Verovapaa vedonlyönti Suomessa: mitä pitää pitää mielessä

Suomessa tykätään paljon urheilun katsomisesta. Pienenä maana osaamme arvostaa sitä, kuinka nimemme nousee välillä maailmalla otsikoihin kokoaan suurempana. Kun Suomi voittaa jääkiekossa kultaa, tiedämme, että kaikki puhuvat meistä. Muutoin meidän onkin melko vaikea nousta kansainvälisiin uutisiin, vaikka toki myös tätäkin on tapahtunut toisinaan esimerkiksi naisvaltaisen hallituksemme myötä.

Tässä artikkelissa pohdimme hieman vedonlyöntiä Suomessa. Mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota ja mitä asioita mahdollisesti välttää? Edessäsi aukeaa nyt perin kattava tietopaketti aiheen tiimoilta!

Vedonlyönti ei aina verovapaata

Verojen maksaminen ei ole kenenkään meistä lempipuuhaa. Ilman kansalaisten valtion kassaan tuomia veroeuroja, ei tämä maa kuitenkaan pysyisi pystyssä.

Vedonlyönti netin ulkomaisilla sivustoilla on usein verovapaata, mutta ei aina. Onkin siis tärkeää oppia tunnistamaan, missä verovapaa uhkapelaaminen on mahdollista ja missä ei. Hirvittävän hankalista asioista ei onneksi ole kysymys, joten et todellakaan joudu käymään kouluja tätä varten!

Verovapaan vedonlyöntisivuston tunnistaa EU-lisenssistä. Jokainen pelitoimintaa sivuillaan tarjoava yhtiö joutuu hakemaan tätä varten asianmukaiset luvat itselleen. Osa firmoista kääntyy hakemaan lupia astetta edullisemmista paikoista, jotka eivät välttämättä sijaitse Euroopassa. Toiset taas kääntyvät esimerkiksi Maltan peliviranomaisen tai Viron vero- ja tullihallinnon puoleen.

Suomalaisesta näkökulmasta erityisen arvostettavia ovat juuri ne sivustot, jotka hakevat lisenssistä kahdelta edellä mainitulta eurooppalaiselta peliviranomaiselta. Mikäli lisenssi nimittäin on peräisin Euroopan talousalueen tai Euroopan unionin rajojen sisäpuolelta, ovat vedonlyönnistä ja kasinopeleistä saadut voitot verovapaata riistaa. Jos puolestaan lisenssi on haettu vaikkapa Curacaon kaltaisilta kaukomailta, kaatuu verovastuu vedonlyöjän niskaan.

Nettikasinot ilmoittavat saamistaan lisensseistä aina etusivunsa alareunassa. Kurkkaamalla sinne saat selville tilanteen.

Vedonlyöntibonuksissa usein kasa ehtoja

Monet suuntaavat ulkomaisille vedonlyöntisivuille pelaamaan erinomaisten bonusetujen toivossa. Moni sivusto kannustaa asiakkaitaan tallettamaan esimerkiksi niin sanotuille talletusbonuksilla. Tavanomaisin talletusbonus on sorttia 100 %:n bonus 100 euroon saakka. Tällaisessa kädenojennuksessa sivusto tarjoaa ensimmäisen talletuksensa tekevälle asiakkaalle rahojen tuplauksen maksimissaan 100 euroon. Mikäli siis talletat 20 euroa, saat pelata 40 eurolla, kun taas 100 euron talletuksella pääset pelaamaan jo 200 eurolla.

Niin makoisia kuin vedonlyöntibonukset ovatkin, liittyy jokaiseen niistä ainakin joitain ehtoja. Tyypillisin ehto on kierrätysvaatimus, jolla vedonlyöntisivu pakottaa pelaajansa lyömään vetoa muutamia kertoja ennen kuin rahat saa nostaa tililtä ulos. Kierrätysvaatimus 40 euron kokonaispotille voi olla esimerkiksi 400 euron suuruinen, jolloin 40 eurolla pitäisi pystyä ajan kanssa tekemään panostuksia 400 euron edestä. Tämä onnistuu voittamalla lisää rahaa ja jatkamalla voittamista vähintäänkin muutamia kertoja.

Kierrätysvaatimuksen lisäksi jokaisessa vedonlyönnin talletusbonuksessa on ainakin jonkinlainen minimikerroin, jota alemmas ei saa lyödä vetoa kierrätystä edistääkseen. Monesti tämä kerroin on noin 1,50. Jos siis tässä tapauksessa kerroin on vaikkapa 1,60 ja laitat siihen 40 euroa, voit nousta 64 euroon ja kierrätystä on jäljellä vielä 360 euron edestä. Jos vaadittua minimikerrointa ei olisi, voisivat pelaajat kierrättää rahansa hetkessä lähes takuuvarmoissa kohteissa.

Luethan aina kaikki vedonlyöntibonuksiin liittyvät säännöt ja ehdot huolella. Mikäli rikot sääntöjä, saattaa vedonlyöntisivusto olla pakotettu takavarikoimaan osan tai kaiken voittorahoistasi!

Vastuullinen pelaaminen tärkeää

Vedonlyönti ja kasinopelit ovat toisilleen läheistä sukua, vaikka osa vedonlyöjistä ei ehkä haluakaan tätä myöntää. Kaikkein selkein yhtymäkohta on tietysti se, että molemmissa viihdemuodoissa saadaan jännittää mahdollisten voittojen puolesta. Usein talo ottaa omansa, mutta toisinaan pienikin talletus saattaa poikia kerrassaan suurenmoisia voittoja.

Siinä missä kolikkopeleissä pelikierrosta kohden saatetaan panostaa vain muutamia kymmeniä senttejä tai pari euroa, lyödään vetoa yleensä isommalla rahalla. Syy tähän on tietysti siinä, että kolikkopelien pyöräytyksiä mahtuu helposti 20 kappaletta minuuttiin, kun taas esimerkiksi yksittäinen jalkapallo-ottelu kestää taukoineen ja lisäaikoineen usein noin kaksi tuntia.

Kolikkopelit mielletään niin sanotuiksi nopearytmisiksi peleiksi, joilla raha saattaa kadota tililtä melko nopeallakin tahdilla. Vedonlyönnin vastuullisuudessa puolestaan isommaksi riippakiveksi nousevat panoskoot. Yhteenkin jalkapallo-otteluun voi hävitä pahimmillaan useita kymmeniä tai satoja euroja, mikäli ei ole varuillaan.

Suosittelemme pitämään vedonlyönnin ja ylipäätään kaiken rahapelaamisen mahdollisimman vastuullisena. Ethän siis koskaan panosta vetojen lyömiseen enempää rahaa kuin mitä sinulla on varaa hävitä. Ennakkoon suoritettava ja riittävä budjetointi auttaa paljon vastuullisuudessa.

Lopuksi

Vedonlyönti on parhaimmillaan vietävän viihdyttävää puuhaa. Ei kuitenkaan pidä edetä laput silmillä ja into edellä, sillä liian kova vauhti ei tunnetusti tee hyvää. Muistathan siis aina pysähtyä varmistamaan, että vedonlyöntisivun lisenssi on kohdillaan ja että olet ymmärtänyt kaikki mahdollisiin bonuksiin liittyvät käyttöehdot. Viimeiseksi haluat vielä varmistaa, että olet suunnitellut rahankäyttösi huolella, jottet päädy tekemään lisää talletuksia vahvan tunteen ajamana.

Toivotamme viihtyisiä ja turvallisia hetkiä urheilun sekä mahdollisesti myös urheiluvedonlyönnin parissa!