Surkean alkukauden pelannut Sebastian Rudy ei ole pystynyt helpottamaan Schalke-leirissä vallitsevaa matalapainetta

Viaplay LogoBundesliiga-kausi 2018-19 on alkanut räväkästi, seuraa kaikki huippuottelut suorana Viaplay-palvelussa.

Bayern Münchenista saapuneen Sebastian Rudyn piti tuoda Schalken joukkueeseen keskikentän pohjalle lisää varmuutta sekä taktista kypsyyttä, mutta profiilipelaajaksi kaavailtu pelaaja on viettänyt suurimman osan Gelsenkirchenissä viettämästään ajastaan vaihtopenkin puolella. Mikäli vanhat ennusmerkit pitävät paikkaansa, saattaa seuran johtoportaassa olla kärsivällisyys pian jo koetuksella.

Rudyn piti olla täysosuma, mutta ainakaan vielä ei olla nähty mitään

Schalken viime kausi oli iso menestys, mutta tänä syksynä mikään ei ole tuntunut menevän ennakkosuunnitelmien mukaan. Yksi isoista syistä pettymyksestä toiseen tarponeen joukkueen alakuloon on ollut juuri Rudyn alisuorittaminen. Hänen siirtymisensä elokuun loppumetreillä Münchenistä Ruhrin laaksoon piti olla todellinen täysosumarekrytointi, jolla Kuninkaansiniset paikkaisivat Leon Goretzkan ja Max Meyerin lähtöä. FC Bayernin ja Saksan maajoukkuepelaajan statuksella tulleen Rudyn oletettiin tuovan viljalti kaivattua laatua, jolla Schalken viime kaudella saavutettua Bundesliigan toista sijaa sekä orastavaa menestystä oli tarkoitus jatkaa. Schalke sai pelaajan verrattain edullisella 16 miljoonalla euron siirtosummalla, jolla se ajatteli ostavansa sekä vakautta keskikentän pohjalle että oivan lisätyökalun hyökkäyspelaamisen kehittämiseen.

Mutta ainakin tähän mennessä noita ennakko-odotuksia ei ole vielä lunastettu. Ei sitten vähimmässäkään määrin. Rudy on ollut Schalken pelaajana nyt vajaat kaksi kuukautta, mutta pelannut seitsemästä mahdollisesta Bundesliiga-ottelusta vain kolme ensimmäistä. Neljä viimeisintä Kuninkaansinisten sarjaottelua saksalainen on seurannut tiukasti vaihtopenkin puolelta. Mestarien liigassa hän on ollut mukana kahdessa Schalken kolmesta alkulohkon ottelusta, onnistumatta kuitenkaan tekemään suurta vaikutusta kentällä.

Sebastian Rudy (kesk.) kohtasi entisen seuransa Bayern Münchenin Schalken sinisessä paidassa syyskuussa Veltins Arenalla. (Maja Hitij/Bongarts/Getty Images)

Kyse on vain pelituntuman puutteesta?

Isossa kuvassa Schalken ongelmat ovat tietenkin syvemmällä, kuin vain uuden pelaajansa huonossa vireessä. Eikä Rudya sovi yksin osoittaa sormella seuran surkeasta alkukaudesta. Hänen tilanteensa askarruttaa ja herättää silti kosolti kysymyksiä. Mikä ihme Hoffenheimissa pari vuotta sitten sädehtinyttä pelaajaa oikein vaivaa? Schalke-luotsi Domenico Tedesco on tarjonnut vastaukseksi käytännössä vain sitä, ettei Rudy olisi vielä riittävässä fyysisessä pelikunnossa. Se voi olla yksi isoista syistä, sillä peliaika Bayernissa jäi todella vähäiseksi, Rudyn jäätyä täysin kakkoskategorian pelaajaksi Münchenissä.

Vaikka silmukka omankin kaulan ympärillä on kiristynyt voittojen kiertäessä kaukaa, on Tedesco silti ollut kärsivällinen uuden pelaajaansa suhteen. Valmentaja sanoi vielä ennen viime viikonlopun Werder Bremen-ottelua, että Rudy tarvitsee yhä aikaa päästäkseen sataprosenttiseen kuntoon. Tedesco muistutti, ettei saksalaispelaaja ollut pelannut juurikaan täyttä 90-minuuttista yli neljään kuukauteen.

Ja kuten arvattua, Rudy jäi jälleen tärkeässä ottelussa penkkimiehen rooliin. Bremen tuli, näki ja voitti Veltins Arenalla ja jatkoi entisestään Schalken kurimusta.

Mikä huolestuttavinta, Schalke on tehnyt tähän mennessä Bundesliigassa vain viisi maalia. On päivänselvää, että joukkueen hyökkäyskaluston on pystyttävä nostamaan tasoaan monta pykälää ja alettava tekemään konkreettista tulosta, mutta joukkue kaipaisi kipeästi myös Rudyn kiistatonta osaamista pelinrakentelussa keskikentällä, jotta se kykenisi aiheuttamaan suurempaa hyökkäysuhkaa otteluissa ja sitä kautta taistelemaan voitoista. Nyt tilanne on ollut se, että peli on ollut käytännössä ohi siinä vaiheessa kun vastustaja on onnistunut maalinteossa Schalkea vastaan.

Viimeisin maajoukkuekomennus ärsytti Schalke-pomoja

Saksassa on kohistu viime aikoina yhä enenevissä määrin siitä, että Kuninkaansinisten johtoportaassa oltaisiin pikkuhiljaa menettämässä jo uskoa Rudyn suhteen. Urheilujohtaja Christian Heidelin kerrottiin olleen pettynyt esimerkiksi siihen, että pelaaja päätti osallistua Kansojen liigan otteluihin Saksan mukana reilun viikon takaisella maajoukkuetauolla. Nurina johtui siitä, että Rudyn oltaisiin haluttu jäävän kohentamaan fysiikkaansa ja pelituntumaansa seuran vahvuuteen hänelle räätälöidyissä harjoituksissa. Varsinkin, kun Rudy jäi pelkäksi penkkimieheksi kummassakin Saksan ottelussa. Hän menetti monta hyvää treenipäivää istuakseen taas vaihtopenkillä maajoukkueessa.

Vallitsevassa tilanteessa Schalken valmennusjohtoa on tietyssä mielessä helppo ymmärtää, sillä avainpelaajaksi kaavailtua Rudya tarvitaan huippukuntoisena Schalken vahvuuteen mahdollisimman pikaisesti. Voihan toki olla niinkin, että pelaaja itse ajatteli hetkellisen ympäristön vaihdoksen olevan hyväksi ainakin henkisellä tasolla.

Tulevana viikonloppuna Schalke kohtaa RB Leipzigin. Seuran, jonka povattiin kamppailevan gelsenkircheniläisten kanssa samoista sijoista sarjan kärkipäässä ja seuran, joka myös oli erittäin kiinnostunut Rudyn palveluksista kun miehen lähtöhalukkuus Münchenista alkoi valjeta elokuussa. Schalke sai kaapattua halutun saksalaisen itselleen, jättäen Naby Keitan kesällä menettäneen Leipzigin yhä ilman tärkeää keskikentän pelintekijää.

Tällä hetkellä asiat näyttävät kovinkin erilaisilta. Rudyn kannalta toivoisi, että hän raivaisi tiensä jälleen pelaavaan kokoonpanoon Bundesliiga-ottelussa ja nousisi parrasvaloihin niin kuin hänen odotettiin tekevän jo kauden alussa. Ennakkoasetelma on kuitenkin Leipzigin puolella ja Eurooppa-liigassakin voitokkaasti torstaina esiintynyt tölkkiseura lähtee joukkueiden kohtaamiseen paremmalla itseluottamuksella. 12 edellisestä ottelustaan vain yhden ottelun hävinnyt Leipzig on pärjännyt hienosti ilman Rudyakin ja aikoo osoittaa sen myös sunnuntaina.

Toisaalta Rudyn henkilökohtainen onnistuminen sunnuntaina voisi olla käänteentekevä hetki niin hänelle itselleen kuin myös joukkueelleen.

 

Artikkelikuva: Getty Images