria yllättää. Hyvinkään kolmikko Puhtimäki-Korhonen-Rantanen on sisällä varmemmassa kunnossa kuin Kiteen Laakso-Laukkanen-Latvala. Laakso jokerina, joten lyödään Hyvinkään ML voittoa.

Ottelusta uskon tulevan vähäjuoksuisen, ja NordicBetin yli/alle raja 14.5 houkuttelee lyömään alle. Toinen vaihtoehto olisi lyödä Hyvinkään moneyline-voittoa, johon me siis päädymme.

Vedonlyönti

Tänään lapulle Joensuun ML-voitto ja Hyvinkää-Kiteen kiteeläisten lukkarisotkun myötä Hyvinkään ML voitto.

Joensuu ML 1.86
Hyvinkää ML 1,65

Lisäksi ykköspesiksestä mukaan Kuopion voitto kertoimella 3.25

Kuva:

SuperJymy Oy

(Päivitetty klo 16.30, Kiteellä syöttää huhujen mukaan jompi kumpi kaksikosta Partanen-Kapanen)