Bundesliiga-ennakko 2018-2019 – Osa 3: Sarjan kärjessä on tasaista, Bayern Münchenia lukuunottamatta

Viaplay LogoBundesliiga-kausi 2018-19 starttaa perjantaina 24.8. Seuraa kaikki huippuottelut suorana Viaplay-palvelussa.

Bundesliiga-kausi 2018-2019 on jo ovella. Sarja pyörähtää käyntiin perjantaina 24.8, kun hallitseva mestari Bayern München saa kotikentällään pelattavassa avausottelussa vastaan Hoffenheimin. Odotettavissa on jälleen erittäin mielenkiintoinen sarjakausi. Useissa joukkueissa on tapahtunut muutoksia, jotka oletettavasti tulevat vaikuttamaan myös voimasuhteisiin. Faneille.com tuo oman panoksensa saksalaisfutiksen ystäville perkaamalla sarjan joukkueet ja tarjoilemalla lähtökohdat kolmiosaisen ennakon voimin.

Kolmannessa ja viimeisessä osassa pureudutaan sarjan kärkijoukkueisiin. Pystyykö joku haastajista pudottamaan kuusi edellistä mestaruutta vieneen Bayern Münchenin vihdoin valtaistuimeltaan?

6) RB Leipzig

Tulleet:

Matheus Cunha (Sion), Nordi Mukiele (Montpellier)

Lähteneet:

Bernardo (Brighton & Hove Albion), Dominik Kaiser (Brondby) Naby Keita (Liverpool), Benno Schmitz (Köln)

Lähtökohdat:

Viime kausi oli raketin lailla Bundesliigaan nousseelle RB Leipzigille vaikea. Vasta vuonna 2009 alkunsa saanut Red Bullin markkinointiseura kärsi klassisesta toisen kauden kirouksesta. Ensimmäisellä kaudella Leipzig hämmästytti kaikkia nousemalla sarjakakkoseksi, mutta viime kaudella ei vastaavaa riemukulkua enää nähty. Viidennessä sijassa ei kuitenkaan ole hävettävää, varsinkaan kun kolmostila jäi vaivaisen kahden pisteen päähän. Mestarien liiga-paikka meni sivu suun, mutta Eurooppa-liigan karsintapelit ovat tuoneet ”ylimääräisiä” pelejä jo harjoituskaudelle.

Leipzig menetti kesällä kenties tärkeimmän pelaajansa, kun keskikentän maestro Naby Keita vaihtoi maisemaa Liverpooliin. Keitan lähtö ei tullut yllätyksenä, sillä seurat sopivat siirrosta jo hyvissä ajoin viime kaudella. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, ettei tölkkiseura ole vieläkään löytänyt pätevää paikkaajaa guinealaiselle. Saksan siirtoikkuna sulkeutuu elokuun viimeisenä päivänä ja Leipzigille uhkaa tulla pikkuhiljaa kiire, mikäli se haluaa pitää joukkueensa kilpailukykyisenä muihin Bundesliigan kärkiseuroihin nähden.

Nordi Mukiele ja Matheus Cunha ovat uusia kasvoja Red Bull Arenalla ja heistä lienee apua kentän kummassakin päässä. Evertoniin lainasopimuksensa jälkeen palannut Ademola Lookman on valmentaja-urheilujohtaja Ralph Rangnickin tähtäimessä. Nähtäväksi jää, pääsevätkö seurat siiron ehdoista yhteisymmärrykseen ennen siirtoikkunan umpeutumista. Myös Bayern Münchenissa penkkimieheksi jäänyt Sebastian Rudy kiinnostaa. Luotettavasta keskikentän pohjapelaajasta on erittäin kiinnostunut myös Schalke, mutta Leipzigin tarjous on rahakkaampi.

Timo Werner on tölkkiseuran ykköshyökkääjä ja hän oli viime kaudella ja seuran paras maalintekijä. 13 osumaa on silti 16 maalia vähemmän kuin maalikuninkuuden vieneellä Robert Lewandowskilla. Tilasto ei mairittele ja Wernerin täytyisi saada kurottua eroa umpeen tullakseen noteeratuksi Bundesliigan parhaiden joukkoon. Tosin hän tarvitsee onnistuakseen parempaa tarjoilua, kuin mitä on tähän saakka saanut joukkuetovereiltaan. Nopeudestaan tunnettu hyökkääjä ennätti paitsioon viime kauella yhteensä 38 kertaa, mikä oli eniten koko sarjassa.

Kaiken kaikkiaan Leipzigin joukkue ei nykymuodossaan täysin vakuuta. Ohkainen keskikenttä uhkaa muodostua kompastuskiveksi jo ennen ensimmäistäkään ottelua. Sitä on vahvistettava, mikäli ”Die Roten Bullen” haluaa haaveilla menestyksestä kotimaansa sarjassa tai Eurooppa-liigassa. Neljän parhaan joukkoon yltäminen ei vaikuta todennäköiseltä tällä hetkellä.

Seuraa häntä: Matheus Cunha

19-vuotias Matheus Cunha on mielenkiintoinen tapaus. Brasilialaishyökkääjä oli alkujaan futsal-pelaaja, josta hänen vikkelät jalkansa ja huippuunsa hiottu tekniikka on peräisin. Sveitsiläinen FC Sion äkkäsi nuorukaisen taidot eräässä jalkapalloturnauksessa ja hankki pelaajan edelliskaudeksi joukkueeseensa. Vasta viime kauden aikana taitavasta hyökkääjästä on kuoriutunut oikea jalkapalloammattilainen. Cunha oli Sionin paras maalintekijä kymmenellä maalillaan ja kahdeksalla syötöllään. On kutkuttavaa nähdä, miten brassikärki pärjää Bundesliigassa ja kuinka hän onnistuu nousemaan pelaavaan kokoonpanoon, ohi joukkueen ykköspyssyjen Wernerin ja Jean-Kevin Augustinin.

Matheus Cunha osui Leipzigille Eurooppa-liigan kolmannella karsintakierroksella. (Karina Hessland-Wissel/Bongarts/Getty Images)

5) TSG 1899 Hoffenheim

Tulleet:

Ishak Belfodil (Standard Liege), Leonardo Bittencourt (Köln), Joshua Brenet (PSV Eindhoven), Vincenzo Grifo (Borussia Mönchengladbach), Kasim Adams Nuhu (Young Boys),

Lähteneet:

Mark Uth (Schalke)

Lähtökohdat:

Alkava kausi on valmentaja Julian Nagelsmannin viimeinen Hoffenheimissa. Ensi kesänä hän ottaa ohjat RB Leipzigissä ja nuori valmentajavelho haluaisi jättää nykyisen seuransa riemukkaissa tunnelmissa. Viime kauden kolmannen sijan uusiminen voi osoittautua kuitenkin ylivoimaiseksi tehtäväksi.

Hyökkääjä Mark Uthin lähtö Schalkeen vei Hoffenheimilta ison määrän tulivoimaa hyökkäyksestä, mutta seurassa toivotaan, että Vincenzo Grifo, Leonardo Bittencourt ja Ishak Belfodil tuovat uusina pelaajin alisää hyökkäystehoja. Myös Rapid Wienistä lainapestiltään palannut Joelinton, josta kirjoitimme hiljattain, on potentiaalinen läpimurtopelaaja. Brassi iski Bundesliigan kenraaliharjoituksena toimineessa Saksan cupin ottelussa Kaiserslauternia vastaan hattutempun, joka nosti odotuksia maalitehtailun suhteen entisestään.

Kerem Derimbay kärsi viime kaudella loukkaantumisista ja joutui olemaan sivussa useista peleistä. Hänen johtajuuttaan ja esimerkkiään Hoffenheim kaipaisi kipeästi, mutta juonikas hyökkäävä keskikenttämies on sivussa nilkkavamman vuoksi näillä näkymin ainakin lokakuuhun saakka. Nagelsmannilla on isohko rosteri käytettävissään, joskin se on aika tasapaksu. Toisaalta nuori luotsi osaa käyttää resurssejaan maksimaalisesti hyödykseen. Hänen aikanaan Hoffenheim on kerännyt Bundesliigassa kolmanneksi eniten sarjapisteitä heti Bayernin ja Dortmundin jälkeen.

Seuraa häntä: Andrej Kramaric

Kroatian upeasti suorittaneeseen MM-kisajoukkueeseen kuulunut Andrej Kramaric on kulkenut muutaman mutkan kautta Hoffenheimiin. Leicesterissä vähäiselle peliajalle jäänyt hyökkääjä aloittaa Bundesliigassa nyt neljännen kautensa ja hänen varaansa on laskettu paljon. Sandro Wagnerin ja Mark Uthin lähdettyä toisaalle, lepää suurin maalintekovastuu 27-vuotiaan pelaajan harteilla. Kahdella edellisellä kaudella 13 ja 15 maalia tehneeltä Kramaricilta odotetaan nytkin vähintään samaa – tai jopa enemmän.

 

4) FC Schalke 04

Tulleet:

Omar Mascarell (Eintracht Frankfurt), Hamza Mendyl (Lille), Salif Sane (Hannover), Suat Serdar (Mainz), Steven Skrzybski (Union Berlin), Mark Uth (Hoffenheim)

Lähteneet:

Coke (Levante), Leon Goretzka (Bayern München), Benedikt Höwedes (Lokomotiv Moscow), Max Meyer (Crystal Palace), Bernhard Tekpetey (Paderborn)

Lähtökohdat:

Odotukset ovat korkealla Gelsenkirchenissä. Viime kausi oli erinomainen ja sen myötä myös paineet ovat kovemmat valmentaja Domenico Tedescolla. Tuntemattomuudesta näyttävästi esiin noussut nuori valmentaja viritti Kuninkaansiniset huipputasolle, jonka tuloksena seura nousi Bayern Münchenin taakse sarjakakkoseksi. Saavutus oli merkittävä kun ottaa huomioon sen tosiasian, että seura ei ollut yltänyt neljän parhaan joukkooon kolmena edellisvuonna kertaakaan. Ensimmäinen haaste onkin vakiinnuttaa Schalken asema pysyvästi yhdeksi Bundesliigan mestariehdokkaista. Tällä kaudella Veltins Arenalla pelataan myös Mestarien liigaa ja sen lisäksi Bundesliigassa seuran odotetaan pystyvän haastamaan mestari-Bayernia entistä uskottavammin.

Schalke teki fiksuja siirtoja kesällä. Seura hankki taktisesti erittäin valveutuneen Tedescon systeemiin sopivia pelaajia riveihinsä. Omar Mascarell tuli Frankfurtista ja Suat Serdar Mainzista. Heidän toivotaan täyttävän Leon Goretzkan ja Maz Meyerin jättämän aukon. Bundesliigan yksi parhaista puolustajista oleva Salif Sane siirtyi Hannoverista Gelsenkircheniin ja hän vahvistaa jo ennestään laadukasta puolustuslinjaa. Maalinteon tuskasta ajoittain kärsinyt Schalke toivoo lisätehoja hyökkäysten päättämiseen Hoffenheimista saapuneelta Mark Uthilta.

Uthilta todellakin odotetaan paljon. Schalke oli edelliskaudella sarjan kärkijoukkueista vähiten maaleja tehnyt joukkue ja tuoreen saksalaiskärjen odotetaan tuovan helpotusta tähän vaivaan ja nakuttavan vähintään 15 Bundesliiga-maalia. Seuralta on puuttunut todellinen profiilihyökkääjä Klaas-Jan Huntelaarin lähdön jälkeen. Vastaavasti puolustus on rautaa. Schalke päästi vain 37 maalia viime kaudella ja tiukka alakerta on menestyksen kulmakivenä myös tällä kaudella.

Seuraa häntä: Omar Mascarell

Omar Mascarellin arvostuksesta kertoo jotain se, että Schalke halusi ehdottomasti miehen riveihinsä, vaikka espanjalainen ei pystynyt pelaamaan viime kaudella Frankfurtissa kuin yhdeksän peliä jalkavammansa takia. Keskikentälle oli saatava pätevä tekijä Goretzkan ja Meyerin poistuttua ja nyt Kuninkaansiniset saivat haluamansa. Real Madridissa oppinsa saanut Mascarell tunnetaan kovana taklaajana ja syötönkatkojana, jonka lisäksi hänellä on myös laaja syöttövalikoima. Nämä ovat kaikki avuja, jotka tuovat konkreettista lisäarvoa Tedescon ryhmään.

Domenico Tedesco ja Schalke juhlivat derbyvoittoa ja Dortmundin kaatamista viime huhtikuussa. (Alex Grimm/Bongarts/Getty Images)

3) Borussia Dortmund

Tulleet:

Kamal Bafounta (Nantes), Thomas Delaney (Werder Bremen), Abdou Diallo (Mainz), Marwin Hitz (Augsburg), Eric Oelschlägel (Werder Bremen), Marius Wolf (Frankfurt), Axel Witsel (Tianjin Quanjian)

Lähteneet:

Gonzalo Castro (VfB Stuttgart), Erik Durm (Huddersfield Town), Sokratis Papastathopoulos (Arsenal), Dominik Reimann (Holstein Kiel), Roman Weidenfeller (lopetti), Patrick Pflücke (KFC Uerdingen)

Lähtökohdat:

Sekava viime kausi jätti paljon hampaankoloon Dortmundissa. Neljäs sija ei missään nimessä ollut sitä mitä Signal Iduna Parkilla toivottiin ja tavoitteet alkavalle kaudelle ovat selvät: Ero kärkeen on kurottava kiinni mahdollisimman tehokkaasti ja myös Ruhrin herruus olisi kaapattava takaisin veriviholliselta Schalkelta.

Dortmund sai heivattua turhaa painolastia joukkueestaan kesän aikana ja vahvistettua pelaajarunkoaan. Abdou Diallo on ollut loistava harjoituskaudella. Axel Witsel ja Thomas Delaney tuovat kärkiosaamista ja luovuutta keskikentälle, jota keltamustien viime kauden ryhmästä uupui. Suurin huolenaihe on hyökkäyspää. Kunnollista mitat täyttävää hyökkääjää ei vielä löytynyt ja vaaran merkit ovat ilmassa, mikäli Dortmund jää tyhjin käsin siirtoikkunan sulkeutuessa. B-suunnitelmana on peluuttaa Maximilian Philippiä tai Marco Reusia piikissä. Kumpikin heistä taitaa maalinteon, mutta kumpikaan ei myöskään ole klassinen kärkimies. Lisäksi loukkaantumisen sattuessa ei uskottavaa korvaajaa ole. Tukholman AIK:sta isolla hypellä saapunut Alexander Isak ei ole saanut riittävästi peliaikaa kasvaakseen suurempiin saapaisiin Saksassa.

Reus teki viime kaudella seitsemän maalia 11 pelaamassaan pelissä viime kaudella, palattuaan loukkaantumisensa jälkeen tositoimiin. Jos kapteeniksi nostettu Reus pysyy vihdoin terveenä koko kauden, voi jälki olla tuhoisaa. ”Woodyinholla” on yhteistä historiaa valmentaja Lucien Favren kanssa Mönchengladbachista ja pelaaja on sanonut sveitsiläisluotsia uransa parhaaksi.

Seuraa häntä: Axel Witsel

Monipuolinen pörröpää Witsel on arvokas lisä Dortmundin keskikentälle. Hän pystyy luoviin ja yllättäviin ratkaisuihin hyökkäyssuuntaan pelattaessa, mutta hoitaa myös puolustusvelvoitteensa moitteetta. Vahvana pääpelaajana belgialainen on hyödyksi kentän kummassakin päässä. Vaikka Dortmund ei välttämättä olisi tarvinnut uutta keskikenttämiestä – ainakaan niin kipeästi kuin puhdasta kärkimiestä – tuo Witsel rutkasti kokemusta ja tarjoaa myös erilaisia taktisia vaihtoehtoja valmentaja Favrelle. Kiinasta saapunut pelaaja tuli näyttävästi joukkueeseen sisään, niitatessaan Saksan Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa pulassa olleen Dortmundin 1-1 tasoitusmaalin ottelun lisäajalla, 2. Bundesliigan Greuther Fürthia vastaan. Osuman ansiosta keltamustat käänsivät ottelun jatkoajalla itselleen, jatkaen DFB-Pokal rupeamaansa eteenpäin.

 

2) Bayer 04 Leverkusen

Tulleet:

Lukas Hradecky (Eintracht Frankfurt), Paulinho (Vasco da Gama), Mitchell Weiser (Hertha Berlin)

Lähteneet:

Joel Abu Hanna (Magdeburg), Stefan Kiessling (lopetti), Vladlen Yurchenko (?), Bernd Leno (Arsenal)

Lähtökohdat:

Leverkusen on yksi tämän kauden potentiaalisimmista Bayern Münchenin haastajista. Se keräsi viime kaudella yhtä paljon sarjapisteitä kuin Dortmund ja Hoffenheim, mutta jäi viidenneksi huonomman maalieronsa vuoksi. Vaihtuvuus jäi kesällä varsin pieneksi ja joukkue on erinomaisessa balanssissa. Leverkusenilla on yksi koko sarjan kovimpia hyökkäyskalustoja ja se voi hyvinkin yltää koviinkin urotekoihin kaudella 2018-2019.

Seuralegenda Stefan Kiessling lopetti uransa ja Saksan maajoukkuevahti Bernd Leno vaihtoi Arsenaliin, mutta kaksikon lähtö ei näy tasonlaskuna. Bundesliigan parhaaksi maalivahdiksi yleisöäänestyksessä valittu Lukas Hradecky on vähintään Lenon tasoinen torjuja – ellei jopa parempi. Pakistosta löytyy Sven Benderin ja Jonathan Tahin kaltaiset luotettavat keskuspuolustajat, joiden pelin taso ei notkahda paineen alla. Lupaava Benjamin Henrichs on ilmoittanut halustaan vaihtaa seuraa vielä tämän siirtoikkunan aikana. Miestä on huhuttu Monacoon ja nähtäväksi jää, ehtiikö siirto toteutua vai nähdäänkö lahjakas puolustaja BayArenalla vielä syyskuun puolella.

Keskikentän puolustaviin rooleihin löytyy Lars Bender ja Charles Arranguiz. Luottomiehiä, joiden varaan valmentaja Heiko Herrlich pystyy varaamaan paljon. Keskikentän hyökkäävä kaarti on silti Werkselfin ehdottomasti kiihottavin osa-alue. Keskeisessä roolissa on nuori Kai Havertz, jota on jo tituleerattu ”uudeksi Mesut Öziliksi”. Nuorukainen panosti viime kaudella koulunkäyntiin pelien ohella, mutta pystyi silti johtamaan joukkuetta monissa otteluissa. Tällä kaudella nuorukaisen fokus on tähdätty pelkästään jalkapalloilijan ammattiin, joten häneltä voidaan odottaa paljon. Toinen timantti on jamaikalainen Leon Bailey, joka oli ilmiliekeissä viime kaudella. Hänen sitoutumisen tasosta kertoo juuri solmittu viiden vuoden mittainen jatkosopimus. Toinen laitapelaaja Leverkusenilla on Julian Brandt, joka oli yksi valopilkkuja Saksan surkeasti menneissä MM-kisoissa. Nuori pellavapää on kokoajan pelin sisällä, omaa hyvän laukauksen ja pelaa sitoutuneesti joukkueelleen aina kentällä ollessaan.

Leon Bailey on noussut supertähdeksi Leverkusenissa. (AOP)

Hyökkäykseen Leverkusenilla on heittää Kevin Volland ja Alario. Huuhkajien Joel Pohjanpalo on vielä hyvän tovin sairastuvalla, ja kuntouduttuaankin tarjolla lienee vain varamiehen rooli. Volland on esittänyt hyviä otteita harjoituskaudella ja myös Alario on osoittanut sopivansa hyvin Herrlichin systeemiin.

Kaiken kaikkiaan Leverkusen on yksi Bundesliigan parhaista joukkueista. Tehdasseuralla on jalkeilla kokenut joukkue, joka on samalla täynnä nuoria tulevaisuuden tähtiä. Herrlich on taitava valmentaja ja pystyy varioimaan taktiikkaansa vastustajien mukaan. Olisiko nyt heidän kausi?

Seuraa häntä: Lukas Hradecky

Kaksi kertaa peräkkäin Suomessa Vuoden jalkapalloilijaksi valittu Hradecky siirtyi kesällä Leverkusenin tolppien väliin, seuran entisen luottovahti-Lenon tartuttua Arsenalin tarjoamaan sopimukseen. Turkulaislähtöinen luonnonlapsi on kivunnut vakuuttavasti Bundesliigan kärkivahtien joukkoon ja hänet oltaisiin ehdottomasti haluttu pitää Frankfurtissa. Hradecky teki kuitenkin rohkean, mutta uransa kannalta oikean ratkaisun vaihtaessaan maisemaa. Toisin kuin tutussa ja turvallisessa Frankfurtissa, Leverkusenissa kaikki on nyt uutta. Ympäristö, olosuhteet ja ihmiset ovat erilaisia ja suomalaisveskari on poissa mukavuusalueeltaan. Tämä on samalla juuri se asia, mikä on vienyt Hradeckyn huipulle. Hän haluaa kehittyä jatkuvasti ja se onnistuu vain haastamalla itseään jatkuvasti.

Harmittavasti Hradecky missaa Bundesliigan avauskierroksen. Hänen leuastaan poistettiin heinäkuussa kysta ja se on pitänyt suomalaisen sivussa harjoituksista. Tämän hetken tiedon mukaan debyytti Leverusenin paidassa voisi tapahtua toisella ottelukierroksella Wolfsburgia vastaan.

 

1) FC Bayern München

Tulleet:

Alphonso Davies (Vancouver Whitecaps), Leon Goretzka (Schalke)

Lähteneet:

Niklas Dorsch (Heidenheim), Milos Pantovic (Bochum), Tom Starke (lopetti), Leo Weinkauf (Hannover), Manuel Wintzheimer (HSV)

Lähtökohdat:

Münchenin ja saksalaisen futiksen jättiläinen voitti viime kaudella kuudennen perättäisen Bundesliiga-mestaruutensa, vaikka aloitti verrattaen yskähdellen kautensa. Italialaisvalmehtaja Carlo Ancelotti sai lähteä syksyllä ja tilalle jälleen kerran tullut Jüpp Heynckes johdatti punapaidat lopulta ylivoimaiseen sarjavoittoon.

Nyt Bayernissa kuitenkin puhaltavat muutosten tuulet. Seuran uutena valmentajana alotti Saksan kielen taitoinen kroaatti Niko Kovac, joka entisenä Bayern-pelaajana tuntee seuran toimintatavat ja kulttuurin kuin omat taskunsa. Vaikka Bayern München on yksi maailman suurimmista jalkapalloseuroista millä tahansa mittarilla arvioituna, yrittää se silti vaalia perhearvoja. Sen vuoksi toimistoon ja taustajoukkoihin on palkattu työskentelemään paljon entisiä pelaajia.

Kovac on uransa kovimmassa paikassa, sillä Münchenissa on totuttu voittamaan. Aina. Kovacin työnäyte Eintracht Frankfurtissa oli kiistaton. Hän tuli seuraan keväällä 2016, pelastaen seuran ensin sarjasta putoamiselta viimeisellä mahdollisella hetkellä ja johdattaen seuranneilla kahdella kaudella ”Kotkat” Saksan cupin finaaliin, joista jälkimmäisellä yrittämällä tuloksena oli voitto ja seuran ensimmäinen pokaali 30 vuoteen.

Bayernissa hän saa käsiinsä aivan eri tason pelaajamateriaalin, toisin kuin Frankfurtissa, jossa Kovac joutui tulemaan toimeen ilman isoja satsauksia ja tähtipelaajia. Hänen joukkueeltaan totuttiin näkemään suoraviivaista, vastahyökkäyksiin pohjautuvaa peliä. Näyttävä pallonhallinta korvattiin usein aggressiivisella prässipelillä, joka vaati pelaajilta kovaa kuntoa ja intensiteettitasoa. Sen seurauksena Frankfurt joutui rikkomaan otteluissaan paljon. Miten hän muuttaa taktiikkaansa FC Bayernissa, joka on tottunut dominoimaan pelejä pallollisena vuosikausia?

Pystyykö Niko Kovac jatkamaan Bayernin menestystaivalta? (Adam Pretty/Bongarts/Getty Images)

Siirtorintamalla on ollut hiljaista. Ainoa hankinta oli 10 miljoonalla eurolla Vancouverista hankittu superlupaus Alphonso Davies, joka kuitenkin liittyy seuran pelaajavahvuuteen vasta myöhemmin. Leon Goretzka tuli Schalkesta ilmaissiirrolla ja Serge Gnabry sekä Renato Sanches palasivat lainapestiensä päätteeksi takaisin Allianz Arenalle.

Kaiken kaikkiaan Bayern on nyt jonkinlaisessa tienhaarassa. Paljon yhdesssä kokenut ja voittamaan tottunut pelaajarunko alkaa ikääntymään ja Kovacin yhtenä tehtävänä on aloittaa nuorennusleikkaus. Tämä tarkoittaa väistämättä Arjen Robbenin ja Franck Riberyn kaltaisten, seuraa hienosti palvelleiden, veteraanien asteittaista sivuun siirtämistä. Gnabry ja Kingsley Coman olisivat päteviä korvaajia ”Robberylle”, jos he vain saisivat paikan todistaa kykynsä. Ydinryhmästä Thiago Alcantara, Jerome Boateng ja Thomas Müller eivät enää viime kaudella esittäneet yhtä vahvoja otteita kuin vielä muutama vuosi sitten.

Bayernin keskikentälle on tunkua ja seurajohdosta on avoimesti kerrottu, että liikehdintää ulospäin saattaa siirtoikkunan loppuhetkillä vielä tapahtua. James Rodriguez, Javi Martinez, Corentin Tolisso, Sebastian Rudy, Goretzka, Alcantara, ja Sanches kilpailevat kaikki samoista paikoista keskikentällä. Arturo Vidal ehti jo vaihtaa Espanjan lämpöön Barcelonaan. Myös ainakin Rudy siirtynee pois vielä elokuun aikana.

Reservistä seuralta löytyy leveyttä runsaasti, nuorten lupauksien odottaessa näyttöpaikkaansa. Millaisella volyymilla Kovac uskaltaa heitä tuoda sisään joukkueeseen, jonka ehdoton minimivaatimus tälle kaudelle on Bundesliiga-mestaruus? Ihmisläheisenä ja erinomaisena pelaajien kehittäjänä tunnettu Kovacilla olisi tähän kykyjä, mutta pelissä on myös oma maine. Hän kun on vielä verrattain kokematon valmentajana ja nyt uransa suurimman haasteensa edessä seurassa, jossa häviäminen ei ole vaihtoehto.

Odotusarvo ei muutu ja Bayern München on edelleen ainoa konkreettinen mestariehdokas. Sillä on sarjan laajin pelaajamateriaali, jonka turvin se pystyy kilpailemaan täysipainoisesti niin kotimaassaan kuin Mestarien liigassakin.

Seuraa häntä: Renato Sanches

Brittein saarilta Müncheniin palannut Sanches ei onnistunut nappaamaan vakituista pelipaikkaa kivikovasta Bayern-miehistöstä ensimmäisellä yrittämällään kaksi vuotta sitten. Tuolloin hallitsevana Euroopan mestarina Saksaan saapunut nuorukainen ei osannut käsitellä paineita ja kärsi koti-ikävästä. Viime kausi sujui lainalla Swanseassa, mutta vuosi Walesissa oli täysi pannukakku. Bayern-johto näkee kuitenkin portugalilaisessa potentiaalia, jonka ansiosta hän saa nyt uuden mahdollisuuden. Kypsynyt ja aiempaa itsevarmempi Sanches aikoo tällä kertaa ottaa sen mikä viimeksi jäi saamatta.

Artikkelikuva: Getty Images