Loukkaantumisten jälkeen jaloilleen noussut Ondrej Duda on Bundesliigan kuumin pelaaja ja Hertha Berlinin loistavan alkukauden ruumiillistuma

Viaplay LogoBundesliiga-kausi 2018-19 on alkanut räväkästi, seuraa kaikki huippuottelut suorana Viaplay-palvelussa.

Hertha Berlin on ollut yksi alkukauden suurimmista onnistujista Bundesliigassa. Kuuden pelatun kierroksen jälkeen pääkaupunkilaiset majailevat sarjataulukon kolmantena, 13 kerätyn pisteen turvin. Viime viikon perjantaina Berliinin Olympiastadionin komeassa iltavalaistuksessa kaatui hallitseva mestari Bayern München. Herthan kultakimpaleena on ollut slovakialainen Ondrej Duda, jonka nousu otsikoihin on ollut lähes sensaatiomainen. Hän on tykittänyt jo viisi maalia pelaamassaan kuudessa pelissä ja johtaa koko Bundesliigan maalipörssiä.

Kaksi ensimmäistä vuotta Berliinissä olivat loukkaantumisten sävyttämiä

23-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja nauttii elämästään tällä hetkellä. Duda saapui Saksaan kesällä 2016 Legia Varsovasta 4,2 miljoonan euron siirtosummalla, mutta alku ei ollut ruusuinen ja hänellä kesti pitkään löytää oma paikkansa Herthan joukkueesta. Loukkaantumisten takia Dudalle siunaantui ensimmäisellä kaudellaan peliaikaa vain 67 minuuttia kolmessa pelissä. Hän joutui sivuun heti alkukaudesta vaikean polvilumpiovamman vuoksi yli seitsemän kuukauden ajaksi ja siitä toivuttuaan kärsi vielä eriasteisista lihasvammoista kevätkaudella. 

Andrej Dudalla ja Hertha Berlinillä on ollut lentokeli tänä syksynä Bundesliigassa. (Boris Streubel/Bongarts/Getty Images)

Viime kauden alkaessa hän ei ollut unkarilaisvalmentaja Pal Dardain mielestä riittävän hyvässä fyysisessä kunnossa, jonka vuoksi paikka avauskokoonpanossa aukesi vain yhdeksän kertaa kaudella 2017-2018. Dardai laittoi pelaajansa kovalle kuntokuurille, vaatien slovakialaiselta jatkuvasti ylimääräisiä kuntosaliharjoituksia joukkueharjoitusten päälle. Se kannatti, sillä vaikka tuokin kausi oli lopulta henkilökohtaisella tasolla pettymys, on kova työ alkanut nyt viimein tuottaa näkyviä tuloksia. Duda on ottanut tällä kaudella kaksi hukkaan heitettyä vuotta on otettu takaisin, korkojen kera. Hertha ei ostanut kesällä uutta kymppipaikan pelaajaa, mikä herätti jonkin verran ihmetystä ja ärtymystä seuran kannattajien keskuudessa. Enää ihmettelyyn ei ole aihetta. 

Itseluottamusta uhkuva Duda on Herthan hyökkäyspelin moottori

Dardain valmentama Hertha on aiemmin tullut tunnetuksi kurinalaisesta puolustuspelistään, jossa virheitä on tavattu välttää hyökkäyspelin kustannuksella. Tämän alkukauden perusteella joukkue on kuitenkin näyttänyt löytäneen myös vaihtoehtoisia ratkaisuja pisteiden keräämiseen ja pelien voittamiseen, sillä berliinäiset ovat lähteneet haastamaan vastustajiaan aikaisempaa ennakkoluulottomammin hyökkäyssuuntaan.

Pelinrakentelu on ollut suoraviivaista ja viimeistely tappavan tehokasta. Hertha on hyödyntänyt maalipaikkansa huikealla tehokkuudella ja esimerkiksi maali- ja pisteodotusarvoja tilastoiva Understat-sivusto tietää kertoa, että Hertha on kerännyt tähän mennessä jo jopa kahdeksan pistettä enemmän, kuin mitä se luotujen maalipaikkojen mukaan ”olisi ansainnut”. Tilasto kertoo toki vain osatotuuden, mutta selittänee osittain sitä, miksi berliiniläisten alkukausi on ollut sen historian paras Bundesliigassa.

Hertha onkin pyrkinyt luomaan maalipaikkoja vähäisillä, vain 1-2 syötön kombinaatioilla ja esimerkiksi Bayernia vastaan sen nopeat ja suoraviivaiset vastahyökkäykset olivat myrkkyä münchenilaisille. Valitun strategian toteuttamisessa Duda on ollut ratkaisevassa roolissa. Hän on noussut äärimmäisen tärkeäksi pelaajaksi ”Die Alte Damelle” ja löydettyään nyt maalijyvänsä uudelleen, paistaa hänestä itseluottamus ja usko omiin kykyihin kauas.

Liverpool-legenda Steven Gerrardia ihaileva Duda ymmärtää ja lukee peliä myös erinomaisesti. Pelinrakentajan yhteistyö hyökkääjien kanssa toimii saumattomasti ja kun tällä hetkellä katsoo Herthan peliä, tajuaa slovakialaisen olleen se puuttuva palanen pääkaupunkilaisten pelistä aiemmin. Nykyään Hertha pyrkii ottamaan keskikentän haltuun pitämällä palloa sen sijaan, että se tyytyisi prässäämään vastustajaa pallottomana. Tämä on korostunut varsinkin kotiotteluissa.

Herthan peliryhmitykseen on kuulunut tällä kaudella viisi keskikenttäpelaajaa, jossa Arne Maierin tehtäväksi on ollut jäädä ankkuripelaajan rooliin keskikentän pohjalle. Systeemi tuntuu istuvan Dudalle erinomaisesti. Se on antanut hänelle enemmän tilaa ja mahdollisuuksia keskittyä siihen missä on parhaimmillaan. Eli repimään linjoja auki omalla aktiivisuudellaan sekä jakamaan pallollisena ollessaan odottamattomia ja yllätyksellisiä syöttöjä. 

Hertha on tällä kaudella ollut aiempaa vakuuttavampi joukkue pallollisena. Se on pelannut aloitteellisesti ja valmentaja Dardain optimaalisesti roolittama, pelaajiston vahvuuksia korostava pelitapa on ollut pääkaupunkilaisten salaisuus loistaviin tuloksiin alkukaudella. Berliiniläisten ykköshyökkääjät Vedad Ibisevic ja Salomon Kalou ovat keränneet tähän saakka vastustajien huomion, mutta Bundesliigan tämän hetken kuuminta pelaajaa ei voi enää jättää noteeraamatta.

Artikkelikuva: Getty Images