Tyly arvio: Kankaanpää runkosarjan jumbo

Superpesiskierros saatiin eilen sunnuntaina käyntiin myös Kankaanpään Mailan osalta. Viime kauden ennakossa arvioimme Kankaanpään joutuvan karsivan sarjapaikastaan, ja näin todella kävi. Paikka auringossa varmistui vasta ratkaisevassa viidennessä ottelussa Kempeleen Kiriä vastaan jaksoin 1-0. Tästä kaudesta ei tule yhtään sen helpompi.

Miltei puoli joukkueellista vaihtoon

Viime kauden päätteeksi Kankaanpää menetti muutamia avainpelaajiaan. Kokeneet Marko Nygård, Erno Painilainen ja Antti Rinnevuori sekä nuoremman polven Miika Anttila vaihtoivat maisemaa. Heidän myötään lähti iso määrä sekä sisä- että ulkopeliosaamista.

Tulopuolella oli Pattijoelta siirtynyt vikkeläkinttuinen Lauri Kaartokallio sekä yksi Suomen kovimmista lyöjistä, Petri Kulmala. Lisäksi Kankaanpäähän päätyi nuoria lupaavia pelaajia: Valtteri Kleemola, Roope Reinikka, Mikael Sillanpää ja Atte Brandt. Lisäksi Roni Wahl (aiemmin Vartama) tuli hakemaan uutta nousua uralleen.

Siirtojen myötä Kankaanpää on sarjan nuorin joukkue. Kokeneempien kettujen on kannettava joukkueessa isoa vastuuta ja johdettava esimerkillään, muuten kaudesta tulee todella vaikea.

Lyöntipuolella heikkouksia

Kankaanpäällä on kasassa suhteellisen nopea joukkue. Topias Lilja ja Kaartokallio muodostavat hyvän parivaljakon kärkeen ja tulevat keräämään ison määrän kärkilyöntejä kesän aikana, mutta ongelmat alkavat 1-tilanteen jälkeen.

Numerolla kolme pelaava Pulkkinen jää liian yksin vaihtolyöntivastuuseen Anttilan lähdettyä Seinäjoelle. Jokeriosastolla Petteri Kortelainen ja Kulmala sekä jakkarat hihassa häärivä Jukka Lankinen ovat kaikki puhdasverisiä kotiuttajia, eikä heiltä oikein tahdo löytyä monipuolisia lyöntiratkaisuja 2-tilanteen purkamiseen. Pelkona on, että joukkue joutuu käyttämään sekä Kulmalan että Kortelaisen jo 2-tilanteeseen, eikä näin ollen leveyttä riitäisi kotiutuksiin.

Joukkue kaipaisikin kipeästi Wahlia terveenä ja 100 % kunnossa numerolle kolme.

Joukkue tulee elämään ja kuolemaan ykköskärkensä mukana. Tilanne on ikävä, mutta kakkoskärjestä ei yksinkertaisesti löydy riittävästi osaamista vastuunkantamiseen sisäpelissä.

Tyly arviomme on, että Kankaanpää tulee olemaan sarjan huonoin sisäpelijoukkue.

Ulkopelissä ongelmat etukentällä

Ville-Veikko Olli on kovan paikan edessä. Juha Tamminen/  All Over Press

Ville-Veikko Olli on kovan paikan edessä. Juha Tamminen/
All Over Press

Lähtöpuolella ollut nelikko kuului Kankaanpään ulkopelin tärkeimpiin palasiin. Etukenttä on mennyt uusiksi ja linjastakin vaihtui puolet.

Vanha pesisviisaus kuuluu ”mitä kauempana ongelmat ovat kotipesästä, sen parempi”. Ennakkoon mietittynä Kankaanpään ulkopelin heikkous tulee olemaan heppoinen etumiesarsenaali. Lukkari Ville-Veikko Olli on fyysisesti vielä kehitysvaiheessa ja etukentän nuori kaksikko Reinikka-Jussi Kivelä ovat joutuneet liian kovan oppimispaikan eteen.

Olettaa saattaa, että ilta toisensa jälkeen Kankaanpäätä vastaan hyökätään juuri pienillä vaihtolyönneillä. Tätä kautta vastustajat tulevat saamaan tilannemäärät todella korkeiksi, joten Mailan kauden ja sarjapaikan elinehtona on takatilanteen pitäminen. Pitkässä juoksussa pelkällä takatilanteen puolustamisella voidaan voittaa jaksoja ja yksittäisiä pelejä, mutta apuja pitäisi saada jo nollatilanteesta lähtien.

Summa summarum, Mailan ulkopelikään ei pärjää vertailussa sarjan alemman keskikastin muille joukkueille.

Edessä karsinnat

Kankaanpään pelaajamateriaali on Superpesikseen liian heppoisa. Yksittäisiä pilkahduksia tulee varmasti kesän aikana näkymään, mutta rutiinitason ollessa selkeästi kilpailijoita heikompi Mailan kohtalona on runkosarjan viimeinen sija.

Tärkeimmät ottelut Mailalla tulevatkin olemaan jälleen kerran edessä siintävät alemmat pudotuspelit.

Loppumietelmä

Kankaanpäällä on edessään hyvä tulevaisuus. Seura on yksi junioririkkaimmista Suomessa ja se tuottaa hyviä pelaajia Superpesikseen. Käynnissä oleva murrosvaihe on kuitenkin kova. Jos pelaajat olisivat muutaman vuoden kokeneempia ja valmiimpia, sarjataistelusta tulisi hyvin erilainen. Tällä hetkellä joukkue on yksinkertaisesti liian nuori Superpesikseen.

Mahdollinen kokoonpano

1. Lauri Kaartokallio 3v
2. Topias Lilja 3k
3. Henri Pulkkinen 2k
4. Jukka Lankinen 2p
5. Ville-Veikko Olli L
6. Valtteri Kleemola 2v
7. Roope Reinikka s
8. Jussi Kivelä 1v
9. Teemu Utunen 3p
10. Petri Kulmala
11. Mikael Sillanpää
12. Petteri Kortelainen

Kolme väitettä Kankaanpään kaudesta

1. Kankaanpää tulee olemaan runkosarjan jumbo.
2. Joukkue lyö vähiten juoksuja runkosarjassa.
3. Topias Lilja kerää yli 130 kärkilyöntiä runkosarjassa.