Faneille.com - Urheilumedian ZlatanOsallistu MM-futiksen viikkokisoihin – voita jopa 2500 euroa!
Olen jalkapalloromantikko. Se on ihmislaji, joka elää pelistä syntyvistä pienistä tarinoista, jotka saattavat kasvaa suuriksi legendoiksi. Olen se kannattaja, joka ilolla otti vastaan sveitsiläistyneiden albaanien Xherdan Shaqirin ja Granit Xhakan kotkatuuletukset, joiden takia pelaajat saanevat FIFA:lta rangaistuksen, sillä olivathan heidän eleensä poliittisia. Typerä sääntö muuten.
Jos minun pitäisi valita maailman suurin tarina jalkapallon saralla, niin se olisi Diego Maradona ja hänen käsimaalinsa Peter Shiltonin selän taakse. Maali, jota ei koskaan olisi pitänyt hyväksyä, mutta joka jäi voimaan hölmistyneiden englantilaisten protesteista huolimatta. Maradona puolestaan houkutteli kaikki joukkuetoverinsa juhlimaan maaliaan, jotta tuomarit eivät vain huomaisi maalissa olleen mitään vikaa. Tähän tarinaan kuuluu sivujuonteena sekin, että maalivahtilegenda Peter Shilton ei edelleenkään ole puheväleissä Maradonan kanssa. Nykyään kuvatun laisia tarinoita ei enää pääse syntymään ja tästä on kiittäminen idioottimaisinta jalkapallouudistusta: VAR:ia.
VAR tulee englanninkielen sanoista video assistant referee. Todellisuudessa VAR-tiimi koostuu neljästä tuomarista, jotka katselevat peliä omasta kopistaan. Heidän käytössään on 33 kameraa ja niiden tarjoamat hidastuskuvat. Käytännössä VAR-tiimi saa puuttua vain selviin tuomarivirheisiin, jotka liittyvät pelin kulkuun neljässä erilaisessa tilanteessa: 1. Maalinsynty tai siihen johtanut tilanne, 2. Rangaistuspotku, 3. Suora punainen kortti ja 4. Pelaajan tunnistus. Tietoliikenne toimii molemminpuolisesti, joten myös kentällä olevalla erotuomarilla on oikeus ja joissain tapauksissa jopa velvollisuus etsiä tuomioilleen tukea VAR-tiimiltä. Venäjällä VAR on ollut käytössä melko aktiivisesti. Sen avulla on tuomittu 4 rangaistuspotkua, mutta myös otettu takaisin yksi aikaisemmin väärin puhallettu.
Mielestäni VAR on kuitenkin vain ja ainoastaan negatiivinen asia. Se tekee jalkapallosta vain yhden pelin muiden joukkoon. Jalkapallon legendaarisen aseman on osaltaan tehnyt se, että myös tuomareille sallittiin inhimillisiä puolia. Ilman niitä Maradonan ”Jumalan käsi” -legendaa ei olisi syntynyt, saatikka iänikuista parranpärinää vuoden 1966 Geoff Hurstin tekemästä maailmanmestaruuskisojen finaalin voittomaalista ei käytäisi. Vielä nykyäänkään ei voida olla varmoja kävikö pallo maalissa vai ei.
VAR vie jalkapalloa kliiniseen suuntaan ja tekee taatusti hyvää yksittäisille otteluille. Samalla se tosin tulee tappaneeksi todellisten legendojen syntymisen. Mitä olisi jalkapallo ilman legendoja ja ilman parranpärinää. Kliinisyys poistaakin mahdollisuudet tarinoihin, siis niihin, joista kaltaiseni jalkapalloromantikko elää.
Kehitys kehittyy ja jalkapallo sen mukana, mutta nyt valittu suunta on peruuttamaton ja mielestäni väärä. Se on vastoin kaikkea sitä inhimillisyyttä, jota jalkapallo minulle edustaa. En halua, että suuresta urheilusta tehdään kliinistä peliä, joka ei kykene tuottamaan kaltaiselleni romantiikan nälkäiselle katsojalle niskakarvoja nostattavia tarinoita, vaan joka kliinisyydellään nakertaa maata jalkapalloromantikon jalkojen alta. Pelkäänkin pahoin, että kaltaiseni katsojat muuttuvat uhan alaisiksi kliinisyyttä ja tasavertaisuutta korostavassa urheilumaailmassa.
Kansikuva: Getty Images