La Ligan derbyt ovat tosielämän Tunteita ja Tuoksuja

Espanja on intohimon, flamencon ja rakkauden maa. Hyvää ruokaa ja rikkaita makumaailmoja tuottavia viinejä arvostetaan ja perheet ovat tärkeitä. Mutta kuten jokaisessa paratiisissa, myös Espanjassa osataan elämän asioiden rumempi puoli. Päivittäinen kanssakäyminen saattaa muistuttaa enemmän tv-sarjaa Tunteita ja Tuoksuja kuin tavallista keskustelua. Ainakin näin luterilaisen kasvatuksen saamin silmin.

Rakkaus on vahvaa, mutta vastapainon antaa viha, joka on läsnä erityisesti jalkapallossa. Loppuhuipennuksen kyseisessä tunnegenressä tarjoaa paikallisottelut tai derbyt, joilla ei välttämättä ole suoranaista paikallista yhteyttä, mutta tunnesidettä sitäkin enemmän.

Pyreneiden niemimaalla tavataan jalkapalloderbyjä, jotka ovat jännitykseltään kuin miljoona voltin sähköisku. Kyseisten otteluiden ohella Korkeajännitys on täysin puuhapetekamaa. Osa jännityksestä saa virtansa paikallisuudesta, siitä ettei kaksi seuraa vain tahdo mahtua samaan kaupunkiin tai samalle alueelle. Jotkut derbyistä puolestaan ovat historiallisesti jännittyneitä tai taustalla on ideologista eripuraa, kuten El Clásico.

Tässä listaus osa niistä derbyistä, jotka sytyttävät espanjalaisten veren kiehumispisteeseen.

Derbi sevillano

Sevillan derby Sevilla FC:n ja Real Betis Balompién välillä on yksi kuumaverisimmistä paikalliskamppailuista, jopa Euroopan mittapuulla. Kaunis kaupunki kätkee sisälleen tunteita, jotka näkyvät ulkopuolisille, mutta joiden todellisen tarkoituksen voivat ymmärtää vain sevillalaiset.

Ultrien välisiä ylilyöntejä luonnollisesti tapahtuu ja verbaalinen solvaus on huipussaan oli kyseessä sitten vastustajan avainpelaaja, tai kentälle polvet tutisten hölkkäävä nouseva juniori. Derbi sevillano on vahvasti kytkettynä kaupungin historiaan. Sevilla FC perustettiin 1905 ja vain kaksi vuotta myöhemmin seurakartalle syntyi toinenkin seura, Sevilla Balompié.

Sevilla FC sisäisen eripuran takia siitä irtaantui erilleen Betis Futbol Club. 1914 Sevilla Balompié ja Betis Futbol Club yhdistyivät ja näin sai alkunsa nykyinen Real Betis Balompié.

Kuten todettua fanien kesken on nähty jos jonkinlaista. Helmikuussa vuonna 2007 Sevillan silloinen päävalmentaja Juande Ramos sai pullosta päähänsä ja vietti loppuillan sairaalassa.

Onneksi on olemassa myös se toinen puoli. Vasemman laidan linkki Antonio Puerta sai sydänkohtauksen kauden 07/08 avausottelussa kotikentällä Getafea vastaan. Puerta kuoli traagisesti vain kolme päivää myöhemmin 22-vuotiaana. Betisin fanit saapuivat Puertan hautajaisiin kunnioittamaan Sevillan menetetyn talentin muistoa ja seuojen fanien välillä pystyi aistimaan suurta kunnioitusta, jopa rakkautta.

Seuraava kuuma Derbi sevillano kohdataan jo lauantaina, kun Real Betis isännöi Estadio Benito Villamarínilla Sevillaa. Otteluun lähdetään hyvin erilaisista lähtökohdista. Vieraat taistelevat tosissaan La Liga-mestaruudesta, kun Betis on sarja häntäpäässä 15. sijalla. Molemmille seuroille tämän kamppailun voitto on kuin mestaruus, toiselle se saattaa olla sitä tällä kaudella kirjaimellisesti.

El Derbi gallego

Galician derby, joka tunnetaan paikallisten suussa nimellä O Noso Derbi (Meidän Derby), on kamppailu Galician itsehallintoalueen kahden suurseuran välillä. Celta Vigo ja Deportivo de La Coruña kamppailevat merkittävästä asiasta, kun kyseessä on luoteisrannikon herruus.

Molemmat kaupungeista ovat tärkeitä satamakaupunkeja ja välimatkaa näillä kaupungeilla on vain 150 kilometriä. Toinen osoittaa biskajanlahdelle ja toinen Atlanttille. Derby on nähnyt pitkän historiansa aikana useita huippupelaajia, mutta tällä kaudella tilanne on valitettavasti toinen. Varsinkin Deportivo on pelaajistoltaan kohtalaisen mitäänsanomaton.

Tämä ei tosin millään tavalla sulje pois sitä intohimoa, joka vallitsee Galician taistelussa. Siitä pitävät huolen fanit sekä kaksi tulisieluista päävalmentajaa, Celtan Eduardo Berizzo ja Deporin Gaizka Garitano.

Ensimmäinen Galician derby pelattiin lokakuussa 1929. Ottelu päättyi Deportivon 4–2-voittoon, mutta historian kaikki kohtaamiset mukaan luettuna on Celta johtavana osapuolena, vaikkakin vain kahdella voitolla (44–42, 26 kertaa on pelattu tasan).

Tasainen voittojen jakauma kertoo tiukoista väännöistä ja peleistä, joista ei saa mitään ilmaiseksi. Aiemmin tällä kaudella pelattu derby päättyi Celtan voittoon, jopa yllättävänkin rumasti lukemin 4–1. Ensi kuussa pelattavaan O Noso Derbyyn jää Deporille todella iso kana kynittäväksi.

El Clásico

Kaikille tuttu, mutta silti pakollinen itsestäänselvyys tälle listalle. Clásicossa pelataan Real Madridin ja FC Barcelonan kunnioiden lisäksi paljon muustakin: nurkkakuntaisuuden tuomasta ylpeydestä ja nationalismista. Real ja valkoisen talon baletti on usein rinnastettu espanjalaisuuteen ja sen nationalismiin. Espanjalaisuuden aate on eniten voimissaan juurikin pääkaupunkiseudun alueella, muissa itsehallintoalueissa koetaan olevan milloin andalucialaisia, milloin baskeja.

Unibetin asiakkaana näet kaikki La Ligan derbyt Unibet TV:sta
1. Rekisteröidy Unibetille esimerkiksi tästä.
2. Tee talletus. Vetoa sinun ei tarvitse lyödä, ellet niin halua.
3. Valmista – näet nyt matsit Unibet TV:sta. 

Barcelona tunnustaa avoimesti ja sääntöjä kaihtamatta katalonialaisuuttaan. Heille oma kieli, kulttuuri, tavat ja identiteetti ovat kaikki kaikessa. La Ligan sikariporras antaa sakkoja seuralle, mutta tämä ei ole laannuttanut pätkääkään Camp Noulla liehuvien Katalonian lippujen heiluttajia.

Realin ja Barcan välienselvittelyyn liittyy myös historiallista kaunaa, tai pikemminkin vihaa. Muinoin Espanjan kansaa rautaisella kourallaan hallinnut Generalisimo Franco piti itsehallintoalueita epäsuosiossa ja kielsi esimerkiksi paikalliskielien ja identiteettien harjoittamisen. Tällöin Barcelonaan liitettiin ”Mes que un club”-motto, koska sen uskottiin olevan yhteydessä katalaaninationalisteihin.

Huikeita pelejä, uskomattomia maaleja ja unohtumattomia pelaajia. On ollut Rivaldoa, Luis Figoa, Hugo Sánchezia, Alfredo Di Stéfanoa ja totta kai nykyiset MSN ja BBC. Mutta vain neljä pelaaja ovat saaneet suosionosoitukset vastustajan faneilta. 1980 Laurence ”Laurie” Cunningham sai Camp Noulla raikuvat aplodit kotifaneilta vieraiden 2–0-voittoon päättyneessä ottelussa. Hänen jälkeensä harvinaisen tempun ovat toistaneet muuan Diego Armando Maradona, Ronaldinho sekä Andres Iniesta. Kaikissa kolmessa tapauksessa Real-fanit ovat heltyneet lämpöön vastustajan pelaajaa kohtaan.

El Clásicoa tituleerataan maailman kovimmaksi ja seuratuimmaksi derbyksi, eikä suotta. Se on kaikkea sitä mitä elämä on. Vastakkainasettelua, tuskaa, kyyneleitä, hikeä, juhlaa, onnellisuutta, rakkautta ja karvasta pettymystä. Se on kuvaus inhimillisestä raakuudesta ja iloisuudesta.

El Derbi vasco

Baskimaan derbyssä kohtaavat alueen kaksi suurinta, Athletic Club Bilbao ja Real Sociedad. Mutta tämän faktan jälkeen on syytä viskata romukoppaan kaikki mitä tiedät hegemoniakamppailuista. Tai ainakin melkein kaikki. Euskal Derbia on nimittäin ottelu, jossa kohtaavat luonnollisesti intohimo, mutta myös kunnioitus, ystävyys ja yhteisöllisyys. Baskimaan derby on ikään kuin näyttö muulle Espanjalle ja koko maailmalle: ”katsokaa meitä, me pelaamme kaunista jalkapalloa, me pelaamme baskimaassa, me olemme baskeja!” Ehkä vähän yliampuvaa, mutta ymmärrätte varmaankin pointin.

Derbyssä tärkeää on liput ja oman kulttuurin juhla. Totta kai molemmat joukkueet pelaavat tosissaan ja voitosta. Ei pidä luulla, että pelaajat saapuvat viheriölle syömään tapaksia tai baskimaan paikallisia herkkuja pintxoseja, ei suinkaan. Mutta aivan niihin mauttomimpiin ja törkyisimpiin taklauksiin ei lähdetä ihan tuosta vain.

Molempia seuroja saartaa siis vahva identiteetti, yhteinen sellainen. Mutta varsinkin Athletic on täysin oma lukunsa jalkapalloilevassa maailmassa. Se luottaa omaan ”canteraan”, joka on junioriakatemia, mutta myös kokonainen seurapolitiikka. Tämän ansiosta seura ottaa joukkueeseensa vain baskiverta omaavia pelaajia ja kehittää heitä vuosi vuoden perään edustusjoukkueen käyttöön. Väljyys baskilaisuudessa on ajan mittaan höllentynyt, mutta suuret ääriviivat ovat yhä siellä. Pelaajan täytyy olla syntyperältään tai jalkapallo-opiltaan kulttuuris-maantieteelliseltä Baskimaan alueelta.

Euskal Derbia on enemmän kuin vain ottelu, se on ajatus.

Kuva: David Ramos/Getty.

Lähteet: LaLiga.es, thesefootballtimes.co, Wikipedia ja lastwordonsport.com.