Kotimaisen jalkapallon pääsarja Veikkausliiga käynnistyy jo runsaan kahden viikon kuluttua, eikä tällä haavaa kenelläkään liene tietoa siitä tullaanko ainuttakaan sarjan peliä esittämään televisiossa. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, näyttää täysin mahdolliselta, ettei kotimaisen futiksen faneilla ole mahdollisuutta katsoa suoria Veikkausliigan otteluita televisiosta tai edes netistä.
Tilanne on vähintään surullinen, mutta ei välttämättä yllättävä. Veikkausliigan TV-oikeudet omistavan Urho TV:n vakavista taloudellisista ongelmista on raportoitu laajasti. Tässä vaiheessa on epävarmaa missä mittakaavassa Urho-TV pystyy toteuttamaan Veikkausliigan televisioinnit. Seitsemän miljoonan euron velkataakan kanssa painivalle kanavalle Veikkausliigan esittäminen on todennäköisesti korkeiden tuotantokustannusten vuoksi enemmän rasite kuin tulonlähde.
Veikkausliigan kattavalle ja rahakkaalle Urho-TV-sopimukselle luotiin pohja kaudella 2006, jolloin Liiga ryhtyi määrätietoisesti kehittämään TV-tuotettaan. Kunnianhimoisena tavoitteena oli esittää Liiga kansainvälisen tason jalkapallotuotteena sekä luoda sille kysyntää. Tuotanto toteuttiin modernilla kalustolla sekä parhailla tekijöillä. Live-lähetysten sivutuotteena syntyi laadukkaita uutispätkiä otteluista muidenkin kuin tuolloisen pääkanavan (Urheilukanava) käyttöön.
Edellä kuvatun kehitystyön ansioista Veikkausliiga oli runsaan kolmen vuoden kuluttua tilanteessa, jossa sen tuotetta kohtaan oli TV-yhtiöiden puolesta aitoa kiinnostusta. Tarjouskilpailun tuloksena Veikkausliiga solmi Urho-TV:n kanssa viisivuotisen (2010-2014) sopimuksen, jonka arvo tuotantokustannuksineen oli noin 15-20 miljoonaa euroa. Uusi sopimus näytti kokonaisuutena erittäin hyvältä, sillä se takasi Liigalle ja sen seuroille aiempaan verrattuna ruhtinaalliset korvaukset lähetysoikeuksista sekä futisfaneille valtavan määrän laadukkaasti toteutettuja live-televisiointeja. Vertailun vuoksi mainittakoon, että mainittu summa ylittää noin kolminkertaisesti liigan ja Veikkauksen välisen yhteistyösopimuksen arvon. Summa on myös paljon suurempi kuin Veikkausliigaseurojen yhteenlaskettu budjetti yhden kauden ajalta.
Tilauspohjaisen Urho-TV:n talousvaikeudet johtuvat siitä, että tilauksista ja mainoksista saatava tuotto on pienempi kuin sen TV-oikeuksista ja tuotantokustannuksista aiheutuvat kulut. Tästä ei voida Veikkausliigaa syyttää, mutta silti voidaan kysyä missä määrin Liiga sekä sen seurat pyrkivät pitämään huolta tuotteensa kysynnästä televisiossa? Väkisin on jäänyt sellainen vaikutelma, että Veikkausliigan seurat jättivät kanavan kovin yksin.
Urho-TV:n rahat näyttävät kelvanneen Veikkausliigan seuroilla, mutta seuroilla ei näytä olleen minkäälaista intressiä huolehtia markkinoinnin tai olosuhteiden parantamisen kautta Urho-TV:n hyvinvoinnista ja sitä kautta omasta hyvinvoinnistaan pitkällä aikavälillä. Nyt koko Urhon tulevaisuus on vaakalaudalla, kun yhteistyösopimusta on vielä vuosi jäljellä. Parhaimmassakin tapauksessa kanava kykenee esittämään joitakin kymmeniä otteluita, mutta todennäköisempi määrä on pyöreä nolla. Vaikeuksiensa vuoksi Urho on palauttanut oikeuksiaan Liigalle, jonka on kuitenkin hankala löytää niille ostajaa kysynnän rapautumisen vuoksi.
Nykytilanteessa, missä TV-kanavien kiinnostus Veikkausliigaa kohtaan on laimeaa, saattaisi sarjan pelastaja olla esimerkiksi joku vedonlyöntiyhtiö. Miksi? On vaikeaa keksiä muita tahoja, jotka voisivat Veikkausliigan otteluiden televisioinnista taloudellisesti kiinnostua. Ulkomaisilla rahapeliyhtiöillä tiedetään olevan kiinnostusta Veikkausliigan streaming-oikeuksia kohtaan, mutta sarjan yhteistyösopimus Veikkauksen kanssa ei salli esimerkiksi Suomeen panostavien Betssonin tai Unibetin mukaantuloa. Näin ollen Veikkaus Oy on käytännössä ainoa toimija, joka voi laukaista tilanteen. Toivottavasti huhut VeikkausTV:n panostuksesta pitävät paikkansa ja Veikkausliigan otteluiden esittämisestä saadaan päätös ennen kauden alkua. Toinen vastuullinen ratkaisu olisi sallia muiden toimijoiden esittää Veikkausliigan otteluita. Tätä kautta voitaisiin parantaa seurojen taloutta sekä tuottaa Liigan TV-tuotteen kannalta elintärkeät laadukkaat huippuhetket esimerkiksi Urheiluruudun käyttöön.
Päivitys 22.3.2014
Juttelimme Twitterissä @VeikkausTV:n kanssa ja kysyimme tilanteesta:
Jos lähetyksiä on järkevästi saatavilla, niin VeikkausTV on ilman muuta kiinnostunut Veikkausliigasta.
Kysyimme, että tarkoittaako tuo sitä, että jos joku maksaa kuvaamisen, he suostuvat videot lähettämään, vastaus oli:
Ymmärsitte väärin. Kerromme tästäkin lisää, kun on jotain konkreettista kerrottavaa. Kiinnostusta siis on.
Eli Veikkaus tuntuu olevan tekemässä juuri sitä, mitä epäilemme, mutta mitään virallista tietoa ei siis ole. Pidämme futista rakastavan kansan ajan tasalla.