Analyysissä Suomen maajoukkue – Kainulaisen valinta tapetilla

Suomen salibandymaajoukkue aloittaa MM-kisaurakkansa Tallinnassa keskiviikkona. Aiemmin analysoimme Suomen vastustajat ja tarjosimme tietoa vastaan Salibandyliigan Superfinaaliin VIP-aitiopaikkoja. Tarjoamme tätä vieläkin. Nyt analysoimme Suomen joukkuetta.

Kuten jo aiemmin todettua, karsinnat ovat Suomen osalta läpihuutojuttu. Karsinnoilla on kuitenkin todella tärkeä rooli valmistautumiseen joulukuussa pelattaviin MM-kisoihin, koska yhteisiä tapahtumia joukkueella ei ole liikaa tämän vuoden puolella. Tämän takia turnaus palvelee valmistautumista, kun joukkue ryhmäytyy entisestään ja heikompia vastustajia vastaan voidaan hioa tiettyjä taktisiakuvioita entistä parempaan suuntaan.

Maalivahdit:

Maalivahtikaksikkona karsinnoissa torjuu Kaakkois-Suomesta lähtöisin oleva parivaljakko, kun Ruotsin liigassa pelaava Eero Kosonen saa aisaparikseen ensimmäistä kertaa Suomen paidan ylleen pukevan TPS:aa seuratasolla edustavan Pyry Luukkosen. Molemmat maalivahdit ovat isokokoisia ja paikkansa maajoukkueessa ansainneet.

Kosonen on osoittanut pärjäävänsä kansainvälisellä tasolla ja Luukkosen vuosia jatkuneet loistavat otteet poikivat nyt kutsun ensimmäiselle maajoukkuevisiitille. Suomen maalivahtipeli ei tule kaatamaan joukkueen menestyshaaveita tämän vuoden kisoissa, eikä näin tapahdu tulevaisuudessakaan. Tästä suuri kiitos Suomessa tehtävälle loistavalle maalivahtivalmennukselle.

Puolustajat:

Suomen puolustuspää perustuu vahvaan pallolliseen osaamiseen ja tämän nykyisen puolustuskaluston takaa on aika vaikea nousta kisakoneeseen. Mika Kohonen jäi karsintakoneesta viime hetkellä pois ja mukaan nousi viime MM-kisoissa edukseen esiintynyt Classicin puolustaja Janne Lamminen.

Puolustuksen ainoa heikko osa-alue on viivapelotteiden puute. Petri Hakosta voidaan pitää ainoana pakkina, jolla on viivassa todellinen laukaisu-uhka. Kovimmissa otteluissa vastustajat voivat puolustaa omassa päässä Suomea vastaan enemmän keskustan kautta, koska Suomelta puuttuu Nilsberthin ja Östholmin tapaiset pommikoneet viivasta.

Liigasta löytyisi muutama pommittaja, mutta Otto Tikka, Mikko Leikkanen ja Ilari Talvitie eivät ole tällä hetkellä maajoukkuevalmentaja Petri Kettusen listalla ja tuskin ovat MM-kisoja ajatellenkaan. Puolustajien hyökkäyspään tehottomuus nostaa hyökkääjien vastuuta entisestään maalinteon muodossa.

Hyökkäys:

Ainoa yllätysvalinta hyökkäyspäähän on divarissa Lammin Salibandya edustavan 18 -vuotiaan Rasmus Kainulaisen – ei sukua – valinta. Nuorelle pojalle hyvä näytönpaikka ja tutustuminen maajoukkueen tapoihin, mutta silti valinta herättää pientä närää. Kainulainen on loistava pelaaja ja tulevaisuuden maajoukkuepelaaja, jos mies oppii urheilijanelämän periaatteet.

Kainulaisen valinta on siinä mielessä kyseenalainen, ettei nuorukainen ole vielä todistanut juuri mitään. Liigan taso on valovuoden edellä divarisalibandya, ja liigasta löytyy useampi pelimies, jotka ovat osoittaneet pärjäävänsä kovissakin paikoissa. Kainulaisen valinta divarista antaa huonon signaalin samoista pelipaikoista kilpaileville pelaajille, jotka tekevät päivittäin töitä sen eteen, että ovat joukkueissaan isossa roolissa ja haluavat nousta maajoukkeeseen.

Kainulaisen tilalle olisi voitu valita esimerksiksi tasonsa liigan huipulla todistaneet Perttu Puska, Janne Hoikkanen, Johannes Jokinen, Mikko Hautaniemi, Jaakko Hautamäki tai vaikka Valtteri Parviainen. Lisäksi kokeneet Veli-Matti Hynynen, Lassi Vänttinen ja Mikko Kohonen olisivat olleet oivempia valintoja Kainulaisen tilalle, mutta nämä miehet lienevät maajoukkuepelinsä pelanneet.

Korostetaan vielä, ettei valinta ole missään nimessä Kainulaisen vika. Hän on todella lahjakas ja taitava pelaaja, ainoa asia mikä valinnassa kaihertaa on se, että hän pelaa Divarissa, joten näytöt kovasta sarjasta ovat vielä täysin puutteelliset. Luultavammin Kainulainen pelaa hyvät karsinnat, koska vastustajat ovat heikompaa tasoa kuin divarissa. Tästä ei kannata kuitenkaan suuria johtopäätöksiä alkaa tekemään suhteessa MM-kisoihin.

Kohosen jäätyä pois karsinnoista sairastelun takia, nousee puolustajaksi aluksi merkitty Nico Salo todennäköisesti sentteriksi. Näin ollen sentterikolmikko on Jani Kukkola, Joonas Pylsy ja Salo. Tulevia kisoja silmälläpitäen reservistä löytyy vielä ikävästä loukkaantumisesta toipuva Esport Oilersin luottoratsu Oscar Hänninen, jonka kisamatka tulee olemaan kuntoutumisen jälkeen aika varma.

Vasemmalle on tarjolla kolme rightin miestä: Eemeli Salin, Lauri Kapanen ja Peter Kotilaisen tilalle nostettu Casper Pfitzner. Seurajoukkue Happeessa vasemmalla laidalla viilettävä lefti Juuso Heikkinen on vaihtoehto vasemmaksi laituriksi, mutta Heikkinen on esiintynyt maajoukkueessa enemmän oikealla kuin vasemmalla. Näiden herrojen lisäksi Kettunen on peluuttanut usein vasemmalla leftin Jami Mannista, joka on iskenyt koko uransa aikana kovia tehoja oikeana laiturina.

Oikean laiturin tontit täyttävät Miko Kailiala, Mika Moilanen, Manninen, Heikkinen ja Kainulainen. Paikka on auki kolmelle kaverille, joten kierrätystä laitureiden tonteilla nähtäneen karsintojen aikana reilusti.

Suomen joukkue:

#Maalivahditomsyht.
31Eero Kosonen29Växjö Vipers (SWE)38022
48Pyry Luukkonen28TPS, Turku0000
Puolustajat
5Petri Hakonen25Seinäjoen Peliveljet13224
8Juha Kivilehto34FC Helsingborg (SWE)110144256
13Risto Töllikkö24NST-Lappeenranta3371017
20Nico Salo21Classic, Tampere21257
21Tatu Väänänen32SV Wiler-Ersigen (SUI)120255378
27Jonne Junkkarinen25Happee, Jyväskylä16426
30Lauri Stenfors25Viikingit, Helsinki2210212
Hyökkääjät
9Eemeli Salin25Classic, Tampere27121325
11Mika Moilanen29FC Helsingborg (SWE)70532376
12Juuso Heikkinen26Happee, Jyväskylä11415
17Janne Lamminen30Classic, Tampere37101121
18Lauri Kapanen30Tapanilan Erä, Helsinki976341104
19Joonas Pylsy26Tigers Langnau (SUI)7516
22Jani Kukkola29FC Helsingborg (SWE)964866114
56Casper Pfitzner24Esport Oilers, Espoo13303
76Rasmus Kainulainen18Lammin Salibandy0000
81Jami Manninen28SV Wiler-Ersigen (SUI)42311445
87Miko Kailiala22Viikingit, Helsinki249817

Petri Kettunen päävalmentaja
Mika Ahonen valmentaja
Juha Jäntti valmentaja
Henri Toivoniemi mv-valmentaja
Kimmo Nurminen team manager
Aleksi Öhman fysio
Ari Haapalainen hieroja
Juuso Kilpikoski hieroja

Suomen otteluohjelma:

Ke 3.2. Itävalta – Suomi klo 16.00

Pe 5.2. Suomi – Tanska klo 19.00

La 6.2. Suomi – Hollanti klo 13.00

Su 7.2. Viro – Suomi klo 13.00

Kaikki ottelut suorana netistä täältä

Superfinaali aitiossa

Faneille.com tarjoaa nyt Sinulle mahdollisuuden voittaa VIP-liput salibandykauden loppuhuipennukseen, Superfinaaliin, joka pelataan 16.4. Hartwall Arenalla. Superfinaalissa pelaavat naisten ja miesten liigojen loppuotteluun selvinneet joukkueet ja finaali pelataan kerrasta poikki systeemillä ensimmäistä kertaa Suomen salibandyhistoriassa.

Lippuun kuuluu VIP-paikat Hartwall Arenan aitioon ruokailuineen ja juomineen kahdelle. Lippu on muotoa 1+1 eli kisan voittanut lähtee kaverinsa kanssa vippiin.

Näin osallistut

Osallistuaksesi kilpailuun sinun tulee (1) veikata Suomen maalimäärä karsinnoissa ja (2) Suomen paras pistemies kyseisissä karkeloissa. Lisäksi Sinulla tulee olla aktiivinen NordicBetin pelitili, jolle olet pelannut vuoden 2016 aikana vähintään yhden euron. Veikkaukset voi heittää Faneille.comin Facebookiin tämän jutun alle tai sähköpostilla: [email protected].

ESIMERKKIVASTAUS: 100 Jonne Junkkarinen

Lisätietoja kilpailusta tästä

Lähteet: Salibandyliiga ja IFF

Kansikuva: AOP