Hiipunut jättiläinen palasi nopeasti takaisin Bundesliigaan – VfB Stuttgart haluaa jälleen isojen joukkoon

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Faneille.comin Fantasy Premier League tulee jälleen. Tule mukaan selvittämään kuka on kuka ja voittamaan huippupalkintoja, joita jaetaan viikoittain.

Viime kauden VfB Stuttgart vietti 2.Bundesliigassa, johon perinteikäs seura oli pudonnut monen pettymykseksi vuotta aiemmin. Se kamppaili noususta tasapäisesti Hannover 96:n sekä Eintracht Braunschweigin kanssa. Lopputulemana oli lopulta sarjan voitto ja paluu kirkkaimpiin valoihin. Stuttgart voitti kuudesta viimeisestä pelistään viisi nousten kahden pisteen erolla Hannoverin edelle.

Stuttgartin tavoite viime kauteen lähdettäessä oli kristallinkirkas. Mikään muu ei ollut mielessä, kuin välitön paluu pääsarjatasolle. Seura ei halunnut jumittua divaritasolle vuosikausiksi, kuten niin monelle muulle on vuosien saatossa tapahtunut.

Simon Terodde oli Stuttgartin paras maalintekijä 25 täysosumallaan. Hänen lisäkseen myös muun muassa Carlos Mane ja Christian Gentner häärivät tehokkaina hyökkäyspäässä. Stuttgart pelasi tehokasta vastahyökkäyksiin pohjautuvaa futista, pystyen hyödyntämään hyvällä tehokkuudella maalipaikkansa. Toisaalta joukkueen puolustuspelaaminen ei vakuuttanut. Vaikka Stuttgart päästi kuudenneksi vähiten maaleja 2.Bundesliigassa viime kaudella, sen alakerta oli altis virheille. Juuri epävakaa puolustus oli yksi niistä syistä, jotka osaltaan johtivat seuran putoamiseen vuotta aiemmin. Nyt alkavalla kaudella Stuttgartin tavoitteena on varmasti pysyä pääsarjassa kauan kuin viime kerralla. Edellinen visiitti korkeimmalla sarjatasolla kesti yli 40 vuotta ja toi palkintokaappiin kolme Bundesliigan mestaruutta ja yhden Saksan cupin voiton.

Uinuva jätti

Stuttgart on yksi saksalaisen jalkapalloilun suurista. Seura on 123 vuotta vanha ja sillä on yli 50 000 rekisteröitynyttä kannattajaa. Lounais-Saksasta, Baden-Württembergista tuleva VfB Stuttgart on osavaltionsa suurin ja koko Saksan viidenneksi suurin urheiluseura. Maininnan arvoista on, että sen yleisökeskiarvo viime kaudella 2.Bundesliigassa oli yli 50 692, mikä on enemmän kuin neljän muun Eurooppalaisen sarjan mestareilla. Taakse jäivät Valioliigaan Chelsea (41 508), Serie A:n Juventus (39 500), Eredivisien Feyenoord (47 529) ja AS Monaco (9 104).

Kuitenkin viimeiset seitsemän vuotta ovat sujuneet laskusuhdanteisesti, joka on vähentänyt odotuksia Stuttgartin ympärillä. Seura juhli keväällä 2007 vielä Bundesliigan voittoa, mutta sen jälkeen menestys on kiertänyt Mercedez Benz-Arenan kaukaa.

Tähtipelaajat kuten Terodde ja kapteeni-Gentner ovat jo kolmekymppisiä, mutta yleisesti ottaen Stuttgartilla on silti nuori joukkue. Manen, Daniel Ginczekin, Julian Greenin, Timo Baugartlin ja Benjamin Pavardin kaltaiset runkopelaajat ovat kaikki 26 vuotiaita tai vähemmän. Stuttgartin pelaajarinki on melko iso, jonka ansiosta se lienee varsin kilpailukykyinen Bundesliigassa alusta saakka.

Realisimia on odottaa Stuttgartin selviytyvän keskikastiin – mikäli kaikki sujuu käsikirjoituksen mukaan. Se tosin vaatii sen, että joukkue pystyy ratkaisemaan aiempien vuosien ongelmat omalla puolustusalueellaan ja samalla jatkamaan vähintään viime kauden kaltaisella tehokkuudella hyökkäyspäässä, Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään Darmstadtin kaltainen kyläseura, vaan viisinkertainen Bundesliiga-mestari ja historiansa aikana useasti europeleissä nähty hiipunut jättiläinen.

Vielä muutama vuosi takaperin Stuttgart pelasi europelejä. Kuvassa Shinji Okazaki taistelee pallosta Lazion Stadio Olimpicolla keväällä 2013, saksalaisseuran yllettyä Euroopan liigassa 16 parhaan joukkoon. (Kuva: Paolo Bruno/Getty Images)

Puikoissa nuori ja kunnianhimoinen Wolf

Stuttgartin Bundesliigaan nostanut valmentaja Hannes Wolf teki hiljattain odotetun jatkosopimuksen seuran kanssa. Vasta 36-vuotias Wolf saapui vaikeuksissa olleeseen seuraan viime vuoden syyskuussa, joukkueen majaillessa tuolloin 2.Bundesliigan yhdeksäntenä. Viidessä viikossa Wolf sai käännettyä joukkueen kurssin ja hilattua Stuttgartin kolmen parhaan joukkoon, nousukarsintaviivan yläpuolelle.

Wolfin palkkaamista oli fantastinen suoritus Stuttgartin seurajohdolta. Dortmundin juniorijoukkueita aiemmin luotsannut valmentaja sai näyttää kykynsä kovassa paikassa ja iski pöytään todella vakuuttavat näytöt. Nyt sarjanousun myötä Wolf pääsee isoimmalle estradille näyttämään osaamistaan.

Riittääkö laatu, löytyykö leveyttä?

Stuttgartin hyökkäyspään pelaaminen on joukkueen ehdoton vahvuus. Terodden varaan lasketaan tälläkin kaudella paljon odotuksia. Hänen ruutinsa on oltava kuivaa myös Bundesliigassa. Terodde on tehnyt kolmen viimeisen kauden aikana yhteensä 66 maalia 2.Bundesliigassa, mutta kokemus pääsarjatasolta on saksalaishyökkääjällä melkoisen vähäistä. Nyt, 29-vuotiaana, Terodde saa vihdoin huiman näyttöpaikan joukkueensa ykköshyökkääjänä.

Stuttgart pyrkii hallitsemaan otteluita pallonhallinnan turvin, luomaan paikkoja ja viimeistelemään tehokkaasti paikan tullen. Ginczek ja Gentner, monen muun pelaajaan tavoin, on tottunut vääntämään pääsarjatasolla joten nöyristely ei tule kyseeseen Stuttgart-leirissä.

Mielenkiintoista on nähdä, mihin Sveitsistä hankittu kongolainen Chadrac Akolo pystyy keskikentällä. Stuttgart maksoi miehestä jopa kuusi miljoonaa euroa, joka oli selvästi yli markkina-arvon, mutta toisaalta keskikentällä oli iso taitovaje romanialaisen Alexandru Maximin karattua Mainziin.

Heikkouksia mietittäessä huomio kääntyy väistämättä joukkueen puolustukseen. Stuttgart oli viime kaudella korkeintaan keskinkertainen puolustussuuntaan. Leicesteristä kesällä saapunut maalivahti Ron-Robert Zieler on iso apu puolustuksen viimeisenä lukkona. Baumgartl, Pavard, Emiliano Insua ja Marcin Kaminski muodostanevat tasapainoisen puolustuslinjan, mutta Stuttgartilta uupuu silti syvyyttä. Luotettavia korvaajia nelikolle ei liiemmin ole. Vastahyökkäysjoukkueita vastaan Stuttgart on ollut helisemässä aiemmin. Onkin ensiarvoisen tärkeää että se pystyy parantamaan tällä osa-alueella menestyäkseen kovassa Bundesliigassa.

Stuttgartin otteluohjelmasta löytyi huomionarvoinen seikka. Joukkueella on viiden viikon pätkä, lokakuun 14.päivästä marraskuun puoliväliin, jolloin se pelaa neljä peliä viime kauden top-7 joukkueita vastaan. Tulokset Kölniä, Leipzigiä, Dortmundia ja Freiburgia vastaan tulevat määrittämään pitkälti Stuttgartin syyskauden suunnan.

Sarjanousu on siivittänyt myös Stuttgartin kausikorttimyynnin huimaan nousuun. Seura ilmoitti tehneensä uuden ennätyksen jo kaksi viikkoa sitten. Tuolloin, heinäkuun puolivälissä, jo yli 31 000 ihmistä oli lunastanut kausikorttipaikan Mercedez Benz-Arenan lehtereille, ja myynti jatkuu kiivaana edelleen.

Artikkelikuva: All Over Press