Tässä on Bundesliigan tähdistökentällinen – mestari Bayern München vahvasti edustettuna

Eurooppalaiset sarjakaudet alkavat olla taputeltu, joten on tähdistökentällisten aika. Neljäntenä Faneille.com tarjoilee Bayern Münchenin mestaruusjuhliin päättyneen Bundesliigan tähdistön, jonka Ville Rahijärvi kokosi. Ryhmitykseksi valittiin klassinen 4-4-2.

GK: Manuel Neuer, Bayern München

Bundesliigassa pelasi lukuisia huippumaalivahteja tälläkin kaudella, mutta lopulta valinta oli silti helppo. Maailman paras maalivahti päästi pelaamissaan 25 Bundesliigan ottelussa taakseen vain 13 osumaa. Saksalaiskolossi piti maalinsa puhtaana 13 kertaa päättyneen kauden aikana. Manuel Neuer on määrittänyt viimeisten vuosien aikana maalivahtipelaamisen normit uudelleen. Hänen osallistumisensa pelinrakenteluun on jo käsite. Erittäin atleettinen Neuer on edelleen ilmiömäinen reaktiotorjuja jonka vahvuuksiin kuuluu myös kaukolaukausten poimiminen. Bayern Münchenin maalin suulla tulee ajoittain pitkiäkin pätkiä ilman tehtäviä, mutta Neuerin vire ei herpaannu. Hän vangitsee pallon tilanteen niin vaatiessa. Kilpailullinen luonne näkyy tappioita vihaavassa saksalaismolarista kauas.

LB: Sead Kolasinac, Schalke 04

Vielä toistaiseksi verrattain tuntematon Sead Kolasinac pelasi nappikauden Schalken puolustuksen vasemmalla laidalla. Hyökkäysorientoitunut Kolasinac taitaa myös puolustuspelaamisen. Hän on nopea ja vaikea ohitettava yksi vastaan yksi tilanteissa. 23-vuotias Bosnia & Herzegovian maajoukkueen runkopelaaja on voimakas, kamppailuvalmis jässikkä. Hän tuli tunnetuksi Bundesliigassa ahkerasta taklauspelistään, joka tosin johti melko usein vastustajien vapaapotkuihin. Tästä huolimatta Kolasinac sai kuitenkin ”vain” viisi varoitusta koko kaudella. Kolme maalia ja viisi maalisyöttä kruunasivat hienon kauden. Ensi kaudeksi Valioliigaan ja Arsenalin riveihin?

CB: Mats Hummels, Bayern München

Vuonna 2009 lainapelaajana Dortmundiin siirtynyt Mats Hummels palasi viime kesänä takaisin kasvattajaseuraansa Müncheniin. Sopi loistavasti valmentaja Carlo Ancelottin systeemiin. Oli vakuuttava läpi kauden FC Bayernin alakerrassa, voittaen 66%:n keskiarvolla kaksinkamppailuita. Taitavana taklaajana pystyi pysäyttämään useita vaarallisia hyökkäyksiä puhtaasti henkilökohtaisella osaamisellaan. Lisäksi Hummels oli totutun vahva myös pääpelissä. Syötti keskimäärin noin 77 kertaa ottelua kohden joiden onnistumisprosentti Bundesliigan kärkipäätä, 88,8 %.

CB: Niklas Süle, TSG 1899 Hoffenheim

Bayern Münchenin värväämä nuori puolustajalupaus nousi menneellä kaudella jo sarjan tähtiluokkaan. Niklas Süle johti Hoffenheimin puolustuslinjaa määrätietoisella ja esimerkillisellä otteella. 21-vuotias pelaaja oli yksi neljänneksi yltäneen Hoffenheimin avainpelaajista. Myös Chelsean aiemmin tavoittelema Süle tullee kuulumaan Saksan maajoukkueen kantaviin voimiin vuosiksi eteenpäin. Oli mukana voittamassa hopeaa Saksan olympiajoukkueessa Riossa viime elokuussa.

RB: Philipp Lahm, Bayern München

Jalkapallolegenda on pelannut huikaisevan jäähyväiskauden, parin loukkaantumisten sävyttävän sesongin jälkeen. Philipp Lahm oli yksi keskeisimmistä Bayern Münchenin hyökkäyksen käynnistäjöistä. Hän syötti tällä kaudella keskimäärin yli 73 kertaa per peli, syöttötarkkuuden ollessa liki 90%. Alakerran liideri on pienestä koostaan huolimatta suuri johtaja. Jätti viheriöt tyylillä, viidenteen perättäiseen Bundesliiga-mestaruuteen.

LM: Emil Forsberg, RB Leipzig

Emil Forsbergissa kiteytyi oikeastaan koko RB Leipzigin kausi. Joukkueensa lailla myös Forsberg nousi huipulle räjähdysmäisellä tavalla. Maestroi vasenta laitaa vaarallisesti läpi kauden. Ruotsalainen teki peliä ja tarjoili joukkuekavereilleen kaikkiaan 19 syöttöä maaleihin, jolla irtosi koko Bundesliigan syöttöpörssin voitto. Forsberg teki itse tai syötti maalin joka 87. peliminuutti, joka on laitapelaajista kovin lukema Euroopan top-5 sarjoissa.

CM: Thiago Alcantara, Bayern München

Thiago Alcantara dominoi Bundesliiga tällä kaudella suvereenilla tavalla. Bayernin pelin sielu ja sydän piti joukkueen pelinrakentelun kontrollissa läpi kauden. Alcantaralla oli enemmän pallokosketuksia kuin kenelläkään muulla sarjassa ja espanjalaisen syöttötilastot ovat hurjaa luettavaa. Hän syötteli keskimäärin 94,9 kertaa per peli ja jopa 90,2% onnistumisprosentilla. Alcantara osaa myös puolustuspelaamisen. Hän voitti jatkuvasti Bayernille pallonhallinnan takaisin, katkomalla syöttöjä keskimäärin 4,6 kertaa ja taklaamalla 2,8 kertaa ottelua kohden. Kuin kirsikaksi kakun päälle hän merkkautti kuusi maalia ja viisi syöttöä omiin nimiinsä,kuin vain alleviivatakseen sitä kuinka monipuolisesta ja taitavasta pelaajasta on kyse.

Thiago Alcantara oli päättyneen Bundesliiga-kauden paras keskikenttäpelaaja. Kuva tämän Mestarien liigan puolivälierästä Real Madridia vastaan. (Kuva: Shaun Botterill/Getty Images )

CM: Naby Keita, RB Leipzig

RB Salzburgista sujuvasti toiseen Red Bullin omistamaan seuraan siirtynyt Naby Keita vakuutti heti debyyttikaudellaan Leipzigissä. Pelasi ajoittain myös oikealla laidalla, vaikka miehen omin pelipaikka onkin keskikentän keskustassa. Esiintyi loistavasti box-to-box pelaajan roolissaan läpi kauden. 22-vuotias Keita oli avainasemassa nostamassa RB Leipzigiä Mestarien liigaan ensi kaudeksi. Keskikenttämiehen tehotilasto näytti kauden päätteeksi kahdeksaa maalia ja seitsemää maalisyöttöä.

RM: Ousmane Dembele, Dortmund

Dortmund putosi Bundesliigan mestaruustaistelusta yllättävän varhaisessa vaiheessa. Keltamustien vaiherikkaan kauden yksi valopilkuista oli ranskalainen Ousmane Dembele, joka ihastutti Signal Iduna Parkin yleisöä pelistä toiseen. Taiturimaista nuorukaista on vaikea puolustaa, koska hän pystyy käyttämään kumpaakin jalkaansa poikkeuksellisen hyvin. Loi valtavasti maalipaikkoja parhaalle sektorille maalin edustalle. Huippulahjakkaalta Dembeleltä on lupa odottaa vieläkin enemmän tulevina kausina.

ST: Robert Lewandowski, Bayern München

Robert Lewandowski on ollut viime vuosien ajan yksi kliinisimmisistä hyökkääjistä maailmassa. Puolalainen jatkoi tällä kaudella samaa tuttua linjaa, tykittäen Bayern Münchenin etulinjassa muhkeat 30 maalia ja syöttäen viisi. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi Bundesliigan Darmstadt teki koko kauden aikana yhteensä vain 28 maalia, eli vähemmän kuin Lewandowski yksin. Laukoi maalia kohti eniten Bundesliigassa, keskimäärin 4,3 kertaa per peli.

ST: Pierre-Emerick Aubameyang, Dortmund

Tämän kauden maalikuningas, Torjägerkanon-palkinnon tuorein voittaja. Pierre-Emerick Aubameyang jyräsi viimeisen kierroksen osumillaan maalipörssin voittoon. 31 tehtyä Bundesliigamaalia on myös gabonilaiskärjen oma henkilökohtainen ennätys. Pystyy viimeistelemään niin päällä kuin jalalla. Teki Dortmundin pelityylille ominaisesti kaikki osumansa aivan maalin lähietäisyydeltä. Sarjan kenties suurimmalla tähdellä on tällä hetkellä kasa sopimustarjouksia puntaroitavana, mm. Italian ja Englannin suunnalta. Viimeisimpänä huhuna kiinalainen Tianjin Quanjin, jonka huhutaan tarjonneen Dortmund-hyökkääjälle jopa 43 miljoonan vuosipalkkaa.

Päävalmentaja: Julian Nagelsmann, TSG 1899 Hoffenheim

Bundesliigan ylivoimaisesti nuorin valmentaja Julian Nagelsmann on noussut sensaatiomaisella tavalla nopeasti yhdeksi saksalaisen jalkapalloilun suurista valmentajanimistä. Kesken viime kauden Hoffenheimin päävalmentajaksi nimitetty 29-vuotias Nagelsmann pelasti ensin seuran putoamiselta ja tällä kaudella vauhti on yltynyt entisestään. Hoffenheim ylsi Bundesliigassa neljänneksi ja saavutti sen ansiosta paikan Mestarien liigan karsintoihin. Joukkue ei hävinnyt kotikentällään ainuttakaan sarjapeliä menneen kauden aikana. Taktisena nerona tunnettu Nagelsmann sai niskalenkin myös kokeneesta Ancelotista, kun Hoffenheim kukisti ”valmentajien taistossa” Bayern Münchenin huhtikuussa. Voit lukea Nagelsmannista lisää täältä.

Muiden sarjojen tähdistöt:

Serie A

Valioliiga

La Liga

Lähde: Who Scored.com

Artikkelikuva: Jan Hetfleisch / Getty Images