Pelit vähenee, pidot paranee — Huipputasaisen 2. Bundesliigan nousutaisteluun rynnimässä useita seuroja

Faneille.com LogoLeimaa kisapassisi jo nyt – voita matka jääkiekon MM-kisoihin

Saksan 2. Bundesliigassa lähestytään jo ratkaisun hetkiä toden teolla. Huipputasaista sarjaa on jäljellä enää viisi ottelukierrosta, mutta nousun suhteen on vielä todella paljon pelissä. Kuvaavaa on, että putoamiskarsintaviivan yläpuolella, 15. sijalla majailevalla St. Paulilla on matkaa nousukarsintaan oikeuttavaan kolmanteen sijaan eroa vain yhdeksän pistettä.

Kärkipaikkaa miehittävä Fortuna Düsseldorf on hävinnyt vähän yllättäen nyt kaksi viimeisintä peliään, jonka johdosta ero toisena olevaan Nürnbergiin on kaventunut vaivaiseen kolmeen pisteeseen. Vielä kutkuttavammaksi tilanteen tekee se, että suurin osa kärkijoukkueista pelaa vielä viimeisillä kierroksilla toisiaan vastaan.

Düsseldorfin kausi on ollut tähän mennessä pääpiirteittäin erittäin onnistunut. Kärkipelaajat Rouwen Hennings ja Benito Raman ovat olleet tehokkaita. Hennings on tykittänyt 11 maalia ja Raman on osunut jo yhdeksän kertaa. Puolustuksen johtohahmoina ovat loistaneet entinen Hannover-pelaaja Andre Hoffmann ja Schalkessa aiemmin pelannut turkkilainen Kaan Ayhan. Borussia Mönchengladbachista lainalla oleva Florian Neuhaus on säväyttänyt Fortunan keskikentällä.

Seuraavassa pieni katsaus Fortunan takana oleviin muihin potentiaalisiin nousijaehdokkaisiin.

1.FC Nürnberg

Nürnberg on esiintynyt edukseen liki koko kauden ja se on tällä hetkellä toisena, myöskin suoraan sarjanousuun oikeuttavalla paikalla. Taistelu tulee olemaan kuitenkin ankaraa, sillä niskassa hengittää neljän pisteen päässä yllättäjäjoukkue Holstein Kiel. Nürnbergin heikko vaihe ei olisi voinut tulla sen kannalta huonompaan paikkaan. Viime viikonloppuna seura voitti kotonaan häntäpään Heidenheimin vaivoin 3-2, mutta sitä ennen nürnbergilaiset taapersivat viiden ottelun voitottomassa putkessa.

Voittojen puutteeseen on kuitenkin ollut selkeä syy-yhteys. 12 maalia iskenyt ruotsalaishyökkääjä Mikael Ishak oli loukkaantumisen takia sivussa nuo viisi peliä ja näissä Nurnberg onnistui tekemään vain kaksi maalia. Nyt Ishak palasi ruotuun viime ottelussa ja hänen myötään myös Nürnberg nousi jälleen voittokantaan.

Valmentaja Michael Köllnerin ryhmällä on edessään kova savotta, kun viidellä viimeisellä kierroksella vastaan tulee vielä kolme sarjan neljästä kärkijoukkueesta. Nürnberg pelaa tulevana viikonloppuna Ingolstadtia vastaan vieraissa ja matkustaa sen jälkeen Kielin vieraaksi. Kauden viimeisessä ottelussa Düsseldorfia vastaan voi panokset olla äärimmäisen kovat ja joukkueen on saatava hyökkäystehokkuutta lisää loppukauden otteluihin, jotta sen kausi saisi onnellisen lopun.

Holstein Kiel

2. Bundesliigan kolmantena keikkuva Holstein Kiel on sarjan suurin yllättäjä tällä kaudella. Viime kaudella vielä 3. Liigassa vääntänyt pikkuseura on tällä hetkellä kiinni nousukarsintapaikassa, eikä suoraa nousuakaan voi vielä missään nimessä poiskirjoittaa. Valmentaja Markus Anfang on tehnyt erinomaista työtä nousijajoukkueen peräsimessä ja 43-vuotiaan hyvin pelaajakehityslähtöinen filosofia on toiminut loistavasti.

Kiel on ollut todella hyvä hyökkäyssuuntaan pelatessa. Se on laukonut keskimäärin 14,5 ottelua kohden ja 54 tehtyä maalia on sarjan suurin lukema tällä hetkellä. Joukkueen paras maalintekijä on 14 täysomaa paukuttanut Marvin Duksch. Hyvää taustatukea on antanut Dominick Drexler, joka on venyttänyt verkkoja 11 kertaa.

Kielin loppuohjelma on varsin kiharainen. Vastaan tulee kärkijoukkueista vielä Nürnberg, Ingolstadt sekä Düsseldorf. Esteitä riittää ylitettäväksi, mutta Kielillä on kaikesta huolimatta täysin realistiset mahdollisuudet sensaatioon, eli ansaita toinen sarjanousu toisena peräkkäisenä vuonna.

Holstein Kiel on ollut yksi 2. Bundesliigan suuryllättäjistä tällä kaudella. (Kuva: All Over Press)

FC Ingolstadt

Ingolstadtilla kesti hetken aikaa tottua uuteen sarjatasoon kauden alussa. Viime kauden päätteeksi Bundesliigasta pudonnut seura hävisi kolme ensimmäistä otteluaan, jonka seurauksena valmentaja Maik Walpurgis sai lähteä. Reservijoukkueesta nostettu Stefan Leitl sai Ingolstadtin kovaan vireeseen ja joukkue nousi häntäpäästä aina neljännelle sijalle asti. Matkan varrella se on ottanut kovia päänahkoja, voittamalla muun muassa Nürnbergin ja Düsseldorfin.

Ingolstadtin pelaajamateriaali on eittämättä yksi 2. Bundesliigan kovimpia, mutta siitä huolimatta se on ”vasta” neljäntenä tällä hetkellä, viisi pistettä Kielin perässä. Senpä vuoksi kuluvaa kautta voi pitää tähän mennessä melkoisena pettymyksenä, koska seuran ehdottomana tavoitteena oli vakuuttava ja nopea nousu takaisin pääsarjaan.

Ingolstadt menetti viime kauden jälkeen useita avainpelaajiaan, kuten Mathew Leckien, Pascal Grossin ja Florian Haderjgonajin, eikä se pystynyt täyttämään vajetta tälle kaudelle. Viime kaudella Dynamo Dresdenin riveissä 16 maalia paukuttanut Stefan Kutschke on ollut nyt Ingolstadtissa vaisu. Plakkarissa on kovin vaatimattomasti vain viisi maalia.

Tälläkin kaudella 2. Bundesliigaa on ollut vaikea ennustaa etukäteen. Erot ovat marginaalisia ja panosta löytyy käytännössä jokaiselta joukkueelta vielä. Ingolstadt kerännee voittoja myös loppukauden otteluistaan, mutta riittääkö kiri nousuun vai päättyykö kausi isoon pettymykseen Audi Sportparkilla?

SSV Jahn Regensburg

Kielin lisäksi toinen ehdoton yllättäjäjoukkue on ollut SSV Jahn Regensburg, joka nousi myös 3. Liigasta viime kauden päätteeksi 2. Bundesliigaan. Seura kaatoi viime kevään nousukarsinnassa 1860 Münchenin, jonka seurauksena hyvää jälkeä tehnyt valmentaja Heiko Herrlich värvättiin Bundesliigan Bayer Leverkuseniin, eikä Regensburgin ei uskottu sen vuoksi pärjäävän kaksisesti tällä kaudella. Uusi käskijä Achim Beierlorzer on kuitenkin onnistunut hienosti ja seura on tällä hetkellä jo viidentenä, tasapisteissä Ingolstadtin kanssa.

Jahn Regensburgin hyvän kauden salaisuus on ollut hyvä kotivire. Joukkue on ollut koko 2. Bundesliigan toiseksi kovin kotijoukkue. Beierlorzerin joukkueen harmiksi jäljellä olevista viidestä pelistä kolme on kuitenkin vierasnurmella. Loppuohjelma on Regensburgin kannalta varsin asiallinen ja mahdollisuus todelliseen tuhkimotarinaan on olemassa. Suurin kysymys onkin siinä, pystyykö se kääntämään hyvän kotivireen menestykseksi myös vieraskentille?

DSC Arminia Bielefeld

Viime kaudella tähän aikaan Arminia Bielefeld majaili 2. Bundesliigan 16. sijalla, vain seitsemän voittoa vyöllään, pyrkien välttämään putoamisen. Nyt, vuotta myöhemmin, tilanne on tyystin toinen joukkueen taistellessa noususta kirkkaimpiin valoihin. Viime kauteen verrattuna Bielefeldin maalivahtipeli on parantunut selvästi. 1860 Münchenista hankittu Stefan Ortega on ollut maalillaan loistava ja on tilastojenkin valossa 2. Bundesliigan paras veräjänvartija. 29 ottelussa saksalainen on pitänyt maalinsa puhtaana kahdeksan kertaa ja ilman hänen urotekojaan Bielefeld tuskin olisi nousukamppailussa enää mukana.

Bielefeld tasasi edellisillä kierroksilla pisteet Ingolstadtin ja Kielin kanssa ja nyt sen loppuohjelmassa ei ole enää kärkijoukkueita. Joukkue ei ole missään nimessä suurin nousijasuosikki, mutta 2. Bundesliigan arvaamattoman luonteen vuoksi potentiaalinen yllättäjäjoukkue pystyy kamppailemaan vähintään nousukarsintapaikasta.

Artikkelikuva: All Over Press