KHL:ssä vilkas lauantai

Kaiken kaikkiaan erittäin vilkasta urheilupäivää täydentää 11 ottelun KHL-kierros. Isoimpina otteluina silmille pomppaavat Tatarstanin derby Neftehimik-Kazan ja Pietarissa pelattava huippumatsi Pietarin SKA-Sibir Novosibirsk. Myös Moskovassa derbyillään, kun TsSKA käy mittaamassa Dinamo Moskovan tason.

SKA heräilemässä jälleen?

Torstaina Helsingin Jokereille maalein 3-1 hävinnyt Sibir näki yhdeksän ottelun mittaisen voittoputkensa katkeavan kovan taistelun päätteeksi. Ottelu torstaina oli odotetun nihkeä, jossa kaksi hyvin puolustavaa joukkuetta taistelivat kiekonhallinnan herruudesta. Lauantaina klo 16.00 alkavassa ottelussa on vastustaja täysin erilainen. Pietarin SKA ei pelaa puolustuspää edellä tai keskialuetta tukkien, vaan SKA:n kiekko on hyvinkin vauhdikasta.

Edellisen ottelunsa Metallurg Novokutznetskia vastaan peräti 6-2 voittanut SKA lähtee otteluun suosikkina. Kapteeni Ilja Kovaltšukin tehot 2+1 ja Patrick Thoresenin 1+2 palauttavat uskoa pietarilaisille omaan tekemiseensä, ja Sibirillä tulee olemaan vaikea iltapäivä edessään. SKA on ärsytettynä, ja se haluaa kaventaa eroa Moskovan TsSKAan läntisen konferenssin kärjessä.

Sibirin mahdollisuudet piilevät siinä, että se saa otettua SKA:lta vauhdin pois, sillä täydessä vauhdissa SKA on vaarallisimmillaan.

Odotan ottelussa tehtävän maaleja, mutta pidän ärsytettyä SKA:ta kovempana joukkueena. SKA voittaa 5-2.

Tatarstanin derby

Se on taas kahden kansallislaulun aika Nižnekamskissa, kun Neftehimik ja Ak Bars Kazan mittelöivät Tatarstanin herruudesta. Venäjän kansallislaulun lisäksihän Neftehimikin ja Ak Barsin kotiotteluissa soi Tatarstanin kansallishymni, mikä on hienoa, mutta samalla äärimmäisen jännää ettei KHL:ssä ole asiasta jyrähdetty.

Itse pelistä odotan tasaista taistoa. Vaikka Kazan on ollut derbyissä niskan päällä viimeisten vuosien aikana vieden kahdeksasta ottelusta nimiinsä kuusi, ovat ottelut olleet pääsääntöisesti tiukkoja ja ratkenneet usein maalin erolla.

Neftehimikillä on alla iso vierasvoitto Jugrasta, mutta Jugra on ainoa joukkue jonka sen on onnistunut voittaa viime viikkojen aiakna. Edellisen kerran Neftehimik nappasi Jugra-otteluiden ulkopuolella voiton Ufasta yli kuukausi sitten, 27.10. Kausi on kokonaisuudessaan ollut vaikea, eikä suuntaa ole kääntänyt edes lokakuun puolen välin valmentajavaihdos, jossa Kari Heikkilä sai kenkää ja tilalle tuli Rafik Jakubov. Koska sekään ei toiminut, astui seuran pikkutakkiosastolta ruoriin legendaarinen Vladimir Krikunov. 

Neftehimikin peli on sekaisin, eikä Kazan vastustajana ole sieltä helpoimmasta päästä. Odotan Kazanin hakevan niukahkon rutiinivoiton, sillä maanantain huippukohtaaminen Helsingissä on vienyt varmasti jo aavistuksen verran keskittymistä. Samasta syystä Neftehimikillä on pienen pienet tsänssit myös napata voitto.

Kazanilta on sivussa puolustaja Vasili Tokranov, hyökkääjä Alexander Svitovin pelaaminen on epävarmaa. Suomalaishyökkääjä Janne Pesosen loukkaantumisen pitäisi olla taakse jäänyttä elämää, mutta toistaiseksi miestä ei kokoonpanossa olla nähty.

Latausta ei ottelusta puutu, se on varmaa. Isoveli Kazan ei saa hävitä tätä ottelua, enkä myöskään usko niin käyvän. Tiukan puolustuksen kautta nihkeä 1-3 voitto vieraille.

Vedonlyönti

Meillä on käynnissä yhteistyössä NordicBetin kanssa kampanja, jossa voit voittaa itsellesi viikon reissun Venäjälle ja Slovakiaan Jokereiden kanssa. Kampanja on kaikille NordicBetin aktiviisille asiakkaille, lue lisää tästä!

Jo mainittujen SKA:n ja Kazanin voittojen kaveriksi löytyy paljon pelattavaa. Klo 14 ottelut tulivat liian pian, mutta myöhäisemmistä otteluista löytyy pari helmeä.

Sotši-Torpedo, klo 16.00

Kotijoukkue on alkanut hyökkäämään kontrolloidummin, ja se näkyy myös tuloksissa. Alla on neljä voittoa ja viimeisestä 10 pelistään Sotši on voittanut peräti seitsemän. Tomàš Pöpperle on maalillaan seinämoodissa, ja André Petersson (4+2) sekä alkukauden täysin yössä ollut Evgeni Lapenkov (4+4) ovat pistäneet tanssiksi vastustajan puolustusalueella. Kun pakettiin lisätään vielä kesken kauden puolustukseen liittynyt, 11 ottelussa tehot 4+4 iskenyt puolustajalegenda Ryan Whitney, aletaan puhua varteenotettavasta joukkueesta. Kuten Riku Hahl totesi taannoin, ei Sotšia vastaan ole helppo pelata pelisysteemin puuttumisen takia.

Maalinteon parantumisen myötä on pakko luottaa siihen, että tänään Adlerissa nähdään ”yllätys”: kotivoitto. Toinen vahva ehdokas lapulle on yli 5.5 maalia.

Moskovan derby klo 16.30

Se kolmas iso ottelu, Moskovan TsSKA:n ja Dinamo Moskovan välillä. Lužnikissa vierasjoukkue TsSKA hakee kymmenettä perättäistä voittoaan, Dinamo Moskova puolestaan taistelee Jokereiden ja SKA:n karkaamista vastaan. TsSKA on paperilla vahvempi, mutta Dinamoa on vaikea voittaa kotonaan.

Vaikea betsattava, joten jätetään välistä. Melkein tekisi mieli huutaa tasapeliä tähän matsiin.

Vetovalinnat (kaikki kertoimet luonnollisesti NordicBetin)

Kazan 1.68
SKA-Sibir yli 4.5 maalia 1.55
SKA -1.5 1.90
Sotši ML 2.01

Sotši 2.70
Sotši-Torpedo yli 5.5 maalia 2.75