Sebastien Haller on Eintracht Frankfurtin uusin tähti – Ranskalaiskärki saanut nostettua Kotkat siivilleen

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Viime kaudella Eintracht Frankfurt aloitti kauden hyvin ja oli sarjan kärkiryhmässä mukana talvitauolle lähdettäessä. Kevätkausi oli kuitenkin suuri pettymys ja seura putosi lopulta ulos europeleihin oikeuttavista sijoista. Tämä syksy on lähtenyt hienosti käyntiin Saksan finanssipääkaupungissa ja yksi suurimmista syistä siihen on hyökkääjä Sebastien Haller.

Suomalaismaalivahti Lukas Hradeckyn edustama Frankfurt on kerännyt 14 pistettä yhdeksästä pelaamastaan pelistä ja joukkue majailee Bundesliigan sarjataulukossa seitsemännellä sijalla. Myös Cup-ottelut jatkuvat viime kauden finalistilla edelleen, sen kaadettua Schweinfurtin aiemmin tällä viikolla. Melkoinen tasonnosto viime kevääseen, jolloin Frankfurt oli vireensä puolesta Bundesliigan heikoin jouukkue, saatuaan raavittua ainoastaan 13 pistettä koko kevätkauden, Rückrunden, aikana. Maaleja tuolloin syntyi 17 pelissä erittäin vaatimattomasti, vain 14 kappaletta.

Tähän mennessä Niko Kovacin valmentama joukkue on maalannut jo kymmenen kertaa, joten jotain muutoksia on kesän aikana seurassa tehty. Yksi niistä on  se, että kärkeen on hankittu nuori nälkäinen hyökkääjä Haller. 23-vuotias ranskalainen on ollut vakuuttava alkukauden peleissään ja tehnyt Bundesliigassa nyt neljä osumaa.

Kaksi kierrosta taaksepäin hän taituroi upean saksipotkumaalin Stuttgartin verkkoon lisäajalla, joka toi Kotkille dramaattisen viime hetken voiton ottelusta. Tuo maali meni heittämällä yhdeksi ehdokkaaksi kauden komeimpia maaleja valittaessa kauden jälkeen. Viime viikonloppuna Haller upotti pallon maalipuiden väliin rangaistuspotkusta kun Frankfurt nousi kahden maalin takaa komeasti tasoihin sarjakärki Dortmundia vastaan. Tuo osuma oli miehen kolmas kolmessa viimeisimmässä pelissä.

Haller teki kaksi maalia myös tiistain Cup-ottelussa ja miehen tämän hetken vire on saanut ihmettelemään, miten Frankfurtin onnistui saada pitkänhuiskea ranskalainen vain seitsemällä miljoonalla eurolla Hollannin Eredivisien Utrechtista viime kesänä. Mikäli hän pysyy terveenä läpi kauden, on selvää että mies tulee olemaan yksi tärkeimpiä pelaajia Frankfurtin loppukauden aikana.

190-senttisen raamikkaan hyökkääjän vaikuttavan habituksen takana on myös muuta. Haller on ollut todella väkevä kaksinkamppailuissa, niin jalalla pelatessa kuin pääpalloissakin, eikä epäröi laittaa itseään likoon.

Haller aloitti uransa ranskalaisessa Auxerressa. Maalivainu ei kuitenkaan ollut vielä aivan kohdallaan nuorukaisen noustua reservijoukkueesta edustuksen mukaan. Siirto Hollantiin olikin hyvä kehityksen kannalta. Utrechtissa ensin lainasopimuksella aloittanut, ja sittemmin kokonaan seuran kirjoille siirtynyt Haller tykitti kaikkiaan 51 maalia 98 pelaamassaan ottelussa yliopistokaupungin riveissä.

Jos on Bundesliigaa seuraavat ihmiset olleet vaikuttuneita Hallerin otteista, sama pätee myös toiseen suuntaan. Hyökkääjä on ollut innoissaan uusista kotimaisemistaan.

Frankfurt-kannattajat ovat intohimoisia omaa seuraansa kohtaan.  (Kuva: Arne Dedert – Pool/Getty Images)

– Olen todella vaikuttunut. Kannattajamme luovat kotistadionillemme fantastisen tunnelman. Lisäksi he matkaavat runsaslukuisena vierasotteluihin tueksemme. En ole ikinä ennen kokenut moista. Myös itse kaupunki on vaikuttava, hän kertoi Bundesliga.com:in haastattelussa.

Frankfurtin rosterissa on reilusti potentiaalia, vaikka joukkue ei ole järin kokenut. Meksikolainen Marco Fabian joutuu olemaan poissa peleistä pitkään selkäleikkauksen vuoksi, jonka lisäksi myös seuraikoni Alex Meier on sivussa. Sen vuoksi Hallerin kuuma vire on parasta lääkettä Frankfurtille ja sen pyrkimyksille napata tämän kauden päätteeksi paikka europeleissä.

Sen, mikä jäi viime kaudella karvaalla tavalla saavuttamatta.

Artikkelikuva: All Over Press