Fanivideo & Perjantaibetsit viikko 21

"You stay down! Täällä määrään minä!" - samalla asenteella Perjantaibetsien kimppuun (Alloverpress)

”You stay down! Täällä määrään minä!” – samalla asenteella Perjantaibetsien kimppuun (Alloverpress)

perjantaibetsit-logo

Perjantaibetsit on viikottainen artikkelisarjamme, missä kaivamme omista pelikupongeistamme muutaman mielenkiintoisen matsin. Laitamme itse muutaman ropposen aina tekemään matseista hieman mielenkiintoisempia. Nyt pääset samassa postauksessa myös tsiigaamaan uusimman Fanivideon.

Viime viikon lapun tappoi paljon odotettu FA Cupin finaali. Hull meni 11 minuutissa 2-0 johtoon, usko Arsenaliin ei loppunut, mutta vähintään kahden maalin voitto saatiin samalla unohtaa. Myös Valencia pystyi kääntämään 0-1 tappioaseman 2-1 voitoksi, joten lapulle merkattu x2 jää muistiin vain turhana kikkailuna. Totaalisen romahduksen varmisti Genoan voitto kakkostilansa varmistaneesta AS Romasta. Ainoa kotiin löytänyt kohde oli MM-kisojen alkusarjan ottele Valko-Venäjä-Saksa, jossa luotettiin vahvasti kotijoukkueen tähtipelaajiin ja lapulle oli lyöty Valko-Venäjän vähintään kahden maalin voitto kertoimella 2.95. Se ei paljoa lohduta. Koko toimitusta ruoskittiin Lontoossa ja samalla sovittiin ettei enää koskaan vastaavaa alisuoriutumista hyväksytä. Nyt sarjojen loppuessa on katseet suunnattu myös uusille kentille. Pesäpallo tarjoaa erittäin maistuvia kohteita ja tietotaitoa niiltä kentiltä piisaa. Tällä viikolla uuteen nousuun!

Perjantai klo 18.00 Koskenkorva-Hyvinkää  2.70 – 2.70 – 2.75

Hyvinkäällä huomattavasti laadukkaampi ryhmä ja alkukauden kangertelun jälkeen Tahko alkaa lämmetä. Siitä osoituksena viime kierroksella yksi niistetty jakso mestarisuosikki Vimpeliltä. Koskenkorvan 30 lyödystä juoksusta 13 on tykittänyt mörssäri Jere Dahlström, joten Kossu on liikaa yhden miehen varassa. Hyvinkäällä on laadukkaampi ulkopeli, kärki ja kotiutusosasto, joten Tahkon 2,85 kerroin maistuu.

Tästä Betssonin tarjoamaan kohteeseen.

Perjantai klo 18.30 MyPa-KuPS (0-1.) 2.85 – 3.75 – 2.04

MyPan Antti Muurisen sexyfootball kärsi pienimuotoisen kolauksen viime ottelussa HJK:lle. 4-0 lukemat imartelevat klubia. Myllykoskelaiset olivat pelissä hyvin mukana, mutta isännät olivat tappavan tehokkaita. Kyseessä oli tärkeä kärkikamppailu ja joukkue odotti peliltä paljon. Mursun paluusta Töölööseen muodostui pienimuotoinen floppi.

KuPS on noussut kuolleista ja ylösnousemuksen takana seisoo yksi mies. Marko “rapa” Rajamäki on saanut joukkueen takaisin raiteilleen. Pelillisesti. Taustoilla on vieläkin todella paljon parantamisen varaa. Joukkue on pelannut nyt neljä peliä tappioitta. Admir Catovic on kahden maalin putkessa ja kärjessä hääräävät aina vaaralliset Ats Purje sekä Miikka Ilo. Charles Trafford on hyvä vahvistus joukkueen pussin pohjalle Ebrima Sohnan kanssa. Kummatkin joukkueet pyrkivät pelaavuuteen ja olosuhteet ovat kunnossa. Perunapeltoja on nyt ympäri Suomea, mutta sekä Myllykoskella että Kuopiossa saadaan nauttia tällä hetkellä tekonurmen eduista. Olosuhteet eivät siis anna etua kummallekaan.

MyPa on todella vaarallinen, mutta uskon KuPSin pystyvän tänään yllätykseen. Tasapelikin riittää ja uskon MyPan pienimuotoisen notkahduksen vielä näkyvän. KuPS +1 lapulle kertoimella 2.04.

Tästä Betssonin tarjoamaan kohteeseen.

Lauantai klo 18.45 Suomi-Tshekki (0:1.5) 3.30 – 1.29

Joukkueiden turnaus muistuttaa osaltaan toisiaan. Leijonien tie välieriin oli kuitenkin vieläkin kuoppaisempi kuin rakkaan MM-kisavastustajan. Tshekin turnaus lähti vaikeasti käyntiin. Slovakia kaatui jatkoajalla ja sitä seurasi tappiot Ruotsille (3-4 ja) sekä Kanadalle (3-4). Myös yllättäen Tanska onnistui joukkueen kaatamaan samoin lukemin jatkoajan jälkeen. Slaavilainen luonne kuitenkin syttyy tosissaan vasta ratkaisupeleissä. Se on nähty monta kertaa aiemmin.

Leijona on nyt herännyt. Pelitavallisista ongelmista kärsittiin hetkittäin, mutta pelirohkeus paistoi varsinkin Kanada-ottelun kolmannessa erässä. Uskallettiin antaa pienessä tilassa niitä vähän vaikeampia syöttöjä. Uskallettiin hallita kiekkoa hyökkäys sinisen yli. Ei lähdetty painimaan ja pidettiin vastustaja ulkona keskisektorilta. Tiputettiin maltilla ja annettiin nikkareiden ajaa trappiin. Kiekkoa hallittiin. Ei ollut kiire. Ei puskettu vaan haettiin vauhtia uudestaan jos tilaa ja aikaa ei syntynyt. Erkka Westerlund oli siis antanut ne tarvittavat avaimet pelillisen lukon murtamiseksi ja lopusta huolehtivat pelaajat. Puhetta ja jopa huutoa kopista löytyi.

“Se oli lähinnä sellaista, että kaikki huusivat sellaista omaa älämölöään ja yrittivät pumpata itseään. Totta kai [Jere] Karalahti huusi kovempaa kuin muut, sellaisia viidakon karjaisuja. Kaikki loivat oman draivin päälle viimeiseen erään.” -Jori Lehterä, MTV Sport

Kun Leijona on nyt herätetty, on Tshekki pulassa. Tähän lähdetään hakemaan viikon pommia. Leijonan kahden maalin voitto kertoimella 3.30 maistuu. Nyt se ratkaisu isketään viimeistään tyhjiin ja sitten aletaan keskittymään sunnuntaiseen finaaliin.

Tästä Betssonin tarjoamaan kohteeseen.

Lauantai klo 21.45 Real Madrid-Atlético Madrid yli/alle 2.5 maalia 2.17 – 1.69

El Derbi madrileño. Ottelua käsiteltiin jo pienimuotoisesti myös Fanivideossa. Miguli ilmoitti, että Atlétilla on nyt sitä nälkää ja itseluottamusta, mutta oman näkemykseni mukaan myös Realilla kumpaakin piisaa La Déciman johdosta. Kumpikaan ei ottelua halua hävitä, mutta en usko että nyt nähdään sitä perinteistä finaalia. Siitä pitää huolen kummankin joukkueen huikeat yksilöt, espanjalainen perintö ja kulttuuri sekä Realin puolustus. Olen jo aiemmin puhunut Los Merenguesin kulttuurista. Tavoitteena on tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja. Puolustuksesta ei puhuta.

Ronaldo ja Bale ovat pelikunnossa, mutta Benzeman pelaaminen selviä vasta lähemmin. Diego Costan sekä Arda Turanin poissaolo jättää Atlétiin suuren aukon, mutta samaa voi myös sanoa valkoisten Xabi Alonsosta. Atléti on selkeästi se puolustavampi osapuoli, mutta joukkueen vastahyökkäykset ovat taidetta. Realin nopea suunnanmuutospeli pilkkoo minkä tahansa valmistautumattoman puolustuksen palasiksi. Ottelu saattaa olla kliininen alkuun, mutta tilanteita syntyy. Siitä pitää osaltaan huolen myös kummankin joukkueen vahva erikoistilannepelaaminen. Ja kun hanat ovat auki, eivät ne helpolla sulkeudu. Edellinen ottelu 2-2 ja jotain saman tyylistä odotan myös finaalilta. El Clásico Nueva syntyy viimeistään lauantaina. Yli 2.5 maalia mukavalla kertoimella 2.17.

Tästä Betssonin tarjoamaan kohteeseen.

Muistakaa osallistua myös Mestarien liigan finaalia koskevaan skabaan! Linkki kilpailuun tästä.

Fanivideo

Tällä viikolla Fanivideossa uutta ulottuvuutta tarjoilee Jan Tillesin omistava Fight Corner. Kottilan kanssa analysoidaan Suomi-Tsekki, Veikkausliiga ja Champions Leaguen finaali. Lätkän puolella ihmetellään NHL:ää ja MM-kisoja. Muissa lajeissa Jefua, korista ja pesistä. Kamppailukulmassa Stoneface Niinimäki ja Anton Kuivanen, sekä toki puhutaan myös Berliinin Fight Nightista! Viime videoita katsottu jo yli 20.000 kertaa! Iso kiitos kaikille seuraajille ja tästä vain mennään eteenpäin. Puhutaan urheilusta ja rakastetaan toisiamme!

Betsson tarjoaa hyvän syyn tarttua hieman uskaliampiin vetoihin, sillä tarjolla on riskitön veto uusille sekä vanhoille asiakkaille:

Suomi lähtee tavoittelemaan mitalia MM-kisoista kahden heikomman vuoden jälkeen – Uskotko Leijonien mahdollisuuksiin Minskissä? Betsson tarjoaa kaikille suomalaisille asiakkaille riskittömän vedon jääkiekon MM-kisoihin. Saat takaisin jotain joka tapauksessa riipumatta siitä osuuko vetosi vai ei!